Ajattelemisen aihetta, mietteitä ja taltiointeja

Terve ikääntyminen (Tutkijatohtori Kaisa Koivunen, Aamuposti 30.3.2024)

Mikäli mielii olla iskussa mahdollisimman pitkään, on tärkeää pysyä aktiivisena. Aktiivisuus on kuitenkin paljon enemmän kuin lihasvoimaa ja kestävyyskuntoa. Ihmisen tulisi tehdä itselleen mielekkäitä asioita
ja myös jatkaa niitä ikääntymisestä huolimatta.

Vanhetessa toimintakyvyn osa-alueet ovat verkottuneet tiiviimmin. Niinpä häiriö yhdellä alueella
voi vaikuttaa muihin ja romahduttaa toimintakyvyn.
Siksi on tärkeää tarkastella toimintakykyä kokonaisuutena
ja pitää huolta kehon ja mielen hyvinvoinnin eri osa-alueista. Merkitystä elämään voi saada esimerkiksi
kulttuuritapahtumista, harrastuksista, sekä erilaisista yhteisöistä ja yhdistystoiminnasta.
Myös sosiaalisten suhteiden ylläpitäminen on tärkeä osa
kokonaisvaltaista toimintakyvyn edistämistä.

Kun ihminen vanhenee, yhteiskunnan merkitys korostuu,
sillä ympäristöllä pystytään merkittävästi vaikuttamaan ikääntymisen tuomiin haasteisiin. Kun huolehditaan esteettömyydestä ja tarjotaan apua sitä tarvitseville, ihmisillä on toimintakyvyn rajoitteista huolimatta mahdollisuus osallistua aktiviteetteihin ja liikkua ulkona.

Koivunen painottaa, että merkityksen kokemukset ovat kokonaistoimintakyvyn kannalta tärkeitä. Ihmisten tulisi pystyä tekemään mielekkäitä asioita, vaikka toimintakyvyn haittoja tulisikin.

 - On tärkeää, että lähtee kotoaan ulos.

- - - - -

Vanhuudesta (Cicero/Kansojen historia/Carl Grimberg)

Vanhuus ei ole toimettomuuden ajanjakso, ei tyhjä ja iloton, vaan kypsyyden ja hiljaisten ajatusten aikaa, valmistusta ikuiseen rauhaan ja lepoon, jota voimme odottaa kuolemaa pelkäämättä.
Vanhuus on se elämän ajanjakso, jolloin ihminen saavuttaa korkeimman kehityksensä maan päällä.
Voimme kumota valitukset, joita tavallisesti esitetään vanhuuden tuottamista vaivoista ja vastuksista.
Tapanahan on ennen muuta väittää, että vanhuus tekee meidät työhön kelpaamattomiksi.
Tällainen puhe on yhtä mieletöntä kuin väite, ettei perämiehestä ole purjehdittaessa mitään hyötyä sen tähden, että hän ei kiipeä mastoihin, ei juokse ympäriinsä sinne ja tänne kannella, tai ammenna pois vettä, vaan istuu perässä käsi peräsimenvarressa.
Edellyttäähän hänen toimensa harkitsevaa viisautta, ja sen ominaisuuden vanhuus antaa paljon runsaammassa määrin kuin nuoruusvuodet.
Viisaus ja harkintakyky ovat välttämättömiä ominaisuuksia kaikissa johtoasemissa, yhtä hyvin sille, jonka tulee hoitaa maatilaa, kuin valtiomiehelle ja sotapäällikölle.
Sitä vastoin on totta, että ruumiinvoimat vähenevät elämän ehtoopuolella. Mutta mitäpä siinä on suremista ? Se mitä tehdään, pitää tehdä voimien mukaan.
Vanhus ei tietysti voi pitää puhetta nuorukaisen kaikuvalla äänellä, mutta kaikissa tapauksissa vanhemman lempeä ja pehmeä-ääninen esitys on tavallaan kaunista, ja kaunopuheisen vanhuksen hienostimuovaillut ja selkeästi esitetyt ajatukset saavat useasti omilla ansioillaan kuulijan mielenkiinnon puolelleen.
Vanhuutta vastaan on myös tapana huomauttaa, että sillä on niin vähän nautintoja.
Ihaninta mitä ihminen on saanut perintönä vanhemmiltaan, tai lahjana Jumalalta on järki, mutta tälle taivaalliselle kipinälle ja jumallahjalle ei ole mikään niin vaarallista kuin nautinto.
Sillä, kun himo hallitsee, on itsehillintä mahdotonta.
Sen vuoksi meidän ei pidä valitella vanhuuden saapumista, vaan olla sille päinvastoin kiitollisia siksi, että se vapauttaa sielumme moisista epäpuhtauksista.
”Mutta”, sanotaan, ’vanhojen nautintojahan ei seuraa miellyttävä huumaus.’
Eipä kylläkään, mutta ei sitä kaivatakaan. Ja mitä ei kaivata, sitä vailla oleminen ei herätä epämiellyttäviä tunteitakaan.
Kun Sofokleelta hänen vanhoilla päivillään kysyttiin, vieläkö hän tunsi nautintoa rakkauden riemuista, hän vastasi: ’Jumalat minua varjelkoot ! Minä olen iloiten paennut niitä, kuten raakaa ja mieletöntä isäntää !’
’Mitä nautintoa sielu sitä vastoin tunteekaan, kun se on suorittanut vuotensa rakkauden, kunnian- ja vallanhimon, vihan ja kaikkien muiden intohimojen palveluksessa, ja saa sitten olla rauhassa ja elää sisäistä elämäänsä !
Jos on ihanteellisia harrastuksia mitä varten elää, ei varmastikaan ole ihanampaa olotilaa kuin vanhuus, joka omistautuu tieteelliselle toiminnalle.’
Ja kuinka paljon iloa vanhuudella voi olla maanviljelyksestä ja puutarhanhoidosta ja siitä, että se joka vuosi uudelleen saa seurata versovan oraan kehitystä jyvää kantavaksi tähkäksi, saa seurata viiniköynnöksen kukintaa ja hedelmänkantoa ja nauttia kukkien sykähdyttävästä loistosta ja mehiläisten surinasta !
Mutta, väitetään lopuksi, vanhuuteen kuuluu joka tapauksessa se varjopuoli, että silloin voi odottaa kuolemaa millä hetkellä hyvänsä. Mutta huomioon ottamatta sitä, että kuolema nuoruuden keväässä on raskaampaa kuin vanhuuden syksyn aikana. Ja sille, joka on vakuuttunut sielun kuolemattomuudesta, on itse kuolema onni.
”En tahdo valittaen erota tästä maailmasta. Minä poistun täältä kuin majatalosta-, en niin kuin kodista, ja kuinka ihana onkaan päivä, jolloin saan jättää tämän turmeltuneen maailman.”

Taltiointi Raine Virkki