Yhteystiedot
Puh.joht. Onerva Halinen
puh. 040 5273352
halinalle(at)phnet.fi
Sihteeri Marja-Liisa Koskinen
puh. 050 3414734
marsa648(at)hotmail.com
Vapaaehtoinen – monille päivän piristäjä
Me kaikki teemme vapaaehtoistoimintaa tavalla tai toisella.
Se on meille normaalia rutiinia.
Olemme oppineet elämämme varrella siihen, että lähimmäistä huomioidaan ja autetaan.
Vapaaehtoistoiminta antaa iloa ja hyötyä molempiin suuntiin.
Vapaaehtoisena mahdollista saada tiettyä rutiinia päiviinsä ja uusia ystäviä sekä itselleen yhteisöön kuuluvuuden tunnetta.
Yksinäisyys on lisääntynyt ja ihmisille on viime aikojen johdosta syntynyt myös arkuutta tavata kohdata toisia. Me kaikki tarvitsemme toisiamme jossain vaiheessa, tavalla tai toisella.
Vapaaehtoiset auttavat ja tukevat erilaisissa elämäntilanteissa olevia tavallisena ihmisenä, palkatta ja luotettavuudella.
Jutteleminen, ulkoiluttaminen ovat hyviä, mutta jopa puhelimella tavoitettavuus antaa monelle yksinäiselle turvaa. Kahvikupin äärellä monet muistelut saa elämän matkaa mieleen.
Vierailut kouluissa ja päiväkodeissa lähentää eri ikäpolvia.
Vapaaehtoistoiminnan vakuutus ei ole yleistä järjestökentällä, mutta Eläkeliitossa on otettu vapaaehtoistoimintaan osallistuville jäsenille vastuu- ja tapaturmavakuutus.
Heräsikö kiinnostus tulla vapaaehtoistoimintaan yhdistykseemme?
Koulutamme ja neuvomme.
Yhdistyksen kerho kokoontuu joka keskiviikko Vanhalla Nuokulla.
Tule kerhoomme keskustelemaan ja tutustumaan. Tervetuloa