Hyppää sisältöön
Logo
Eläkeliiton sivuille
Valikko
  • Satakunta
  • Yhdistykset
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot
  • Liity
Voittajien on helppo hymyillä

Satakunnan piirissä kruunattiin uudet karaokekuninkaalliset vuosimallia 2024

Murupolku

  1. Etusivu
  2. Satakunta
  3. Satakunnan piirissä kruunattiin uudet karaokekuninkaalliset vuosimallia 2024

Kuvassa vas...Tuomo Tuomisalo, Leena Berggren, Marke Ranta ja Aimo Latva. Lisää kuvia tekstin jälkeen olevassa kuvakarusellissa.

Piirimme karaokefinaali järjestettiin  16.5.2024 Kankaanpään Kunnonlähteen tanssisalissa. 

Kauniina keväisenä torstaipäivänä aurinko tulvi sisään Kunnonlähteen viihtyisän tanssisalin valtavista ikkunoista. Tuo aurinkoinen tunnelma tarttui myös runsaslukuisaan yleisöön; kaikkialta aisti hyväntuulisen, tyytyväisen ja tietysti myös hieman kilpailuhenkisen fiiliksen. Taso oli taas kerran huikea ja tuomareilla olikin vaikea tehtävä, sillä jo kärkisijoistakin käytiin 1-3 pisteen kamppailua. Tärkeintä kuitenkin oli hyvä yhteishenki ja se, että kaikki kannustivat reilusti toisiaan!

Kisan paras ( eniten pisteitä saanut yksittäinen kappale ) esitys oli Hannu-Pekka Rajamäen laulama Kylmä rakkaus. Tuomareina toimivat Päivi Vahela-Nykänen, Voitto Takanen ja Sauli Kiuru, joka toimi samalla myös karaokeisäntänä.

Alueellisissa alkukarsinnoissa kevään aikana oli kisailijoita yhteensä 54. Heistä 29 saapui piirin finaaliin. Satamäärin onnea sarjojen voittajille, jotka lähtevät siis lokakuussa edustamaan piiriämme valtakunnalliseen finaaliin Salon Lehmirantaan.  

Lisää kuvia allaolevassa kuvakarusellissa.

Tulokset:

N70+: 1. Leena Berggren, Punkalaidun, 2. Tuula Peltoniemi, Siikainen, 3. Hely Musakka, Mouhijärvi

M70+: 1. Tuomo Tuomisalo, Kiikoinen, 2. Hannu-Pekka Rajamäki, Pori, 3. Tapio Keskitalo, Karvia

N50-69: 1. Marke Ranta, Lavia, 2. Mervi Jokinen, Honkajoki, 3. Marja Rajaniemi, Vammala

M50-69: 1. Aimo Latva, Noormarkku, 2. Esa Klankki, Harjavalta, 3. Tapio Nurminen, Punkalaidun

Satakunta

  • Etusivu
  • Yhdistykset
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot

Yhteystiedot

Länsipuisto 18A, 28100 Pori

040 0538016

satakunta(at)elakeliitto.fi

Tule vapaaehtoiseksi

Eläkeliiton vapaaehtoistoiminta tarjoaa monipuolista tukea arkeen ja hyvään elämään.

Tutustu

Eläkeliitto

  • Tilaa uutiskirje
  • Medialle
  • Tietosuojaseloste

Kalevankatu 61, 00180 Helsinki, p. (09) 7257 1100

Facebook Instagram Twitter