Joulupuu on rakennettu ja joulu on jo ovella....
Joulukuu on monenlaisten juhlien aikaa. On pikkujoulut, joululahjojen suunnittelua ja hankkimista ja tietenkin tärkeimpänä asiana on oma ja perheen sekä lapsien joulunajan järjestelyt. Tilanteesta huolimatta moni suunnittelee myös matkoja ja sukulaisten tapaamisia sekä pohtii kaikkea siihen liittyvää.
Yhdistys elämässä on tehtävä ennakkoon runsaasti suunnittelua ja valmistautumista tulevaan vuoteen sekä eri tapahtumien toteutukseen sillä pitkä hiljaiselon aika ja toimimattomuus on saatava katkaistua. Myös uusia tapoja ja toimia on tavoitteena saada mukaan.
Joulukiireiden lomassa tai viimeistään joulupuuta koristellessa tulisi jokaisen ottaa aikaa ja löytää yhteinen jouluilo ja rauha sekä onnen jyväset alkavalle vuodelle.
Vastauksia päässä pyöriviin tulevaisuuden ajatuksiin voisi hakea ja kenties löytääkin uudenvuoden yönä tinaa valamalla ja varsinkin hyvän mielikuvituksen ja monipuolisen työnsä tarkastelun tuloksena voi saada selville paljon muutakin tulevasta elämästä.
Varmaa kuitenkin vain on se mitä olemme jo kokeneet ja taaksemme jättäneet sillä huomisesta emme tiedä varmuudella mitään.
Omasta ja koko yhdistyksemme puolesta toivotan kaikille, nykyisille sekä tuleville, yhdistyksemme jäsenille ja meitä tukeneille eri yhteistyö tahoille RAUHAA ja RIEMUKASTA joulun odotusta, MUKAVAA mukanaoloa, MUTKATONTA ja iloista tulevaa toimintavuotta sekä ja tottakai myös mieluisia tinakuvioita josta voi löytää ONNEA ja MENESTYSTÄ alkavalle vuodelle.
Veikko Airaksinen