Aloitimme vapaaehtoistoimijoiden kiitoslounaan Erjan hyvien ruokapatojen ääreltä! Mukana 32 henkilöä. Lounas oli maukas. Sihteeri ja puheenjohtaja kiittävät hyvästä yhteishengestä ja toimeliaisuudesta kaikkia. Ilman vapaaehtoisia ei toimintamme onnistuisi. Kiitoslounaalle muistamiset Tuula Kun kysyin Tuulaa hallitukseen, Hän vastasi lähtevänsä jos ei tarvitse pitkin maailmaa lähteä kulkemaan. Kysyin etteikö edes Pihlajavedelle asti. Kyllähän Tuula lähti aina joka paikkaan. Suojalla meidän kahvinkeittäjä ja paljon muuta. Hän on myös pitänyt kirjaa kaikista liikuntasuorituksista tilastointia varten. Tuula oli hallituksessa 2017-2022, täydet kuusi vuotta. Laila Korona sotki paljon meidän suunnitelmia. Meidän piti antaa Lailalle viiri Hänen merkkipäivänään. Laila aloitti hallituksessa vuonna 2015 ja oli ensimmäisen kuusivuotiskauden silloin vuoteen 2020 saakka. Hän aloitti myös hengellisen piirin pitämisen Metsätähdessä sekä kaikissa kirkonmenoissa tekstinlukijana ja lisäksi paljon muuta. Laila on myös yhdistyksemme edustaja Keuruun vanhusneuvostossa. Laila jatkaa uutta kuusivuotiskautta hallituksessa alkaen 2022 vuodesta. Kiitämme Tuulaa ja Lailaa lämpimäst Sihteeri myös kukitettiin, Hänen hallituskautensa päättyessä. Hallituksessa vuodesta 2010, sihteeri vuodesta 2012-2022. Välillä vuosi pois hallituksesta. Näytä vähemmän