Sokkoretki 2.7.2019

Sokkoretkellä meitä oli 48 henkeä.

Kokoonnuimme Jämsän linja-autoasemalle klo 8.30 ja lähdimme Jyväskylään päin ja ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli Vaarunhovi,

jossa joimme makoisat kahvit kera maukkaan mansikkakakun.

Matka jatkui ja seuraava pysähdyspaikkamme oli Luhangan kirkko. Lähdettyämme kirkosta pysähdyimme eräälle bussipysäkille ja kyytiin nousi Aino Mönkölä. Hän toimi oppaanamme ja alla Ainon lähettämää asiatietoa kohteista, joissa kävimme.

KIRKKO

Luhangan vanha kirkko, kesäkirkko, on yksi Suomen suurimmista puukirkoista, istumapaikkojen määrästä on olemassa hiukan erilaisia tietoja. Yleinen käsitys on, että kirkkoon sopii 1500 ihmistä istumaan.

Kirkon on suunnitellut Josef Stenbäck. Hän oli Alavuden kirkkoherran poika. Tämä oli ensimmäisiä hänen suunnittelemiaan kirkkoja, valmistumisjärjestyksessään kolmas. Stenbäck suunnitteli kaikkiaan 35 kirkkoa ja lukuisia korjaussuunnitelmia aikana, jolloin kirkkoihin laitettiin lämmitysjärjestelmiä.

Täällä ei ole koskaan ollut lämmitystä eikä sähköä. Aikaan, jolloin Luhangan kirkko rakennettiin 1800 –luvun lopulla, jätettiin kirkot vielä kustannussyistä aivan yleisesti ilman lämmönlähdettä.

Tämä on sekä arkkitehtuuriltaan, että akustiikaltaan upea kirkkotila. Hyvä akustiikka on tuonut mainetta suosittuna konserttikirkkona. 

KIRKON RAKENTAMISESTA

Kivijalkaan tarvittavat kivet on tuotu hevospelillä Onkisalon saaresta.

Kunakin päivänä on ollut kymmenen hevosta vetämässä kiviä ja jokaista hevosta kohti oli kaksi miestä.

Talvi tuli vuonna 1891 niin aikaisin, että jäät olivat tarpeeksi vahvat joulukuun puolessa välissä, että kiviä päästiin tuomaan rakennuspaikalle.

Kirkon rakentamisen oli urakkahuutokaupassa saanut rakennusmestari Jakob Östman Jyväskylästä. Samaan urakkaan kuului myös vanhan kirkon, Reethin kirkon purku. Se oli Luhangan ensimmäinen oma kirkko ja valmistunut vuonna 1766 Päijänteen rannalle. 

ALTTARITAULU

Täällä on hyvin kaunis ja puhutteleva alttaritaulu JEESUS SEISOO OVELLA JA KOLKUTTAA.

Aihe on Johanneksen ilmestyskirjasta jossa sanotaan:" Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän."

Se on hyvin kuvaava ja se on Luhankalaisen Selinda Danielssonin maalaama vuonna 1906. Ja se on jäljennös ulkomaisesta painokuvasta.

URUT

Urut on sijoitettu ajan tavan mukaan takalehterille. Ne sijaitsevat osittain kellotapulin sisällä ja ovat 18 äänikertaiset. Lahdessa toiminut kuuluisa Albanus Jurvan urkurakentamo on ne rakentanut 1897.

KIRKONKELLOT

Kelloista vanhempi on hankittu Tukholmasta Meyerin kellovalimosta vuonna 1766. Kellon hankki kornetti Aleksanteri Reeth. Sama henkilö, jonka toimesta Luhangan ensimmäinen kirkko tuolloin rakennettiin.

Uudempi kello on hankittu Pietarista vuonna 1848. Myös se on palvellut jo edellisessä kirkossa. Nämäkin kellot, kuten yleensä vanhat kirkonkellot on koristeltu kasvi- ja lehtiornamenteilla. Niihin on valmistajan tietojen lisäksi kirjoitettu lahjoittajan nimi ja raamatunkohta.

LUHANKA

Luhanka oli hyvin syrjäisessä asemassa 1700 -luvulla. Yhteys hallintopitäjä Sysmään kulki Päijännettä pitkin kaikkina vuodenaikoina.

Edellä mainittu Aleksanteri af Reeth oli värikäs persoona ja hän ryhtyi voimakkaasti ajamaan Luhangan kappelin perustamista.

Hän toi esille, miten tuotti vaikeuksia viedä lapset kastettaviksi Sysmään. He saattoivat jopa kuolla matkalla, tai sitten piti odottaa kauan, että he vahvistuisivat ja voitiin viedä kastettaviksi.

Myös äkillisesti sairastuneet jäivät ilman sielunhoitoa.

Kesällä ruumiiden kuljetus Päijännettä myöten saattoi viivästyä myrskyn tai kovan vastatuulen vuoksi. Ruumiit piti viedä joihinkin saariin useiksi päiviksi odottamaan seuraavaan sunnuntaihin saakka.

Seudulla tunnetut Ruumis-saaret ovat saaneet tästä nimensä. Näin saattoi ruumiit joutua olemaan maan pinnalla kaksikin viikkoa kuumaan kesäaikaa.

Vanhukset eivät jaksaneet tehdä kirkkomatkaa, koska Sysmän päässä piti matkaa tehdä vielä kävellen puolitoista peninkulmaa.

Muutoinkin pitkälle kirkkomatkalle piti lähteä jo lauantai aamuna, että perille päästiin ajoissa. Niinpä kirkkoreissu kaikkineen vei sunnuntain lisäksi kaksi työpäivää. Paljon työpäiviä meni vuodessa kirkkomatkoihin.

Reeth oli asioita ajaessaan toiminnan mies. Hän ei luottanut niinkään pitkään ja aikaa vievään virkatiehen, vaan vei asian suoraan kuningas Adolf Fredrikille. Jolta tulikin suostumus.

Kun suostumus kuninkaalta oli saatu, jatkui suunnitelmat ripeästi ja Aleksanteri Af Reeth osti tuota pikaa Tukholmasta kirkonkellon.

Hänen kohtalonsa oli sikäli dramaattinen, että myöhemmin Tukholmasta tultuaan, levätessään omassa huoneessaan ennen saunaan menoa, hänen omat miespalvelijat surmasivat hänet.

Hän oli tuolloin 60- vuotias. Hänellä ei ollut perhettä, eikä näin ollen perillisiä jäänyt.

TUULIPUISTO

Luhangan Latamäen tuulipuisto on laatuaan Keski-Suomen ensimmäinen.

Se koostuu kuudesta kolmen megawatin voimalasta ja se on tuottanut sähköä vuodesta 2014. Monen mutkan kautta mäkistä metsätietä pitkin saavuttiin tuulipuistoon. Joku retkeläisistä kysyikin noin 200 metriä korkean tuulivoimalan juurella, että ”ollaanko nyt Suomessa”.

Luhangan tuulipuisto on siirtynyt tänä vuonna täysin kotimaiseen omistukseen. Tuulipuiston uusi omistaja on suomalaisten työeläkeyhtiöiden yhdessä perustama Exilion Tuuli.

Luhangassa tuotetaan uusiutuvaa energiaa tuulivoiman lisäksi aurinkoenergialla ja hakkuutähteestä saatavalla bioenergialla.

SALVIAN TILA Aino ja Immo Mönkölä

Olemme harjoittaneet perinteisen maanviljelyn lisäksi marjanviljelyä ja matkailupalveluita. Mansikkaa on ollut 20 vuotta kolmen hehtaarin alalla.
Mansikat vaihtuivat sittemmin musta- ja viherherukkakasvustoihin seitsemän hehtaarin alalla. Omenapuita on nykyisin parisataa. Pitopalvelussa hyödynnämme tilantuotteita. Lähiruokaa pellolta pöytään. Majoituskohteita on seitsemän, joista osa pitempiaikaisessa käytössä. Tallin vintin kokoontumistila palvelee nykyisin lähinnä kokous- ja retkiryhmiä.

PELTOLAN MÄKITUPALAISMUSEO

Peltolan mäkitupalaismuseo Luhangan Tammijärvellä on muodostunut lähellä sijaitsevan Mäentalon tilan mäkitupalaisten ja muonamiesten rakentamista hirsirakennuksista. Alueen vanhin rakennus Isotupa on ollut 1700-luvulla haikutupa eli savupirtti.  Mäkitupalaisalue on nähnyt monta asujaa. Aikoinaan Peltolan tiiviissä kyläyhteisössä asui viisi perhettä yhtä aikaa. Kullakin perheellä oli asumuksensa lisäksi aitta, toisilla kaksikin. Yhdestä aitasta löytyy vuosiluku 1851. Savusauna oli yhteiskäytössä. Alueella oli myös vedenlämmityskota ja keittokota. Vesi kannettiin saunan lähellä olevasta lähteestä.

Asukkailla oli karjaa; 1-2 lehmää, sika, kanoja ja jokunen lammaskin saattoi olla. Peltolassa ei ollut hevosta, vaan se lainattiin tarvittaessa Mäentalosta. Sillä ajettiin esimerkiksi polttopuut talon metsästä. Pieni ala peltoa oli viljelykseen ja heinää sai kerätä lisäksi isompien peltojen reunamilta ja niityiltä.

Ruista kasvatettiin, sirpillä leikattiin ja puitiin varstoilla talon riihessä.

Kaikilla oli oma perunamaa. Pihapiiri oli tarkkaan kuokittu hyötykäyttöön kasvi- ja perunamaata varten. Perheillä oli maakuopat, joihin sato varastoitiin. Miehillä, ainakin Nestorilla ja Juliuksella, oli myös tupakanviljelystä. Oli kessumaa, niin sanottu nurkantakanen, josta saatiin aineksia tupakantekemiseen.

Asunnon vuokrana oli sovittu tehtäväksi tietty määrä työpäiviä taloon. Miehet kävivät Mäentaloon tekemänsä työn lisäksi metsätöissä, halkosavotassa sekä tukinuitossa. Naiset kävivät auttamassa monenlaisissa askareissa.

Vanhemmat ihmiset muistavat Peltolan vaiheista ja asukkaista sitä aikaa, kun kaikki tuvat olivat asuttuja.

Isotupaa asutti aikoinaan Nestor Suurosen perhe. Suuronen oli kätevä mies käsistään, hyvän työn tekijä. Hän teki muun muassa pärekoppia, tuohikoppia ja -virsuja. Kerran järjestettiin virsujen teosta kilpailu. Piti kiivetä koivupuuhun, tehdä virsut siellä. Tuohi oli keväällä niin sanotusti hyvin salolla eli irtosi helposti puusta. Ensimmäisenä puusta alas tullut oli voittaja. Se oli Nestor. Kerran hän teki maineikkaaseen Tukkijoella-näytelmään, jota paikallinen nuorisoseura ansiokkaasti esitti, niin suuren tuohikontin, että näytelmässä esiintynyt Emil Ahti mahtui konttiin. Suuronen oli myös nopea päreenkiskoja. Toiset saivat tehdä pärekoppia minkä kerkesivät, kun hän valmisti tekotarpeita.

Jos hevosen länget olivat menneet päivän töissä rikki, ne tuotiin illalla Nestor Suuroselle korjattavaksi. Yön aikana hän suoritti työn ja aamuvarhaisella saatiin hevoselle korjatut länget ja työ metsässä saattoi jatkua.

Luhangan Kotiseutuyhdistys perustettiin vuonna 1959 Peltolan kylän pelastamiseksi ja museotoiminnan aloittamiseksi. Alueesta tuli valtakunnallisesti arvokas museomiljöö 1960-luvun alussa. Kansanperinnettä ja esineistöä kerättiin muun muassa Hämäläis-Osakunnan toimesta. Yhdistys järjesti katonteko- ja muita talkoita. Kattoja tehtiin päreistä, oljista ja tuohista. Särentäaitaa kunnostettiin.

 Näin syntyi maailman ainoa mäkitupalaismuseo, jossa rakennukset ovat alkuperäisillä paikoillaan.

Kiitos paljon Ainolle informaatiosta ja oppaanamme olosta sekä todella maukkaasta ateriasta, jonka nautimme teidän Salvian tilalla.

Kävimme tulomatkalla vielä Pylsyn taidepaikassa sekä Leivonmäellä Karoliinan Kestikievarissa juomassa kahvit ja todella isot pullat.

Kiitos paljon myös matkavastaaville Yrjö Määtälle ja Kaarina Juuriselle hyvin järjestetystä sokkoretkestä, sekä kiitos myös teille kaikille, jotka tulitte mielenkiintoiselle sokkoretkelle.

terveisin kotisivun päivittäjä Terttu Toivonen