Koronan, leikkausten ja sodan vaikutuksia eläkeläisten elämään
Koronalla, leikkauksilla ja sodalla on ollut suuret vaikutukset suomalaisiin. Vaikutukset ovat kohdistuneet kansalaisten luottamukseen, henkiseen hyvinvointiin sekä arkielämästä selviämiseen. Kovimmin kärsineitä ovat nuoret ja eläkeläiset, joita ei yleensä kuulla eikä kuunnella ja joilla elämän joustot ja mahdollisuus hankkia lisätuloa ovat hyvin rajalliset. Haavoittuvin tilanne ja häpeäpilkku on mielenterveyskuntoutujien sekä muistisairaiden tilanne.
Keskustelu kovenee koko ajan eläkeläisten osallistumattomuudesta yhteisiin talkoisiin. Mistä se kumpuaa, asenteistako vai tietämättömyydestä. Etuusleikkaukset ovat monen kanavan kautta kohdistuneet eläkeläisiin, erityisesti eläketulon mediaanin 1884 euroa/kk alapuolella oleviin. Lisäksi eläkkeiden verotuskohtelut palkansaajiin verrattuna ovat koventuneet lisää ja sote-palvelujen saatavuus, asiakasmaksujen, omavastuiden sekä lääkkeiden arvonlisäveron korotukset ovat kovimmin koskeneet eläkeläisiä. Suurin eläkeläisten kädenojennus on ollut vuodesta 1995 taitetun indeksin vaikutus.
Sinänsä luottamukseen perustuva osittain rahastoiva eläkejärjestelmämme on kestävällä pohjalla, joka luo turvan myös nuorille tulevaisuudessa. Järjestelmää on juuri korjattu ja seuraava arviointi on 2035. Korjaustalkoisiin tarvitaan talouden kasvua, jossa tärkeintä on yritysten vastuun korostaminen sekä kulutuksen herääminen. Yritysten tuottavuus ja kasvu on junnannut lähes paikoillaan kohta 20 vuotta. Verrokkimaissa julkisten menojen kasvu on ollut samaa luokkaa, mutta BKT:n tasaisen kasvun vuoksi velanottoon ei valtion ole niissä juuri tarvinnut turvautua.
Eläkeläiset pyörittävät omaishoitoa sekä korvauksetta 350 000 läheisen läheishoitoa. Eläkeläisjärjestöt tekevä ennaltaehkäisevää työtä liikunnan, ravinnon, kulttuurin ja hyvinvoinnin alueilla. Tämä on yhteiskuntamme näkymätöntä ja korvaamatonta vapaaehtoistyötä ja arkipäivän naapuriapua. Eläkeläisistä toimii työelämässä eläköitymisen jälkeen noin 180 000 henkilöä. Panos yhteiskunnalle on järjestötyöllä 3,2 mrd. euroa vuosittain. Lapsille ja lastenlapsille toiminnallista tukea eläkeläiset antavat vuosittain noin 540 miljoonan arvosta, puhumattakaan perinnön kautta vuosittain tulevista miljardeista.
On surullista seurata kuinka eläkeläisille irvaillaan ja heitä toistuvasti ajetaan nurkkaan passiivisiksi toisen luokan kansalaisiksi. Perusoikeuksien loukkaukset ja ikäsyrjintä ovat tutkimusten mukaan arkipäivää tänä päivänä. Koko 2000 luvun ikäsyrjinnän kokeminen on noussut yli kaksinkertaiseksi. Tällä hetkellä eläkeläisistä 73 prosenttia kokee ikäsyrjintää ja yksinäisyys on noussut ensi kertaa eläkeläisten kolmanneksi pääongelmaksi sote-palveluiden ja toimeentulon lisäksi.
Eläkeläisten aseman ja oikeuksien parantaminen on meidän eläkeläisten täkein tehtävä ei repien vaan rakentaen ylisukupolvisesti. Nykyisillä eläkeläisillä on kokemus elämän kaaren eri vaiheista, niiden roolista yhteiskunnassa, kasvukivuista ja eläkeläisyydestä. Meidän tulevaisuus on lapsissamme ja lapsenlapsissamme, jotka ovat nyt vuorossa. Tämä kuuluu normaaliin elämänkaareen. Tämä ei tarkoita sitä, ettemmekö toimi ärhäkästikin, kun asiatonta keskustelua käydään.
Toinen tärkeä huolemme on soten ja lähipalvelujen puolustaminen rajuista leikkauksista huolimatta. Suomalaisten luottamus sosiaali- ja terveydenhuoltoon on ollut maailman kärkeä, jota on tultu maailmalta ihmettelemään. Vielä 2021 alussa suomalaisista luotti terveydenhuoltoon yli 90 prosenttia, nyt noin 60 prosenttia. Samanaikaisesti kuitenkin hoidon laatu on pysynyt samalla hyvällä tasolla hoitoa saaneilla. Luottamus on heikentynyt eniten paljon palveluja käyttävien kohdalla, johon eläkeläiset kuuluvat.
Perusterveydenhuollossa hoitoon pääsy on Suomessa koko Euroopan huonointa heti Kreikan jälkeen. Hoitojonot erityisesti perusterveydenhuollossa ovat aiheuttaneet sen, että eläkeläiset ovat joutuneet hädässään turvautumaan päivystykseen. Vuosina 2018-24 eläkeläisten päivystyspalvelujen käyttö kolminkertaistui, kun samaan aikaan perusterveydenhuollon käyttö laski, kun apua ei sieltä saanut. Onneksi omalääkärijärjestelmä on käynnistynyt ja sitä tulee vahvasti ohjata ensin paljon palveluja käyttäville eläkeläisille . Perusterveydenhuolto on sote-järjestelmän perusta, jonka on oltava helposti ja heti saavutettavissa ilman erillistä vartiointiporrasta.
Hallitus on käynnistämässä lopultakin soten parlamentaarisen kehittämisen. Tässä työssä mallia tulisi ottaa Tanskan seikkailuista. Siellä 2007 poistettiin maakunnat ja 2/3 kunnista ja keskitettiin sote 5 alueelle. Pian todettiin malli historian suurimmaksi virheeksi, liian byrokraattiseksi ja toimimattomaksi. Pitkän valmistelun jälkeen on päätetty palauttaa vuodesta 2027 alkaen17 aluetta takaisin ja samalla palauttaa valtaa takaisin paikallistasolle kuntiin.
Komitean tulee palauttaa lähipalvelut ja tiivistää kuntayhteistyötä. Maakunta pohja on ihanteellinen, onhan järjestelmässä jo, vielä uinuvat yhteistyöalueet. Rahoitusjärjestelmän uudistuksen tulee tukea palvelutarvetta, nyt se tukee kasvavia ja hyvän verokertymän omaavia alueita ja tilastokikkailuja. Sen tulee olla kannustava niin, että hyvin hoidetusta työstä osa jää hyvinvointialueille kuten Sipilän mallissa kaavailtiin. Nykyisessä mallissa palvelutarpeen vuosittaisesta kasvun rahoituksesta leikataan 20 %, mikä entisestään vaikeuttaa hyvinvointialueiden itsenäisyyttä päättää asioista.
Kolmas iso asia koronan jäljiltä on hoivan varmistaminen. Hoiva vaatii koko järjestelmän kokonaisremonttia parlamentaarisen työn pohjalta. Hoivan järjestämisvastuu täytyy olla viranomaisilla; hyvinvointialueilla ja kunnilla. Etelä-Euroopan lakiin perustuva lasten ja läheisten vastuu ei istu hyvinvointiyhteiskuntaan. Vuoden 1970 sosiaalihuolto laissa poistettiin lasten vastuu vanhemmistaan, mikä nykyaikana on viety ehkä liiankin pitkälle. Sitä ovat tukeneet työelämän muutokset ja joustamattomuus sekä vahva itsekkyys ajattelu.
Tulevaisuudessa käytännön hoivavastuuta täytyy rakentaa laajemmin monitoimijaisella yhteistyöllä. Erityisesti hoivan ennaltaehkäisevää toimintaa, jossa kuntien johdolla yhteistyössä järjestöjen kanssa tuetaan kotona asuvia iäkkäitä. Tällöin raskaan hoivan tarve siirtyy myöhemmäksi ja antaa lisää hyvinvoivia päiviä ikäihmisille. Kotona asuvien ikääntyneiden hyvinvoinnin edistäminen on jäänyt sote-uudistuksessa lähes huomiotta. Kunnat eivät ole heränneet riittävästi uuteen rooliinsa. Tosin hoivan kuntoon saattaminen vaatii myös puhdasta rahaa, onhan se muihin pohjoismaihin verrattuna jäänyt paljon jälkeen.
Neljäntenä haasteena on järjestöjen rahoituksen leikkaukset ja ajan haasteet perinteiselle järjestötyölle. Tällä hetkellä järjestöjen toimintaa rajoittavat toimintatilojen puute tai tilojen vuokrakustannusten ja yleensä kustannustason nousu. Kuntien järjestellessä soten yhteydessä tyhjiksi jääneitä tiloja, tulisi jokaisessa kunnassa järjestää järjestötoiminnalle yhteinen järjestö/kylä tila. Rahoitus tulisi huolehtia kuntien uuden rahoitusjärjestelmän kautta tai korvamerkittynä Veikkauksen rahoituksen kautta.
Järjestöjen on elettävä ajassa ja tarjottava hyvä toiminta ja harrastusväylä erityisesti nuorille eläkeläisille. Kaipaus yhteisöllisyyteen ei ole hävinnyt, mutta sitoutumisen luonne on muuttunut. Nyt halutaan harrastaa ja toteuttaa itseään, tehdä projekti- ja pätkätöitä ilman byrokratiaa. Samalla tuottaa itselle mielihyvää, ei pelkästään tuottaa yhteisöllistä hyvää. Perusjärjestötyöhön täytyy kuulua myös tällaista toimintaa.
