Yksinäisyys ei välttämättä näy ulospäin. Jokainen kokee yksinäisyyden ja ystävien merkityksen omalla tavallaan.
Yksinäisyys. ”Tosi kamalaa”, ”hirveätä”, ”pahinta mitä voi olla”, ”kuin joku kaataisi niskaan kylmää vettä”, ”kuin minun ja maailman välissä olisi pleksilasi”, ”mieluummin olisin kuollut kuin näin yksin”.
Yksinäisyyttä on kuvailtu monin kielikuvin. Usein yksinäiset ikäihmiset puhuvat näkymättömyydestä. He sanovat, että on ihan sama, olenko olemassa vai en; kukaan ei huomaisi, jos häviäisin pois.
Yksinäisyys on sitä, että tuntuu, ettei ole ketään, joka välittäisi tai ymmärtäisi tai jonka kanssa jutella. Yksinäisyys on täysin subjektiivinen, omakohtainen, kokemus, puutteen tunne. Seura, toinen ihminen, on perustarpeemme siinä missä lämpö ja ruoka.
Joku voi olla tyytyväinen yhteen ystävään, toinen tarvitsee kymmeniä kavereita ennen kuin kokee, ettei ole yksinäinen.
Suomalaisista on tutkimusten mukaan viidennes, 20 prosenttia, niitä, jotka ovat jossain kohtaa elämäänsä yksinäisiä. Pitkäaikaista, voimakasta yksinäisyyttä kokee noin joka kymmenes eli kymmenen prosenttia. Yksinäisyyden ensimmäinen piikki on nuoruudessa, yläkouluiässä, ja toinen vanhuudessa.
Yksin voi olla kaksinkin eli parisuhde ei välttämättä suojaa yksinäisyydeltä.
Usein se tilanne satuttaa vielä enemmän. Muut ajattelevat, että kun toisella on parisuhde ja ehkä lapsiakin, eihän hän voi yksinäinen olla. Mutta voi siltikin olla. Useimmiten parisuhteessa naiset kokevat miehiä enemmän yksinäisyyttä.
Suomalaisten tapa mennä läpi harmaan kiven hammasta purren näkyy yksinäisyystutkimuksissa.
Kansainvälisissä vertailuissa suomalaiset kokevat vähemmän yksinäisyyttä kuin monet muut kansat. Ajattelen, että se on tilastoharha. Suomalaiselle on korkea kynnys sanoa, että olen yksinäinen. Sanotaan, ettei minulla ole ketään ystävää mutta ei ole toisillakaan ja että toisilla on vielä enemmän ongelmia kuin minulla. On paha, että ikäihmiset vähättelevät ongelmiaan. Se voi johtaa siihen, että yksinäisyys menee tosi pahaksi.
Suomessa yksinäisyyttä syventää sekin, että sukulaisuussuhteet ovat löyhempiä kuin monissa muissa maissa. Esimerkiksi puolison kuoleman jälkeen saatetaan jäädä todella yksin, jos ei ole ystäviä.
Seuran kaipuu on yksi varhaisista selviytymisvaistoista: jos ei ole ruokaa, tulee nälkä, jos ei ole seuraa, herää yksinäisyys. Onhan aikoinaan ollut mahdotonta yksin taistella sapelihammastiikeriä vastaan.
Kaikki ihmiset kokevat joskus yksinäisyyden tunteen, mutta jos tietää, että on ystävä, joka kuuntelee, ei siitä tule pahaa asiaa.
Olen itsekin joskus kokenut yksinäisyyttä. Koen välillä yksinäisyyttä isossa porukassa, jossa tuntuu, että muut ovat täysin erilaisia kuin minä tai he eivät ymmärrä minua. Koin sosiaalista yksinäisyyttä myös silloin, kun olin nuori ja jäin pois opiskelemasta työelämään ja kaverit jatkoivat opiskelua. Olisi ollut kiva, kun olisi ollut enemmän sosiaalisia verkostoja. Sinänsä tunne oli hetkellinen ja poistui, kun taas jatkoin opiskelua. Vaimoni on aina ollut hyvä ystäväni, ja emotionaalinen yksinäisyys poistuu läheisen suhteen avulla.
Yksinolo ja yksinäisyys sekoitetaan usein toisiinsa. Yksin oleminen on eri asia kuin yksinäisyys ja voi olla varsin mieluisaa, mutta jos yksinolo muuttuu yksinäisyydeksi, tuntuu pahalta.
Sanotaan, että yksinäisyys on ihanaa ja silloin tarkoitetaan yksin olemista, joka on monen mielestä oikeasti kivaa. Toisaalta yksin viihtyväkin ihminen voi olla yksinäinen. Kyse on aina siitä, miltä itsestä tuntuu. Ulkopuolelta kukaan ei voi tulla sanomaan, kuka on yksinäinen.
Pekka Mäkinen
toiminnanjohtaja
