ELÄKELIITON POHJOIS-SAVON PIIRI
Syyskokous 22.10.2024
Kannanotto Pohjois-Savon eläkeläisten hyvinvointiin
Pohjois-Savo on Suomen sairastavin hyvinvointialue, 36 prosenttia maan keskiarvoa suurempi. Sosiaali- ja terveyspalvelujen tarve kasvaa väestön ikääntyessä ja kohdistuu ympärivuorokautiseen hoivaan ja palveluasumiseen. Yhteistyö kuntien ja hyvinvointialueiden välillä on käynnistynyt hyvin. Julkisen talouden velkaantuminen, erityisesti valtion leikkaukset ovat johtaneet muun muassa sairaaloiden yöpäivystysten lakkauttamisiin.
Velkaantuminen näkyy erityisesti maaseutualueiden ja pitkien etäisyyksien kunnissa vaikeuttaen ikääntyvien eläkeläisten hoitoon pääsyä ja luovat näin turvattomuutta maaseudun asukkaisiin kunnissa. Samaan aikaan vanhuspalveluja vähennetään maaseudulla ja keskitetään maakuntakeskuksiin, erityisesti yliopistollisiin sairaaloihin. Alueelliset erot palveluiden keskittämisen myötä kasvavat ja aiheuttavat eriarvoisuutta kansalaisten kesken. Palveluiden keskittäminen aiheuttaa myös lisäkustannuksia. Hyvinvointialueiden rahoitus on kriisissä ja muuttuu erikoissairaanhoitopainotteiseksi.
Palvelujen sujuvan saatavuuden ja asiakas-/potilastuvallisuuden näkökulmasta on tärkeää säilyttää ja kehittää laadukkaita perusterveyden- ja sosiaalihuollon palveluja lähellä kuntalaisia. Lisäksi tulee varmistaa eri palveluasumisvaihtoehtojen ja kotihoidon saatavuuskunnissa niin, että asiakkaat ohjautuvat oikea-aikaisesti heille tarkoituksenmukaisimpiin palveluihin. Näillä ratkaisuilla vältetään erikoissairaanhoidon turha kuormittaminen ja alati kasvavat kustannukset.
Eläkeliitto, sen piirit ja yhdistykset ovat hyväksyneet kesäkuussa 2024 Toiminnan ja talouden suuntaviivat 2025–2030 Strategia-asiakirjan. Tavoitteena on tarjota monipuolista eläkeläisten hyvinvointia edistävää toimintaa, vaikuttaa eläkeläisten hyvän toimeentulon mahdollistamista ja vaikuttaa siihen, että sosiaali- ja terveyspalvelut ovat eläkeläisten yksilöllisiä tarpeita vastaavia ja saavutettavia. Huhtikuussa 2025 maassamme järjestetään kunta- ja aluevaalit, jolloin itsehallinnollisissa kunnissa ja hyvinvointialueilla vaikutetaan aktiivisesti peruskuntien, sosiaali- ja terveyspalveluiden tulevaan tilaan eläkeläisten terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi, erityisesti ympärivuorokautisessa palveluasumisessa. Vaikuttaminen itsehallinnollisissa asioissa ja eläkeläisten hoivan rakentamisessa on turva yhteisölliselle toiminnalle.
Syyskokous oli huolissaan myös yhteiskunnan digitalisoitumisesta, jonka myötä moni kansalainen jää palveluiden ulkopuolelle. Yhdistykset järjestävät koulutuksia jäsenilleen ja Savonetti auttaa tässä. Silti moni kansalainen jää vielä ilman tietoa ja tukea. Maaseutualueilla on katkoja tietoliikenneyhteyksissä eikä vähiten siellä missä 3 G-verkko on ajettu alas. Tämäkin lisää turvattomuutta ja epätasa-arvoisuutta kansalaisten keskuudessa..
Viimeisen kappaleen lisännyt puheenjohtaja Mirja Syrjänen kokouksen jälkeen.