Talouden matalasuhdanne tuo julkiseen keskusteluun monenlaisia sävyjä myös eläkeläisten osalta. Liian usein saa törmätä mediassa juttuihin, joissa eläkeläiset esitetään itsekkäänä väestöryhmänä – taloudellisena taakkana, joka rasittaa valtion budjettia ja hidastaa nuorten sukupolvien etenemistä. Kun puhutaan kestävyysvajeesta, verotuksesta tai sosiaalimenoista, eläkeläinen on usein se näkymätön hahmo, jonka myönteinen talouspanos unohdetaan mutta jonka kustannuksia korostetaan.
Samaan aikaan jää lähes kokonaan huomiotta se, että eläkeläisiä kohdellaan verotuksellisesti ankarammin kuin monia muita ryhmiä. Eläkkeestä maksetaan veroa usein enemmän kuin vastaavasta palkkatulosta. Verokarhu ei sääli vanhuutta – päinvastoin, se tuntuu pitävän eläkeläisiä erityisen maukkaana saaliina.
Moni eläkeläinen maksaa veroja eläkkeestään, jonka eteen on tehty vuosikymmenten työ. Samalla hän maksaa arvonlisäveroa jokaisesta ostoksestaan, kiinteistöveroa kodistaan ja mahdollisesti vielä pääomaveroa säästöistään. Silti keskustelussa unohtuu, että eläkeläiset ovat edelleen merkittävä osa veronmaksajien joukkoa – ei vain kuluerä, vaan myös yhteiskunnan rahoittajia. Eläkeliiton valtiovarainministeriöstä saaman arvion mukaan eläkeläisten maksama verokertymä on tänä päivänä noin kahdeksan miljardia euroa vuodessa.
Veroja tarvitaan – se on selvää. Niitä kerätään, jotta Suomessa voidaan ylläpitää yhteiskunnan palveluita ja infrastruktuuria. Veroja on kerättävä myös eläkkeistä. Viime aikojen poukkoilevat veropäätökset eivät kuitenkaan ole olleet omiaan vahvistamaan yhteiskuntamme kokeneempien kansalaisten luottamusta verojärjestelmään. Maan hallitus on kiristänyt eläkkeiden verotusta kolme kertaa lyhyen ajan sisällä, samaan aikaan kun ansiotulojen verotusta on huojennettu.
Julkinen puhe eläkkeistä ja eläkeläisistä kaipaakin uutta, arvostavampaa sävyä. Myös poliittisissa puheissa ja ennen kaikkea teoissa pitäisi myös eläkeläinen nähdä kokonaisena ihmisenä, ei vain budjettirivinä ja verokarhun lempiherkkuna.
Anssi Kemppi
päätoimittaja