Ville Rannan pilakuvassa Eläkelaivan lautturit (HS 3.2.2026) vanha ihminen yksinkertaistetaan muiden hyvinvoinnin kustannuksella eläväksi yhteiskunnan vapaamatkustajaksi. Kuva ruokkii sukupolvien välistä vastakkainasettelua.
Pilakuva ei avaa rakentavaa keskustelua sinällään kestävästä eläkejärjestelmästämme, vaan kanavoi nuorempien sukupolvien turhautumisen julkisen talouden haasteisiin symboliseen syntipukkiin: vanhoihin ihmisiin. Vanhuus esitetään moraalisesti ja sosiaalisesti vääristyneenä taakkana.
Suurin osa suomalaisista eläkkeistä on pieniä tai kohtuullisia, ja köyhyysriski kasvaa iän myötä, erityisesti yksinasuvilla naisilla. Todellisuudessa ikääntyminen merkitsee usein taloudellisen liikkumavaran kaventumista ja kasvavia terveysmenoja.
Ihmisen taloudellinen ja sosiaalinen asema vaihtelee elämän eri vaiheissa. Suomessa sukupolvet ovat keskinäisessä vastuunjaossa ja riippuvuussuhteessa toisiinsa. Ikääntyneet ovat rakentaneet ja rahoittaneet nykyisten työikäisten mahdollisuuksia: hyvinvointipalveluja, koulutusta ja yhteiskunnan infrastruktuuria. Pilakuva katkaisee tämän jatkumon ja esittää yhteiskunnan nollasummapelinä, mikä on sekä taloudellisesti että sosiaalipoliittisesti virheellinen kehys.
Ikääntymiseen liittyvä haurastuminen ei ole valinta eikä laiskuutta, vaan biologinen ja lääketieteellinen tosiasia. Kuvatessaan korkean iän moraalisena taakkana muille, pilakuva syyllistää korkeaan ikään liittyvistä ominaisuuksista, joihin ikääntyneet eivät itse voi vaikuttaa. Tämä rikkoo oikeudenmukaisuuden ja ihmisarvon perusperiaatteita.
Tiedetään, että syrjivät mielikuvat heikentävät luottamusta ja solidaarisuutta, joita kestävä hyvinvointiyhteiskunta tarvitsee. Jos kuvaan olisi karrikoiden piirretty esimerkiksi vammainen henkilö tai maahanmuuttaja, tällaista pilakuvaa ei olisi voinut julkaista.
