Seitsemän tunnettua Ateneumin maalausta taidekortteina. Kussakin yksittäinen ihmishahmo.

Kurkistuksia Hyvän ikääntymisen etsijöiden ryhmätoimintaan

Hyvän ikääntymisen etsijät -hankkeessa kerätään kokemuksellista tietoa erilaisista haavoittuvista elämäntilanteista ikääntyessä. Tämä lisää ymmärrystä ja auttaa löytämään toimivia keinoja ikääntyneiden tukemiseen.  

Ryhmässä keskustellaan siitä, mitkä asiat tukevat ja mitkä haastavat hyvän ikääntymisen toteutumista heidän elämässään. Vahvuuksien ja selviytymiskeinojen tunnistaminen ja sanoittaminen tuo esiin piilossa olevia voimavaroja sekä elämässä kertynyttä arvokasta kokemuksellista tietoa. Myös muiden ryhmäläisten selviytymiskeinojen kuuleminen voi lisätä omaa keinovalikoimaa. 

Yksinäisyys ja sen lievittäminen on yksi käsiteltävistä teemoista. Kuvakortit auttavat omien tunteiden sanoittamista ja kokemusten jakamista muiden kanssa. 

(Kuva ylhäällä: Kortit ovat Ateneumin taidepakasta ryhmäläisten yksinäisyyden teemaan valitsemia.)

Yksinäisyys koettuina tunteina ja hetkinä 

Yksinäisyyden kokemus liitettiin aikaan, paikkaan ja muuttuneisiin elämäntilanteisiin. 

Itselle tulee alakulo kesällä, kun lapsilla ei ole aikaa, kun niillä on ne omat menonsa omiin kesänviettopaikkoihinsa ja muitakin lomamenoja enemmän. Silloin aina tuntuu, että mitä mä oikein teen kesällä. Se alakulo tulee silleen hetkellisesti. 

Yksinäisyyden lievittämisen keinoja 

Ryhmäläiset olivat löytäneet monia oivallisia keinoja yksinäisyytensä lievittämiseen. Toimivina keinoina mainittiin naapureihin tutustuminen tai yleensäkin kotoa ihmisten ilmoille ja lähiluontoon lähteminen. Pienetkin onnistuneet kohtaamisen hetket vastaantulijoiden kanssa saattoivat piristää päivää.  

Kun muutin senioriasuntoon, elämä alkoi taas sujua. Eilenkin naapuri soitti ovikelloa ja pyysi päiväkahville. Hän on täällä uusi. Meillä oli oikein mukavaa. Kun muutin, ei enää sellaista yksinäisyyttä ole ollut. 

Käytävässä ja pihassa voi käynnistää yrityksiä ja tunnusteluja. Hyvän tuntuman saa, kun törmää käytävässä ja tervehtii ja jotain kysyy. Jotkut ovat hyvinkin halukkaita juttelemaan ja jotkut taas eivät kymmeneen vuoteen ole edes tervehtineet.  

Kesällä on ihana paikka tuo lähimetsä. Sitä on oppinut nauttimaan pienistä asioista ympärillä.

Eläimiä tulee vastaan. Paljon koiria ja kaksi kissaakin olen tavannut. Niitä kissoja en ole saanut silitellä, mutta koiria kyllä ja heti huomaan, että siinä stressitaso laskee. Siinä tulee myös juteltua omistajien kanssa aina jotain. Sitten huomaan, että tänäänkin olen taas jutellut jonkun kanssa.

”Poika on mulle laittanut läppärille mieluisia musiikkikappaleita. Niitä kuuntelen ja kohotan mielialaa.” 

Rohkeutta tarvitaan 

Ryhmäläiset kokivat, että aina ei ole helppoa tutustua uusiin ihmisiin. Tutustumisyrityksiin liitettiin torjutuksi tulemisen ja epäonnistumisen pelkoa sekä kohtaamattomuutta.   

On mielenkiintoista tutustua ovinaapureihin ja joskus se onnistuu. Välillä taas huomaa, että jollakin naapurilla on huolia, mutta se ei uskalla niistä kertoa. Se vaatii molemminpuolista luottamusta. Sitten se tuttavuus hiipuu pikkuhiljaa. 

Ku muutin senioritaloon, ajattelin et siellä on seuraa. Oon kuitenkin kokenu, et ku soitan ovikelloa, niin se ei ole vastavuorosta, ku mun ovikelloa ei soiteta. Sitä tulee sitte araksi, koen ett oon häiriöks, vaikka tarkotan hyvää. 

Se on kauhean suuri kynnys mennä soittamaan toisen ovikelloa. Aina miettii, että voinks mä, voinks mä. Se kun ei ole tapana tai tavallista taloyhtiöissä. Nyt voisi soittaa ja kysyä vaan, että mitä sulle kuuluu.

Yksin oleminen voi olla myönteinen kokemus 

Läheskään aina yksin olemiseen ei liitetty yksinäisyyden kokemusta, vaan se saattoi olla oma valinta ja tarve, joka mahdollisti niiden asioiden tekemisen, joista itse nautti. Yksin olemisen nautinnollisiin puoliin liitettiin mahdollisuus uppoutua esimerkiksi kirjoihin tai vain kaivatusta hiljaisuudesta nautiskeluun.  

Uusia ryhmiä 

Seuraava hyvän ikääntymisen ryhmä alkaa tammikuussa Myllypuron kirjastossa. Ryhmässä on vielä tilaa (esite). Alkuvuodesta 2025 on suunnitteilla ryhmiä myös Vuosaareen ja Pitäjänmäelle.  

Kiinnostuitko? Lisätietoa: 
Teija Saarinen, p. 040 725 7111, teija.saarinen@elakeliitto.fi ja
Arifullen-Hämäläinen, p. 050 5665 327, ulla.arifullen-hamalainen@miinasillanpaa.fi 

.......

Ikääntyvällä ihmisellä on oikeus merkitykselliseen arkeen, hyvään ikääntymiseen ja osallisuuteen myös haavoittuvissa elämäntilanteissa. Hyvän ikääntymisen etsijät -hanke auttaa löytämään voimavaroja ihmisestä itsestään, sosiaalisesta ympäristöstään sekä rohkaisee toimimaan hyvinvointinsa hyväksi. Miina Sillanpään Säätiön ja Eläkeliiton yhteishanke (2024-2026) tuottaa tilannekuvaa ja työkaluja hyvän ikääntymisen edistämiseksi.