Vapaaehtoistoiminta
Tule mukaan tekemään hyvää ja jakamaan aikaa toisille
Vapaaehtoisten joukkoon mahtuu aina uusia vapaaehtoisia, sillä jokaisen meistä ympärillämme on ihmisiä, jotka kaipaavat seuraa, tukea ja sitä, että joku kysyisi, mitä sinulle tänään kuuluu. Meillä kaikilla on tarve kohdata toisia sekä tulla kuulluiksi ja ymmärretyiksi. Viettää hetki yhdessä aikaa toistemme seurassa. Teet arvokkaan teon lähimmäiselle antaessasi omaa aikaasi vapaaehtoistoimintaan.
Vapaaehtoistoiminta lisää sekä vapaaehtoisen että avuntarvitsijan hyvinvointia. Vapaaehtoistoiminnassa mukana oleminen tuo vapaaehtoiselle elämään rutiineja sekä itsensä merkitykselliseksi ja tarpeelliseksi kokemisen tunteita. Vapaaehtoinen on aina odotettu vieras ja tuo omalla toiminnallaan iloa autettavan arkeen. Vapaaehtoistoiminnassa oppii parhaimmillaan uusia asioita itsestään ja toisista ihmisistä. Tämän lisäksi vapaaehtoistoiminnan tekeminen mahdollistaa uusien taitojen kartuttamisen.