Hyppää sisältöön
Logo
Eläkeliiton sivuille
Valikko
  • Päijät-Häme
  • Yhdistykset
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot
  • Liity
Seniorit keinussa

Ikäänny ja voi hyvin-hanke 2024 päättyi

Murupolku

  1. Etusivu
  2. Päijät-Häme
  3. Ikäänny ja voi hyvin-hanke 2024 päättyi

Piirimme sai vuodelle 2024 merkittävän 20 000 euron kumppanuusavustuksen Päijät-Hämeen Hyvinvointialueelta.

Hankkeen avulla pystyimme toteuttamaan 40 tapahtumaa Päijät-Hämeen kunnissa. Tapahtumien aiheina olivat hyvinvointialueen tarjoamat palvelut ja niiden saavutettavuus, luustoterveys, kaatumisten ehkäisy, ravinto, diabetes, uni, liikunta ja paljon muuta.

Tapahtumissa oli mukana hyvinvointialueen asiantuntijoita. Tapahtumissa keskusteltiin paljon, tehtiin testejä ja toki myös kahviteltiin.

Piirin puolelta tapahtumia koordinoi Tuija Niemi ja yhdistykset ovat olleet mukana järjestämässä tilaisuuksia.

Palaute on ollut kiittävää!

Piiri on hakenut hankkeelle myös jatkoa, sen kohtalo selviää vuoden vaihteen jälkeen.

Kiitos kaikille osallisille, osallistuneille ja järjestäjille!

Kuvissa osallistujamäärät ja Orimattilan viimeinen tapahtuma joulukuussa.

tilastoOrimattila

 

Päijät-Häme

  • Etusivu
  • Yhdistykset
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot

Yhteystiedot

Toiminnanjohtaja
Kristiina Ketomäki
puh  040 8451922
paijat-hame(a)elakeliitto.fi
www.elakeliitto.fi/paijat-hame

Puheenjohtaja 2025

Ulla Ylöstalo, 
puh 040 7502182
ulla.ylostalo(a)gmail.com

 

Tule vapaaehtoiseksi

Eläkeliiton vapaaehtoistoiminta tarjoaa monipuolista tukea arkeen ja hyvään elämään.

Tutustu

Eläkeliitto

  • Tilaa uutiskirje
  • Medialle
  • Tietosuojaseloste

Kalevankatu 61, 00180 Helsinki, p. (09) 7257 1100

Facebook Instagram Twitter