Yhteystiedot
- Puheenjohtaja Juhani Skyttä
p. 040 5229653
7/2024: Arvoisat yhdistyksemme jäsenet! Vuosi 2024 alkaa olla lopuillaan ja vietämme neljättä adventtiviikkoa. Viime lauantaina saimme nauttia yhteisestä pikkujoulujuhlasta hyvän ruoan ja esitysten kera.
Yhdistyksellä on takanaan vilkas toimintavuosi. Kaikki liikunta-ja harrasteryhmät ovat toimineet aktiivisesti ja niissä on ollut entistä enemmän osallistujia, hienoa!
Näissä kirjoituksissa olen kertonut yhdistyksen jäsenkehityksestä, ja niin nytkin. Tätä kirjoittaessani jäseniä on 602. Vuoden aikana on liittynyt 98 jäsentä ja eronnut 45 joten nettolisäys on 53 jäsentä. Tätä voidaan pitää todella hyvänä kehityksenä. Niinkuin olen monessa yhteydessä todennut, meidän tulee jatkuvasti kehittää toimintaamme, jotta pitovoimamme riittää pitämään tuo jäsenmäärä ja lisäämään sitä vuosien varrella. Tässä kaikessa ovat avainasemassa, sekä yhdistyksen hallitus, että aktiivinen jäsenistö. Jos jäsenistöllä on hyvää kerrottavaa toiminnasta ystävilleen, niin se on hyvä ja varma tapa hankkia uusia jäseniä.
Vuoden aikana harrastustoiminta on saanut uusia muotoja mm. harmonikkakerho Sirmakat on aloittanut vahvasti toimintansa. He ovat keikkailleet ahkerasti eri tilaisuuksissa, myös yhdistyksen ulkopuolella. Myös apuset ovat tehneet useita käyntejä Mäntykodossa, on paistettu lettuja, laulettu, on ollut muotinäytöksiä ja viihdytetty asukkaita monin tavoin. Lisäksi lauluryhmä on vieraillut laulamassa joululauluja palvelukodeissa. Myös matkatoiminta on ollut suosittua ja matkat täyttyvät nopeasti. Nämä vain muutamana esimerkkinä toiminnasta. Olimme mukana aktiivisesti myös Vanhustenviikon järjestelyissä.
Voidaan siis todeta yhdistyksen jäsenten osallistuvan innokkaasti erilaisiin toimiin ja jos sinulla jäsenenä on halua osallistua esim. johonkin harrasteryhmän vetohommiin, tai hallitustyöskentelyyn, tai sinulla on idea jostain uudesta toiminnasta, niin olethan yhteydessä. Kaikki uusi on tervetullutta, tuumaillaan yhdessä jatkoa.
Nyt kun ensimmäinen puheenjohtajavuoteni on lopuillaan, kiitän koko jäsenistöä innokkaasta osallistumisesta ja hallitusta ja muita toimihenkilöitä kokonaisvaltaisesta työpanoksesta yhteisen hyvän eteen!
Tämä kulunut vuosi on ollut minulle erittäin antoisa. Olen tutustunut lukuisiin uusiin henkilöihin, saanut palautetta, kehitysideoita ja saanut työskennellä innokkaiden ihmisten kanssa. Tästä suuri kiitos!
Toivotan Oikein rauhaisaa Joulua ja Onnellista Vuotta 2025
Juhani
- - - - -
6/2024
Arvoisat yhdistyksemme jäsenet!
Yhdistyksemme syyskokous pidettiin viime viikolla ja sain luottamuksen jatkaa puheenjohtajana myös 2025. Kiitos siitä teille! Hallitukseen valittiin erovuoroiset jatkamaan ja kolme uutta jäsentä eroavien tilalle. Toivotan kaikille valituille menestystä uusissa haasteissa!
Yksi hallituksen merkittävimmistä tehtävistä on järjestää jäsenistölle mielenkiintoista ohjelmaa ja mahdollistaa monipuolinen harrastustoiminta. Tässä onkin haastetta riittämiin. Jotta pystymme palvelemaan jäsenistöä mahdollisimman hyvin ja tehokkaasti tarvitsemme koko yhdistyksen tuen ja niinkuin olen jo aiemmin todennut, palaute jäsenistöltä on ensiarvoisen tärkeää. Palautteen ansiosta voimme kehittää yhdistystä aina vain parempaan suuntaan.
Syyskokouksessa hyväksyttiin toimintasuunnitelma vuodelle 2025. Hallitus pyrkii parhaansa mukaan toteuttamaan suunnitelmaa, mutta on muistettava, että se on suunnitelma joten siihen voi tulla lisäyksiä ja muutoksia, jotka hallitus hyväksyy. Muutamat tapahtumat tulevat muuttumaan hieman tulevana vuonna, mutta näihin palaan myöhemmin. Joitain uudistuksia on siis luvassa ja olemmekin sitten herkällä korvalla näiden suhteen, elikkä palaute on tärkeää.
Olen käynyt läpi jäsenkehitystämme vuoden aikana ja tällä hetkellä jäseniä on 592, tämä on kuitenkin tieto joka elää jatkuvasti ylös- ja alaspäin. 1.1.2024-30.10.2024 uusia jäseniä liittyi 82. Samalla aikavälillä erosi 48 jäsentä joten nettolisäys on 34 jäsentä. Eronneissa on kolme selvästi erottuvaa ryhmää, 1. poisnukkuneet, 2. Iäkkäät ja mahdollisesti laitoshoitoon joutuneet, 3. Henkilöt jotka eivät koe toimintaamme omakseen, esim eivät löydä sopivaa harrastetoimintaa. Kehitys on siis hyvällä mallilla, mutta asettaa hallitukselle haasteita, koska jäsenistölle on pystyttävä järjestämään kiinnostavaa toimintaa.
Meillä on tänä vuonna vielä muutama kerhotapaaminen ja yhteinen Joulujuhla. Joulujuhla järjestetään viime vuoden tapaan ravintola Munckinkulmassa ja ohjelmasta huolehtii Seppo Soittila.
Toivotan teidät kaikki tervetulleiksi kerhoihin, liikuntaryhmiin ja harrastekerhoihin.
Ollaan yhteyksissä ja pidetään itsemme terveinä!
Marraskuisin terveisin Juhani
- - - - -
5/2024
Arvoisat Eläkeliiton jäsenet!
Syyskausi on pyörähtänyt käyntiin. Toivottavasti olette viettäneet rentouttavan kesän mieleisellänne tavalla. Kuluva kesähän on ollut ilmoiltaan varsin vaihteleva, olemme saaneet runsaasti hellepäiviä ja rankkoja sateita. Hyvä uutinen heti syksyn alkuun on, että uusi Onnensilta Villatehtaalla otetaan käyttöön 2.9. Olemme saaneet kaikille harrastekerhoille tilat joko Onnensillasta tai muualta joten toiminnan esteitä ei tilojen suhteen ole. Tämän kirjeen liitteenä saatte syksyn ohjelmakalenterin jossa on kerhojen ja muiden harrastustoimien aikataulut. Seurakuntakeskuksessa järjestettävien keskiviikkokerhojen aikatauluissa on pari huomioitavaa asiaa. Ensinnäkin kerhot alkavat entiseen tapaan klo 13.00, mutta säästösyistä sisään kerhohuoneeseen pääsee vasta klo 12.30 jolloin kahvitus alkaa. Toinen huomioitava asia on, että 30.9 on kerho ja sehän on maanantaipäivä, tämä siksi, että sali on varattu muuhun käyttöön loppuviikon ajan. On ollut hieno todeta, että jäsenistö on hyvällä kasvusuunnalla koko ajan, tällä hetkellä jäseniä on 578. Vuoden alussahan asetin tavoitteeksi tuon 600 jäsentä, vähän on siis vielä kirittävää. Tärkeintähän on kuitenkin, että jäsenet viihtyvät ja pysyvät jäseninä. Erilaisissa tilaisuuksissa ja matkoilla on ollut mukavasti väkeä. Hyvän mielen konsertti kevättalvella kokosi kirkon täydeltä yleisöä, lisäksi YouTubessa n.3000 katselua. Keskiviikkokerhoissakin oli keväällä ennätysmäärät osallistujia. Matkoille ja teattereihin on ollut lähtijöitä enemmän kun on saatu mahtumaan mukaan. Tietenkin on ikävää, että kaikille matkoille ei pääse, mutta nämä rajoitteet johtuvat matkoilla lähinnä bussien ja hotellien kapasiteetista. Kiitoksia aktiivisuudestanne kaikissa toiminnoissa. Syyskokous järjestetään lokakuussa. Silloin valitaan jälleen toimihenkilöitä hallitukseen. Jos olet kiinnostunut toiminnasta, niin otathan yhteyttä. Vielä muistutus sähköpostiosoitteesta, jos et ole vielä ilmoittanut sitä, ilmoitathan sen pikimitten jäsensihteerille p.0400 604 058. Jos sinulla ei ole sähköpostia, saat tämän kirjeen postissa. Oikein hyvää ja toiminnallista syksyä kaikille!
Juhani
- - - - -
4/2024
Hyvää alkanutta kesää!
Ensimmäinen puolivuotiskauteni puheenjohtajana alkaa olla taputeltu. Paljon on ehtinyt tapahtua ja monessa olen kerinnyt olemaan mukana. On ollut hienoja kerhotapaamisia, kuin myös hyviä keskusteluja eri harrasteryhmissä. Kaikissa ryhmissä en ole vielä ollut mukana, mutta tavoite on, että kaikkiin ehdin ennen vuoden loppua. Jäsenistömme on ollut kiitettävän aktiivinen, sekä harrasteryhmissä, kerhoissa kuin myös erilaisten matkojen ja kulttuuriharrastusten parissa. Esimerkiksi matkat on saatu vaivatta myytyä loppuun jo hyvissä ajoin ennen määräaikoja.
Olin viime viikolla Eläkeliiton liittokokouksessa Sotkamon Vuokatissa Sinikka Rapatin kanssa. Kokoukseen oli saapunut kaikkiaan n. 1000 liiton jäsentä ja virallisia edustajiakin oli n. 400. Kokous valitsi puheenjohtaja Raimo Ikosen jatkamaan uudelle kaudelle vuoteen 2027. Tuollaisissa suurissa kokouksissa on aina hieno tunnelma ja sain tutustua lukuisiin liiton jäseniin eri puolilta Suomea. Uudenmaan piiristä meitä oli kymmenkunta aktiivia ja oli mukava keskustella eri yhdistyksen edustajien kanssa erilaisten toimintojen järjestämisestä. Seuraava liittokokous järjestetään Lappeenrannassa, olisi hienoa jos silloin voisimme osallistua vähintään linja-autolastillisella tuohon tilaisuuteen, koska matkan pituus ei silloin ole esteenä.
Kesä on jo pitkällä ja Juhannus jo tällä viikolla. Vielä mennään katsomaan Juicea Valkeakoskelle ja sitten on aika siirtyä ns kesämoodiin. Syksyllä toiminta alkaa 5.elokuuta Haaviston majalla. Silloin ohjelmassa seurustelua, pelejä, yhteislauluja, soppaa, kahvia, saunomista ja yhdistyksen Tonkkumimesta-ruuskilpailut. Siis aika paljon touhua, tulkaapa suurella porukalla mukaan. Ilmoittelemme tapahtumasta ja kuljetuksesta heinäkuun aikana. Sokkoretki on 15.8. siitä myös ilmoitukset myöhemmin.
Vielä tiedote koskien Onnensiltaa. Nyt vihdoinkin on varmaa, että toiminta syyskuussa alkaa Villatehtaalla uusissa tiloissa. Sopimus on voimassa muutaman vuoden joten ihan heti sieltä ei muuteta.
Toivotan kaikille oikein hyvää, aurinkoista ja virkistävää kesää!
Juhani
- - - - -
3/2024
Hyvää Palmusunnuntaita hyvät ystävät!
Edellisen kirjoitukseni jälkeen on tapahtunut paljon erilaisia hienoja asioita. Vietimme vaimoni kanssa kolmen viikon loman ja siihen jaksoon mahtui kaksi keskiviikkokerhoa. Varsinkin ns. Naistenpäiväkerho oli menestys, sillä osallistujamäärä oli ennätyksellinen n. 100 henkilöä. Todella hienoa, että te jäsenet olette aktiivisesti mukana tapahtumissa.
Menestyäkseen yhdistyksen täytyy täyttää kaksi vaatimusta. Aktiivinen jäsenistö joka toivoo erilaisia toimintoja ja tapahtumia ja toimiva hallitus jonka tehtävä on toteuttaa toiveita. Näyttää siltä, että meillä nuo vaatimukset täyttyvät. Kiitos siitä meille kaikille.
Yhdistyksemme järjesti yhteistyössä Hyvinkään kaupungin ja seurakunnan kanssa Hyvän mielen konsertin Hyvinkään kirkossa. Konsertti onnistui mahtavasti ja yleisöä oli kirkossa reilu 600 henkilöä ja taltioinnilla on ollut katsomiskertoja lähes 2500. Suuret kiitokset kaikille osallisille, niin yleisölle kuin meidän tehokkaalle työryhmällemmekin.
Vesijumppa on toistaiseksi tauolla johtuen Hyvinkään uimalan kiinniolosta. Uimalan suihkuvesissä on todettu liian suuria bakteeripitoisuuksia kyseessä on Legionella-bakteeri. Uimala vaatii ison remontin jälleen ja avaaminen siirtyy varmaankin loppukevääseen. Asiasta varmaankin lisätietoa tulossa lähiaikoina.
Kestoaihe Onnensilta nytkähtelee eteenpäin pikkuhiljaa ja Tekninen lautakunta käsittelee vuokrasopimusta 26.3 kokouksessaan. Uskon, että tuossa ei ilmene ongelmaa. Aikataulutus muutos/korjaustöiden osalta voi olla pienoinen haaste.
Vuonna 2023 liittyneiden jäsenten tapaaminen järjestettiin Onnensillassa 15.3. Minulle jäi tilaisuudesta hyvin positiivinen kuva ja sain käydä hyviä keskusteluja useamman jäsenen kanssa. Viime keskiviikkokerhossa joka oli samalla myös kevätkokous tuli vinkiksi, että noita tapaamisia voisi olla vaikka kaksikin vuoden aikana. Tartuin tuohon ja totesin, että siirrymme tuohon järjestelmään.
Eilen olin mukana päiväretkellä Forssassa. Meitä oli 39 iloista retkeläistä. Onnistunut retki kaikin puolin. Tulossa on tässä keväällä vielä Lehmirannan päivä ja ulkomaanmatkana keväinen retki Riikaan. Näitä odotellessa.
Seuraavassa kerhossamme 3.4 tapaamme seurakuntamme uuden kirkkoherran ja hän pitää meille oman esittelynsä lisäksi hartaushetken.
Toivotan kaikille oikein rauhallista ja voimaannuttavaa Pääsiäisenaikaa!
Juhani
- - - - -
2/2024
Hyvää Ystävänpäivää hyvät ystävät!
Toivon, että jokainen päivä olisi ystävänpäivä. Ilman ystäviä elämästämme puuttuisi suola ja siksi on tärkeää muistaa myös niitä, jotka ovat yksinäisiä, sillä hekin tarvitsevat ystävän.
Ystävänpäiväperinne on Suomessa meidän mittapuumme mukaan varsin tuore, sillä sitä on alettu viettää vasta 80-luvulla ja virallinen päivä siitä tuli vasta 1996, tosin virheellisesti se oli kalentereissa jo 1990 ja1991 ilman virallista hyväksyntää.
Eläkeliiton arvoissa ei mainita ystävyyttä, mutta mainitaan ystävällisyys kaikkia kohtaan ja ehdoton ei syrjinnälle. Näitä arvoja on hyvä noudattaa jokapäiväisissä toimissa.
Vuosi on alkanut reippaasti, keskiviikkokerhoja on pidetty ja harrastetoiminta on lähtenyt hienosti käyntiin. Yksi uusi toimintakin on saatu, nimittäin Harmonikkakerho. Viime keskiviikkokerhossa saimme nauttia hienosta ”Sirmakoiden” ensi-esiintymisestä. Nyt kun heille on saatu harjoitustilakin, niin varmaan saamme nauttia haitarimusiikista myös jatkossa. Hienoa aktiivisuutta tuokin!
Kun kirjoittelin jäsenkirjettä, niin presidentinvaalien tulos ei vielä silloin ollut selvillä. Nyt vaalit on käyty ja tiukan toisen kierroksen jälkeen tasavalta on saanut 13. presidentin. Alexander Stubb tulee varmasti hoitamaan tehtäviään isänmaan edun mukaisesti ja toivotan menestystä hänen työlleen. Vaalit eivät suinkaan ole tältä vuodelta vielä käyty, vaan kesäkuussa on vielä Eurovaalit.
Onnensillan tulevaisuus on saanut uuden käänteen sitten viime jäsenkirjeen. Hyvinkään yhdistykset ry ja kaupunki ovat neuvottelemassa uusista tiloista Villatehtaan alueelta. Nämä tilat soveltuvat erinomaisesti yhdistysten käyttöön, kokoushuoneita on mukavasti ja yhteisötilakin löytyy. Uskon, että näihin tiloihin päästään, kun vuokrasopimus Nordean tiloista päättyy. Tämän jatkosta tiedotan myöhemmin.
Minut on otettu puheenjohtajana hyvin vastaan ja haluan kiittää siitä teitä kaikkia! Jonkin verran olen saanut myös palautetta, mikä on hieno asia. Tuleviin kerhotapaamisiin laitamme palautelaatikon johon voitte palautetta antaa joko nimellä tai ilman.
Olen lähdössä matkalle kolmeksi viikoksi, joten olen kaksi keskiviikko-kerhoa poissa, mutta minut tavoittaa sähköpostilla tai tekstiviestein.
Oikein mukavaa talvenjatkoa kaikille! toivottaa Juhani
---
1/2024
Arvoisat lukijat!
Yhdistyksen syyskokouksessa 1.11.2023 tulin valituksi yhdistyksen puheenjohtajaksi vuodelle 2024.
Kiitän luottamuksesta ja samalla lupaan työskennellä kykyjeni mukaan jäsenistön hyvinvoinnin edistämiseksi.
Olen perehtynyt yhdistyksemme toimintoihin kahden vuoden aikana hallituksen jäsenenä, joten toiminnat ovat jo tuttuja.
Muutama asia itsestäni: Olen 69-vuotias ja päätyöni olen tehnyt Puolustusvoimien palveluksessa.
Sotilasurani pituudeksi tuli 30 vuotta, josta ajasta 5 vuotta rauhanturva- ja kriisinhallintatehtävissä .
Eläköidyttyäni ja osittain jo virka-aikanakin toimin taksinkuljettajana Hyvinkäällä.
Erilaisissa luottamustehtävissä olen ollut eri järjestöissä, kaupungilla ja seurakunnassa yhteensä noin 30 vuotta. Etupäässä puheenjohtajana tai hallituksen jäsenenä. Olen myös osallistunut erilaisiin vapaaehtoistoimintoihin ja vetänyt eri tapahtumia.
Perheeseeni kuuluu vaimon lisäksi kuusi aikuista lasta ja kahdeksan touhukasta lastenlasta.
Toivon aktiivista vuorovaikutusta. Kerro omista ajatuksista ja toiveista tavatessamme, puhelimitse tai sähköpostilla. Kehitetään yhdistystä yhdessä vieläkin paremmaksi!
Tavataan ja tutustutaan paremmin!
Juhani Skyttä
p. 040 5229653