Thumbnail

LähiVerkko-projekti

Tietotekniikkaa ikäihmisten arkeen

LähiVerkko-projekti oli Eläkeliiton ja Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n yhteistyöprojekti vuosina 2013-2017. Projektin tavoitteena oli parantaa ikäihmisten tietotekniikan käyttöä erityisesti osana vapaaehtoistoimintaa. Projektia rahoitti STEA (entinen RAY).

 

Projektin tavoitteet

Tavoitteena oli hyödyntää tietotekniikkaa tavoilla, jotka lisäävät ikäihmisten

  1. tietoja ja taitoja tietotekniikkaan liittyen
  2. vapaaehtoistoiminnan toteuttamista ja siihen osallistumista
  3. mahdollisuuksia ylläpitää olemassa olevia ja luoda uusia ihmissuhteita

Kehittämistyö tapahtui erilaisten kokeilujen eli ns. pilottien avulla. Projektin pääkohderyhmänä olivat yli 65-vuotiaat, erityisesti vapaaehtoistoiminnassa mukana olevat ikäihmiset. Toisena kohderyhmänä olivat nuoret ja tavoitteena sukupolvien välinen vuorovaikutus ja osaamisen jakaminen.

 

LähiVerkon pilotit

Viiden vuoden aikana projektissa kokeiltiin monenlaisia asioita. Testaukset olivat sidoksissa projektin tavoitteiden lisäksi projektin aikana havaittuihin kohderyhmien tarpeisiin sekä teknologian kehitykseen. Pilotit toteutettiin useimmiten yhteistyössä joko Eläkeliiton muiden hankkeiden, piirien, yhdisten, EHYT ry:n, muiden valtakunnallisten tai paikallisten hankkeiden ja toimijoiden kanssa.

Pilotteina oli mm.

  • Kuvapuhelut vertaistuen välineenä
  • Isovanhemmat verkossa
  • Näppärät netissä
  • Virtuaalityöpajat palvelutaloissa
  • Netikäs -mediasivistysmateriaali ja -verkkokurssit.
  • Kaikki Pelaa! - ikäihmisten peliseminaari
  • Onnistumisen ilo - ikäihmiset ja teknologia -seminaari ja webinaarit


Piloteista muodostui myös pysyvää toimintaa sekä Eläkeliittoon että EHYT:iin. LähiVerkko koulutti noin 300 nettiopastajaa Eläkeliiton paikallisyhdistyksiin. Nettiopastajat auttavat toisia ikäihmisiä tietotekniikan käytössä eri tavoin. Nettiopastajatoiminta jatkuu yhdistyksissä eri puolilla Suomea.

Muruset-pilotissa koulutettiin parikymmentä verkkoisovanhempaa. He keskustelevat lasten ja nuorten kanssa verkossa tietyissä palveluissa tiettyinä aikoina. Toiminta on osa EHYT:in verkkovapaaehtoistyötä. Lisätietoja saat osoitteesta www.muruset.fi.

Netikäs-mediasivistysmateriaalin pohjalta haettiin keväällä 2017 STEA:lta uutta hanketta ikäihmisten mediasivistystyksen tukemiseen. Eläkeliitto sai hankkeelle kolmevuotisen rahoituksen. Netikäs-hankkeesta lisätietoa saat näiltä sivuilta.   

LähiVerkko tuotti paljon erilaista kirjallista ja kuvallista materiaalia ikäihmisten tietotekniikan käytön tueksi. Olemme koonneet tänne Eläkeliiton sivuille sinulle kuudesta materiaalista kuvaukset ja linkit.

Materiaalit:

  • Nettiopastajatoiminta käyntiin! -opas materiaali nettiopastajana toimimiseen ja toiminnan käynnistämiseen omalla paikkakunnalla.

  • Näppärät netissä! -toimintamalli

  • Netikäs-mediasivistysmateriaali ikäihmisen tukena tämän päivän nettimaailmaan.

  • Virtuaalityöpaja-opas, jonka avulla pystyt toteuttamaan virtuaalityöpajoja vaikka harrasteryhmässä.

  • Pelipaja-opas, jonka avulla voit toteuttaa erilaisten digitaalisten pelien kokeiluja yhdessä muiden ikäihmisten kanssa.

  • Skypen käyttöön liittyvät materiaalit, joilla pääset alkuun vertaistuen saamisessa kuvapuheluiden avulla.

 

Voit tutustua laajemmin LähiVerkon tekemään toimintaan ja materiaaleihin osoitteessa www.lähiverkko.fi.