Inhimillinen tekijä -ohjelman käynnistivät Anne Flinkkilä ja Helena Itkonen keväällä 1997 Yle TV2 -kanavalla.
– Halusimme tehdä ohjelmaa, jota voisimme itse katsoa, Flinkkilä muistelee.
Studiossa oli toimittajan ohella kaksi tai kolme haastateltavaa. Usein ainakin toisella oli omia kokemuksia aiheesta. Tarinallisuus oli keskeistä.
Hankalista aiheista ihmiset eivät perinteisesti olleet puhuneet julkisesti omilla kasvoillaan tai omalla äänellään.
– Me päätettiin, että meidän vieraat tulee kasvoillaan ja ainakin jollakin nimellä, jos ei koko nimellä. Ei haluta lisätä häpeää jonkun aiheen ympärille, sillä että hän olisi tunnistamaton. Se oli aika vallankumouksellista, koska sellaisia ohjelmia ei kauheesti ollut. Ehkä onnistuttiin tiettyjen aiheiden häpeää hälventämään.
Inhimillisen tekijän jaksoja löytyy Ylen Elävästä arkistosta: yle.fi/elavaarkisto.
Jokaisella ihmisellä on tarina, se pitää kaivaa esille
Inhimillisen tekijän toisessa ohjelmassa aiheena oli vanhojen ihmisten seksielämä.
– Me oltiin niin radikaaleja. Siinä oli näyttelijä Vappu Jurkka. Hänellä oli upeita seksikokemuksia vanhoilla päivillään.
50 minuutin mittaisissa ohjelmissa käsiteltiin mm. masennusta, työuupumusta, konkursseja ja aidsia. Osa keskustelijoista oli tunnettuja, osa ns. tavallisia ihmisiä.
– Jokaisella ihmisellä on tarina, se pitää kaivaa esille. Kaikkien kokemus on yhtä arvokas.
Inhimillisen tekijän taival päättyi vuonna 2017. Jaksoja tehtiin kaikkiaan 432, joissa nähtiin yli 1 000 vierasta.
Inhimillistä tekijää seurasi Flinkkilä & Tastula ja Flinkkilä & Kellomäki -keskusteluohjelmat. Loppu tuli vuonna 2023. Molempien ohjelmien jaksoja löytyy Yle Areenasta.
– Haikeeta se oli. Yhden aikakauden loppu. Genre loppui, se oli tylsää.
Vastaavanlaisia keskusteluohjelmia edustaa Ylen kanavilla enää vain Itse asiassa kuultuna -ohjelma, jota nähdään muutama jakso vuosittain.
– Pitkiä lauseita ja punnittua puhetta, kyllä sitä vaan monet katsoisi. On suuri harha luulla, että ihmiset haluaisivat vain nopeeta ja villiä.
Oma alue löytyi
Anne Flinkkilä halusi aikoinaan luonnontieteilijäksi, mutta haave kaatui matematiikkaan. Hän opiskeli kieliä, jotka olivat hänelle helppoja, kunnes innostui lukemaan tiedotusoppia. Työura urkeni Vaasa-lehdessä. Helsingin Sanomien ja BBC-vuosien jälkeen hän pääsi Yleisradioon vuonna 1986.
Pisimmän ajan hän oli Ajankohtaisessa kakkosessa.
– Se oli journalismin korkeakoulu. Siellä sai tehdä ihan mitä vaan. Se oli viikoittainen makasiiniohjelma. Saatiin liikkua maakunnissakin.
Risto Arkimies veti Lauantaisaunaa, jossa kolme vierasta keskusteli. Kun hän halusi pitää taukoa, useampi pääsi kokeilemaan keskusteluohjelman tekemistä.
– Hoksasin heti, että tämä on minun omaa aluettani. Tätä rupeen tekemää, jos vaan suinkin saan mahdollisuuksia.
Ja niitä tuli. Syntyi keskusteluohjelmia, joista Inhimillinen tekijä muistetaan parhaiten.
Ihan hauskaa edelleen
Ura Yleisradiossa päättyi syksyllä 2023 ja Flinkkilä jäi eläkkeelle, mutta sai pian kutsun tehdä keskusteluohjelmaa Ilkka-Pohjalaisen verkkosivuille. Hän on haastatellut sinne eteläpohjalaisia tai sellaisia, joilla on sinne yhteyksiä.
– Teen ihan mielelläni, jos työpanos kelpaa. Se on ihan hauskaa, Flinkkilä toteaa.
Uusi aluevaltaus on myös jooga, jonka opettajaksi hän valmistui viime vuonna.
– Mulla ei ole voimistelutaustaa. Olen tykännyt enemmän rajusta urheilusta. Juoksemisesta olen tykännyt.
Vuonna 2017 hän kokeili yinjoogaa, mutta ei hirveästi innostunut. Innostus tuli vasta vähitellen.
– Yinjoogaa voi kutsua syvävenyttelyksi. Hengityksen avulla rentoutetaan lihaksia. Parantaa liikkuvuutta ja auttaa pysähtymään ja rauhoittumaan.
Nyt hän ohjaa pientä joogaryhmää kaksi kertaa viikossa kotitalonsa yläkerrassa. Hän vetää myös eri joogakouluissa kasvojoogaa ja vaihdevuosiin pureutuvia työpajoja.
Tänä syksynä hän kävi pitämässä joogatunteja myös vankilassa. Se oli vapaaehtoistyötä.
– Se on ihan mahtavaa, että pystyy tuottamaan hyvinvointia muille, Flinkkilä iloitsee.
Mummalla ei ole kiire
Kaksi vuotta eläkkeellä ollut Flinkkilä näkee usein lähellä asuvan tyttärensä kolmea lapsesta, jotka silloin tällöin tulevat hänen luokseen yökyläänkin.
– Tuntuu, ettei 3-vuotias edes tiedä, että mulla on mitään nimeä. Mä olen vaan mumma hänen mielestään. Se on kauheen kiva, kun ne kutsuu sillä nimellä, Filinkkilä miettii.
– Isovanhemmuus on etuoikeus ja lahja.
Hän sanoo olevansa lepsu mumma, joka ei kasvata, mutta on arjessa mukana.
– Mulla ei ole ikinä kiire. Mulla on vaan paljon kivaa tekemistä, Flinkkilä miettii.
Teksti, kuvat ja video: Vesa Toikka