Yhteystiedot
Länsipuisto 18A, 28100 Pori
040 0538016
satakunta(at)elakeliitto.fi
Matkakertomus, kirjoittaja Oili Mölsä ( Punkalaitumen yhdistys ). Kuvia Punkalaitumen yhdistyksen kotisivuilla.
Satakunnan piiristä 39 innokasta matkailijaa suuntasi kesällä Viron suuntaan Saarenmaalle ja Tallinnaan. Maanantaiaamulla lähdettiin matkaan hyvissä ajoin, jotta ehdittiin lautalle Helsinkiin. Punkalaitumelaisilla oli hiukan erilaiset aamurutiinit, kun yöllä tuli sähkökatkos, eikä aamukahvia keitettykään. Onneksi asia saatiin korjattua jo Forssassa.
Lautalla siis Tallinnaan ja matka jatkui Virtsun satamaan, josta lauttamatka Muhun saareen ja matka jatkui edelleen Kuressaareen. Perillä majapaikkana oli Grand Rose Spa ja nopeimmat ehtivät vielä nauttimaan kylpylän virkistävistä poreista ja erilaisista saunoista.
Toinen matkapäivä sujui mukavasti saarikierroksella. Ensin matkasimme saaren pohjoisrannalle ihailemaan Pangan rantajyrkänteen tyrskyjä. Rannasta nousee suoraan jyrkänne, jonka leveys on n. 2,5 km ja enimmäiskorkeus 21 m. Alueella oli myös mm. majakka, puusta tehtyjä taideteoksia ja dolomiitista valmistettu aurinkokello.
Seuraavaksi suunnaksi otettiin Anglan tuulimyllymäki. Lounaan jälkeen oli mahdollisuus tutustua virolaiseen historiaan. Alueelle oli koottu runsaasti erilaisia koneita ja laitteita ja muuta esineistöä. Paluumatkalla poikkesimme vielä Kaalin meteoriittikraaterilla, jolla arvioidaan olevan ikää yli 7000 vuotta. Meteoriitti on aikoinaan aiheuttanut suuria tuhoja. Meteoriitti on hajonnut kappaleiksi 5-10 kilometrin korkeudessa ja suurin kappale aiheutti 110 metriä leveän ja 22 metriä syvän kraatterin.
Takaisin hotelliin päästiin hyvissä ajoin ja viimeistään tässä vaiheessa oli hyvä testata, mikä hotellin seitsemästä saunasta oli se paras. Taidettiin olla aika yksimielisiä, että ylätasanteen kertalämmitteinen sauna oli se ykkönen.
Seuraavana päivänä olikin sitten aika suunnata paluumatkalle. Matkalla tutustuimme Pöiden Marian kirkkoon. Kirkko on rakennettu jo 1300-luvulla ja rakennusta remontoitiin. Hienosti kirkossa kajahti "Soi kunniaksi Luojan".
Tallinnassa majapaikkana oli suomalaisille tuttu Viru-hotelli. Viru-hotellissa tutustuttiin KGB-museoon ja hotellin mielenkiintoiseen historiaan. Matkailu Viroon ja hotellin rakentaminen alkoi presidentti Urho Kekkosen aloitteesta. Suomalaiset rakensivat hotellin vuosina 1969–1972. Hotellissa oli virallisesti 22 kerrosta ja 23. kerros, jossa ”ei ollut mitään”. Kuitenkin vuonna 1991 Viron itsenäistyttyä löytyi sieltä jotakin. KGB:n laitteet ja tavarat olivat jääneet paikalleen ja siellä ne ovat edelleen samassa asennossa. Kuulimme, kuinka hotellin 14. kerros oli varattu erityisille asiakkaille ja kuinka mikrofoneja oli piilotettu mm. lautasiin.
Tallinnassa vielä hiukan ostoksia ja sitten paluumatkalle, ensin lautalle ja Helsingistä bussimatka kotikonnuille. Matka sujui kaikin puolin leppoisasti ja oli mukava tutustua uusiin ihmisiin. Lämpimät kiitokset matkanjärjestäjille Juha Naatulalle ja Hilkka Vällärille!