Antti Teivainen (63) on yksi Suomen menestyneimmistä raviohjastajista. Voitot ovat tuoneet rahaa, mutta parasta on kuitenkin ollut ihan muu.
Teivainen on syntyisin Oulun Heinäpäästä, josta ovat lähtöisin myös Korven raviohjastajaveljekset sekä Ruotsissa viime vuosikymmenet ohjastanut Jorma Kontio.
– Harrastin nuorena kaikenlaisia urheiluja: jääkiekkoa, yleisurheilua, jalkapalloa. Mutta sitten jo ennen kouluikää hevoset alkoivat vetää puoleensa. Niitä näki tuttavaperheissä, Nurmijärvellä nykyisin asuva Teivainen kertoo.
Oulun Äimäraution raviradalle oli matkaa pari kilometriä. Sinne hän karkasi rinnakkaisluokalla olleen Ilkka Korven kanssa ja kurkki aidan takaa.
Kun 16-vuotiaana koulu jäi taakse, Erkki Heikkilä järjesti hänelle työpaikan Pekka Korven talliin Forssaan. Siitä alkoi elämä hevosten parissa, joka jatkuu edelleen.
Ensimmäinen kilpailu oli Ylivieskassa vuonna 1977, ja toinen samana vuonna Oulussa. Siinä tuli ensimmäinen voitto.
– Muistan sen lähdön kuin eilisen päivän, vaikka siitä on niin kauan aikaa. Maalikamerataistelu. Kolme hevosta rinta rinnan. Se oli tiukka.
Nyt startteja on takana yli 62 000. Voittoja on tullut lähes 8 400. Mutta nälkää on edelleen.
– Voittaminen on tärkeää, siihen sitä pyritään. Tänä päivänä hevosen pitäminen on arvokasta.
Hän on saavuttanut yli 200 voittoa vuodessa noin 30 kertaa. Hän on voittanut mm. Finlandia-ajon, kolme Suur-Hollola-ajoa ja kolme St. Michel -ajoa. Kuningatarkilpailun hän on voittanut seitsemän kertaa.
Useana vuonna hän on saavuttanut voittoja yli miljoonan euron edestä. Koko urallaan hän on kerännyt yli 30 miljoonan euron voittosumman, jolle on monta ottajaa. Hänen osuutensa on noin kymmenen prosenttia.
– Olen maksanut yrittäjäeläkettä, se alkaa juosta vuoden päästä, ja vapaaehtoista eläkemaksua. Mutta saahan sitä harrastaa ja touhuta eläkkeelläkin. Luulen, että ajan niin kauan, kun kärryille pääsen, Teivainen toteaa.
Lainakuski istumatyössä
Ohjastajan työ on istumista paitsi rattailla myös autossa.
– 80–100 000 kilometriä tulee ajettua vuodessa. Parhaimpina vuosina ajoin 130 000 kilometriä vuodessa. Veikkaisin, että 6–7 miljoonaa ajokilometriä on tullut ajettua, Teivainen selittää.
Hän on ajanut pääasiassa lainakuskina. Puhelin ei enää pärise niin kuin ennen vanhaan, omistajien etsiessä sopivia ohjastajia. Apuna on nyt netti.
Suuri osa hevosista on tuttuja, mutta päivittäin tulee myös uusia tuttavuuksia.
– On tärkeää keskustella hevosen hyvinvoinnista vastaavan kanssa, minkä tyyppinen hevonen se on, ja miten kilpailuun on valmistauduttu. Se on kallisarvoista tietoa meikäläiselle.
Valmentajat ja erityisesti omistajat odottavat menestystä.
– Tämä on herkkä laji. Omistajat ovat joskus kriittisiä, jos ei heti tule onnistumista, ei välttämättä enää pääse ajamaankaan.
Startin jälkeen Teivainen antaa palautetta hevosen hoidosta ja koulutuksesta vastaaville. Sitä osataan arvostaa.
– Teen tätä rakkaudesta lajiin. Totta kai on hyvä asia, että työlleen saa palkan, mutta en tee tätä rahankiilto silmissä.
Tähtihetki USA:ssa
Vaikka paljon hän on jo saavuttanut, niin ei aivan kaikkea. Unelmia riittää edelleen, niin kuin Suuren Suomalaisen Derbyn tai Elitloppetin voitto.
– Hevoset ovat inhimillisiä olentoja. Ei ne mene aina niin kuin toivoo. Vaikka ajattelee, että minulla on lähdön paras hevonen, juoksu voi epäonnistua. Voi tulla kiilaamisia, kontaktia ja muuta.
Epävarmuus pitää hyväksyä. Se tekee kisat haasteellisiksi ja mielenkiintoisiksi.
– Hevoset ovat persoonia. Vaikka ei ole huippuhevonen eikä välttämättä voita isoja lähtöjä, voi olla sympaattinen. Kun se on yhteistyökykyinen ja tekee juuri niin kuin kuski haluaa, sellainen jää mieleen.
Teivaisen mieleen tulee parhaista hevosistaan Valomerkki, Luisteri ja To The Gate sekä Charme Asserdal, joka oli Suomen ensimmäinen kansainvälisen luokan huippuravuri.
Kun Charme lähti vuonna ohjastajansa Heikki Korven kanssa New Yorkiin kilpailemaan vuonna 1979. Teivainen pääsi mukaan.
– Vaikka mulla on lähtöjä paljon, ja voittojakin on siunaantunut siinä sivussa. Se on urani kohokohta, tähtihetki. Olin 19-vuotias, kun pääsin hoitamaan Charmea kuukaudeksi New Yorkiin. Se oli ikimuistoinen reissu.
Sittemmin hän on päässyt kilpailemaan mm. monissa Euroopan maissa, Kanadassa, Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. Niillä reissuilla on nähty paljon muutakin kuin vain hevosia ja ratoja.
Teksti: Vesa Toikka
Kuvat: Maisa Hyttinen ja Vesa Toikka
