Sokkomatkan tapahtumia.

päivitetty 23.8.2022

SOKKOMATKA

Taas kerran iloinen EL Janakkalan eläkeläisjoukko, 45 henkilöä, odotteli Lehdon linja-autoa Turengin linja-auto asemalla viemään joukon jonnekin tuntemattomaan paikkaan. Auto saapuikin sovitusti, kuljettajana Markus Selin ja oppaana oli Marketta Suontausta. Lähtiessä selvisi vain että kohti pohjoista startataan. Kuinkas kävikään, jo hetken kuluttua käännyimme Hämeenlinnaan.

Lievä pettymyksen tunne kävi mielessä. Ensiksi pysähdyimme hetkeksi kirkon edustalle jossa opas kertoi hiukan kirkon historiaa ja torin ympäristön rakennuksista. Matka jatkui ja pysähtyi Sibelius puiston viereen.

Puistossa saimme kokeilla siellä olevilla penkeillä istumista samalla kun penkit soittivat Sibeliuksen pianosävellyksiä teemana olivat puut, kuusi, mänty, koivu, haapa ja pihlaja.

Säveltäjän nuoruuden aikainen patsas seisoi -ylväänä puiston ylälaidassa katsellen entisen kotitalonsa suuntaan. Teimme vielä kierroksen Hämeenlinnan edessä jonka historiasta saimme tietoa.

Linna päätettiin rakentaa Birger jaarlin tekemän ristiretken seurauksena 1200 luvun loppupuolella. Linna on toiminut mm vankilana jossa oli sekä mies että nais vankeja. Nykyään siellä on sekä pysyviä että vaihtuvia näyttelyitä ja se on kunnostettu vanhaan asuunsa. Linnan tiloja myös vuokrataan erilaisiin tarkoituksiin.

Tämän jälkeen lähdimme taas kohti pohjoista ja saavuimme Iittalan lasimäelle jossa saimme kierrellä putiikkeja omaan tahtiimme. Siellä nautimme myös yhteisen lounaan.

Kun matka jatkui niin pian saavuimme Sääksmäen Visavuorelle jonne kuvanveistäjä Emil Wikström rakennutti 1900 luvun alussa Visavuoren ateljeen ja taiteilijakodin. Asuintalossa ovat paikoillaan alkuperäiset huonekalut ja hänen itsensä suunnittelemat takat. Ateljeen talossa on mm urut, tähtitorni ja talvipuutarha sekä kahvila.

Alueella on myös pilapiirtäjä Kari Suomalaisen paviljonki jossa on esillä hänen mainioita pilapiirroksiaan. Selvisi myös että Emil Wikström oli hänen isoisänsä.

Sitten siirrymme laivalaiturille ja astuimme meitä odottamassa olleeseen vesibussiin. Jatkoimme rentouttavaa matkaamme Vanajaveden laineilla kohti Lepaan laivalaituria. Ilma suosi ja jotkut nautiskelivat matkan aikana kahvia ja virvokkeita. Lepaan virran rannalla meitä jo odottelikin tutun näköinen linja-auto.

Aluksi teimme kävelykierroksen puistossa sekä kävimme kalmistossa johon oli haudattu Lepaan kartanon aikaisempia omistajia. Kartanon viimeinen yksityinen omistaja  Karl Packalen testamenttasi tilan valtiolle. Ehtona oli että tilalle perustetaan maanviljelys- tai puutarhakoulu. Puistossa oli myös tuulimylly sekä kellari johon liittyy surullinen rakkaustarina.

Kun 1400 luvulla katollinen piispa Maunu Tavast rakastui Lepaan kartanon Anna tyttäreen mutta siihen aikaan katollinen pappihan ei saanut mennä naimisiin.

Tarun mukaan joko Annan isä tai Maunu Tavast muurautti Annan elävältä kellariin. Niinpä Annan haamun kerrotaan kummittelevan vielä tänäkin päivänä kartanolla.

Alueella sijaitsee myös Lepaan viinitila. Tilan puodissa myydään tilalla tehtyjä marjaviinejä mm Lepaan Anna nimistä sekä mehuja ja siidereitä sekä tomaatteja ja kurkkuja mutta myös koriste-esineitä ja kahvia. Matkan jatkuessa seuraavaksi suuntasimme Hattulan pyhän ristin kirkon pihalle. Tarkoitus oli vain katsella ulkoapäin 1400 luvun loppupuolella rakennettua tiili kirkkoa. Kirkossa oli kuitenkin tulossa konsertti samana iltana ja instrumentit oli jo tuotu paikalleen. Sllä ehdolla ettemme missään tapauksessa koske soittimiin saimme mennä katsomaan kirkkoa myös sisältä. Tämä Hämeen vanhin kirkko on ollut suosittu pyhiinvaellus kohde jo keskiajalla ja hyvin suosittu kohde tänäkin päivänä. Eikä ihme sillä kirkko on aivan täynnä maalauksia. Kirkko on avoinna matkalaisille vain kesäisin.

Hattulasta ei ollutkaan enää pitkämatka Aulangon puistometsään joka on Hugo Standertskjöldin perustama n. 150 ha luonnonsuojelu alue. Siellä saisi kulumaan vaikka koko päivän. Tällä kertaa istuimme autossa ja opas kertoi kaikkea mahdollista ja  mielenkiintoista tietoa puista ja kasveista. Näkötorni oli vielä remontissa joten ei päästy sinne maisemia ihailemaan. Useimmat meistä ovat varmaan siellä käyneet aikaisemmin. Auton nokan käännyttyä kohti Turenkia totesimme kaikki yhteen ääneen että pitkä mutta tosi mielenkiintoinen päivä on takana.

Suuri kiitos järjestäjille ja kanssamatkustajille.

Nimimerkki ”mukana ollut”