Eläkeliitto esittää ratkaisun Suomen syvenevään hoivakriisiin kehittämällä uuden hoivatuen. Hoivatuki turvaisi ikääntyneiden ihmisarvoisen hoivan rahoituksen ja keventäisi asiakkaiden maksurasitusta.
Hoivatuki rahoitettaisiin lisäämällä sairausvakuutusmaksuun +0,3 prosenttiyksikön suuruinen, korvamerkitty hoivarahoitusosuus, joka ohjattaisiin suoraan hoivan tukemiseen. Hoivan tarve koskettaa käytännössä jokaista suomalaista jossain elämänvaiheessa joko suoraan tai läheisten kautta. Siksi on perusteltua, että eläkeläisten lisäksi myös työikäiset osallistuvat rahoitukseen samalla tavoin kuin sairausvakuutuksessa varaudutaan elämän eri tilanteisiin.
Toisin kuin verotus, hoivatuen rahoituksen kerääminen osana sairausvakuutusmaksua mahdollistaisi kerättyjen varojen korvamerkitsemisen juuri ikääntyneiden hoivaan. Tuki kohdennettaisiin Kansaneläkelaitoksen (Kelan) yksilöllisen tarpeen mukaan hyödyntämällä hyvinvointialueilla jo käytössä olevaa RAI-arviointijärjestelmää.
Kysely: vahva tuki hoivatuelle ja yhteiselle vastuulle
Eläkeliitto teki kyselytutkimuksen (n=4243) eläkeläisille sen selvittämiseksi, mitä mieltä he ovat hoivatukiehdotuksesta. Kysely tehtiin 22.4.-6.5.2026. Se lähetettiin Eläkeliiton jäsenille. Lisäksi se oli kenen tahansa vastattavana Eläkeliiton verkkosivuilla ja Facebookissa.
Tulokset muodostavat varsin johdonmukaisen kuvan siitä, että ehdotettu hoivatukimalli koetaan sekä ymmärrettäväksi että laajasti hyväksyttäväksi. Vastauksissa korostuvat erityisesti oikeudenmukaisuus, yhteinen vastuu ja hoivan turvaaminen pitkällä aikavälillä.
Keskeisin havainto on, että enemmistö vastaajista ymmärtää mallin toimintaperiaatteen hyvin: lähes 80 % ilmoittaa olevansa joko jokseenkin tai täysin samaa mieltä väittämän ”Ymmärrän, miten ehdotettu hoivatuki toimisi” kanssa. Tämä viittaa siihen, että mallin rakenne on onnistuttu viestimään suhteellisen selkeästi.
Hoivatuen rahoitusmalli saa myös vahvaa hyväksyntää. Noin 80 % pitää sairausvakuutusmaksuun perustuvaa rahoitustapaa oikeudenmukaisena, ja vielä suurempi osuus , lähes 89 %, hyväksyy ajatuksen siitä, että kaikki veronmaksajat osallistuvat hoivan rahoittamiseen riippumatta siitä, tarvitsevatko he itse hoivaa juuri nyt. Tämä kertoo vahvasta kollektiivisen vastuun hyväksymisestä sekä siitä, että hoiva nähdään yhteisenä yhteiskunnallisena turvana eikä vain yksilön henkilökohtaisena kuluna.
Tulokset viittaavat myös kokemukseen sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta. Yli 70 % katsoo mallin kohtelevan eri tulotasoilla olevia oikeudenmukaisesti, ja lähes yhtä moni kokee sen vahvistavan sukupolvien välistä oikeudenmukaisuutta. Vastauksissa näyttäytyy ajatus siitä, että hoivan rahoitus ja saatavuus ovat yhteisiä, pitkäjänteisiä yhteiskunnallisia kysymyksiä.
Maksuhalukkuus on melko korkea: noin 72 % ilmoittaa olevansa valmis maksamaan ehdotetun lisämaksun hoivan rahoittamiseksi. Samalla kuitenkin näkyy tietty varovaisuus kustannuksia kohtaan. Väittämässä ”Maksu tuntuu minusta liian suurelta suhteessa hyötyihin” suurin yksittäinen ryhmä on neutraali (31,5 %), ja yhteensä noin 27 % kokee maksun ainakin jossain määrin liian suureksi. Tämä viittaa siihen, että vaikka perusajatus hyväksytään, kustannusten taso ja konkreettiset hyödyt jäävät osalle vastaajista vielä avoimiksi.
Erityisen vahva hyväksyntä liittyy hoivan konkreettiseen saatavuuteen. Lähes 89 % hyväksyisi mallin, jos se parantaa omaa tai läheisten hoivan saatavuutta. Samoin noin 78 % uskoo ehdotuksen voivan aidosti parantaa heidän tai läheistensä tilannetta hoivan toteutumisessa. Näissä vastauksissa korostuu käytännöllinen näkökulma: mallin hyväksyttävyys perustuu ennen kaikkea siihen, että sen uskotaan tuottavan todellisia parannuksia palveluihin.
Myös hallinnolliset ratkaisut saavat tukea. Yli 80 % pitää valtakunnallisesti yhtenäiseen arviointiin perustuvaa kohdentamista oikeudenmukaisena, ja lähes 88 % katsoo, että tuki tulisi kohdentaa suoraan hoivan järjestämiskustannuksiin eikä yksittäisille tileille maksettavana yleisenä etuutena. Tämä kertoo luottamuksesta järjestelmätasoisiin ratkaisuihin ja siihen, että resurssit halutaan nähdä yhteisen palvelujärjestelmän vahvistamisena.
Vastaajajoukko: tulevaisuuden hoivatarpeet tunnistetaan laajasti
Kyselyn vastaajajoukko koostui melko hyväkuntoisista ja erilaisissa elämäntilanteissa olevista ihmisistä, joilla on usein joko henkilökohtainen tai läheisten kautta syntynyt kosketus hoivapalveluihin.
Ikärakenteeltaan vastaajajoukko painottuu vahvasti 70–79-vuotiaisiin, jotka muodostavat yli puolet vastaajista (56,6 %). Toiseksi suurin ryhmä ovat 60–69-vuotiaat (29,2 %). Yli 80-vuotiaiden osuus jää noin 14 prosenttiin, ja yli 90-vuotiaita vastaajia on hyvin vähän. Aineisto kuvaa siis erityisesti niin sanottuja nuorempia eläkeikäisiä ja varhaisessa vanhuusvaiheessa olevia henkilöitä.
Asumismuodon osalta enemmistö vastaajista asuu puolison kanssa (55,8 %), mutta myös yksin asuvien osuus on suuri (41,4 %). Tämä on merkittävä havainto hoivapolitiikan näkökulmasta, sillä yksin asuminen voi lisätä tulevaisuuden hoivan ja arjen tuen merkitystä. Muiden läheisten kanssa asuvia on vain pieni osa vastaajista.
Toimintakykynsä vastaajat arvioivat pääosin hyväksi: lähes kaksi kolmasosaa (61,9 %) kokee toimintakykynsä hyväksi ja noin kolmannes kohtalaiseksi. Vain pieni osa arvioi toimintakykynsä heikentyneeksi. Tämä viittaa siihen, että moni vastaaja tarkastelee hoivakysymyksiä ennakoivasta näkökulmasta, ei välttämättä nykyisen hoivan tarpeen kautta, vaan tulevaisuuden turvaa ajatellen.
Hoivapalvelukokemukset jakautuvat melko tasaisesti. Noin puolet vastaajista ilmoittaa, ettei heillä ole henkilökohtaista kokemusta hoivapalveluista, mutta lähes yhtä suurella osalla on kokemusta läheisen hoiva- tai asumispalveluista. Omakohtaista kokemusta on vain pienellä osalla vastaajista. Tämä korostaa läheisten kokemusten merkitystä asenteiden muodostumisessa: hoivajärjestelmä näyttäytyy monille ennen kaikkea perheen tai lähipiirin kautta.
Taloudellisessa tilanteessa näkyy kaksijakoinen rakenne. Lähes yhtä suuret ryhmät kokevat joko pärjäävänsä hyvin tuloillaan (45,4 %) tai juuri ja juuri (45,6 %). Lisäksi noin joka kymmenes kertoo, etteivät omat tulot riitä ilman säästöjä, velkaa tai ulkopuolisia tukia. Tämä antaa tärkeän taustan maksuhalukkuutta ja rahoituksen oikeudenmukaisuutta koskeville vastauksille: vaikka moni hyväksyy yhteisen rahoituksen, huomattava osa elää myös taloudellisesti melko niukoissa olosuhteissa.
Asuinalueiden osalta vastaajajoukko jakautuu melko tasaisesti. Kaupungeissa asuu hieman alle puolet vastaajista (47,8 %), mutta myös maaseudun osuus on huomattavan suuri (32,9 %). Taajamissa asuvia on noin viidennes. Tämä kertoo siitä, että aineisto ei kuvaa vain kaupunkiväestön näkemyksiä, vaan mukana on vahvasti myös haja-asutusalueiden kokemuksia ja odotuksia hoivapalveluista.
Vain pieni osa vastaajista (9,3 %) uskoo, ettei tarvitse tulevaisuudessa hoivaa lainkaan. Selvä enemmistö arvioi joko mahdollisesti tarvitsevansa hoivaa (65,4 %) tai uskoo tarvitsevansa sitä varmasti (25,3 %). Tämä tarkoittaa, että suurin osa vastaajista näkee hoivakysymykset henkilökohtaisesti relevantteina tulevaisuuden näkökulmasta.
Vapaissa vastauksissa korostuvat turvattomuus, epäluottamus ja -toivo
Vastaajien suurimpia huolia ja epäilyksiä hoivatukea kohtaan selvitettiin avovastauksella.
Vapaat vastaukset olivat aineistona emotionaalisesti aika raskaita, eksistentiaalista turvattomuutta valottavia: “Mitä minulle tapahtuu, kun en enää pärjää?” Monissa vastauksissa näkyy pelko jäädä yksin, pelko olla taakka, pelko ettei pääse hoitoon, pelko että rahat loppuvat ja pelko ettei kukaan huomaa hätää.
Vastaajat kokevat vanhuuden hoivan Suomessa kriisiytyneenä ja pelkäävät, että myös tämä ehdotus vesittyy poliittiseen riitelyyn, byrokratiaan ja epäoikeudenmukaiseen toteutukseen, vaikka itse tavoitetta pidetään tärkeänä ja oikeana. “Me haluamme uskoa yhteiskuntaan, mutta emme enää oikein uskalla.”
Vaikka epäluottamus on syvää, vapaiden vastausten tärkein poliittinen viesti on, että ihmiset eivät ole kyynisesti luovuttaneet vaan he edelleen etsivät ratkaisua. Moni sanoo ”hyvä malli”, “toivottavasti toteutuu”, “jotain pitää tehdä” ja “uusia avauksia tarvitaan”.
Yhteenveto
Vastaajajoukko on ikääntyvä, pääosin toimintakykyinen, suhteellisen monimuotoinen taloudellisilta ja alueellisilta taustoiltaan sekä vahvasti tietoinen hoivan mahdollisesta tulevasta tarpeesta. Tämä auttaa selittämään myös kyselyn muita tuloksia: hoivatukea koskeva myönteisyys näyttäytyy pitkälti ennakoivana turvallisuuden, yhteisen vastuun ja tulevaisuuden varautumisen näkökulmana.
Kyselyyn vastanneet suhtautuvat ehdotettuun hoivatukimalliin pääosin myönteisesti.
Tuloksissa korostuvat yhteiskunnallinen solidaarisuus, luottamus yhteiseen rahoitukseen, sukupolvien välinen vastuu sekä halu turvata hoivan saatavuus yhdenvertaisesti. Hoivatuen hyväksyttävyys vahvistuu erityisesti silloin, kun mallin konkreettiset hyödyt ihmisille ja heidän läheisilleen ovat selvästi nähtävissä.
Aineistossa näkyy vahvasti halu yhteiseen ratkaisuun, moraalinen vaatimus oikeudenmukaisuudesta, hoivan ja ihmisarvon puolustaminen, sekä sitkeä toivo siitä, että yhteiskunta voisi vielä pitää huolta ihmisistä vanhuudessa.
