Liikunnallinen iltapäivä oli lämmin ja aurinkoinen.
Iltapäivän alussa EL:n Jäppilän Yhdistyksen pj. Pekka Suhonen kertoi kuulumisia kesän tapahtumista, joissa Jäppilän yhdistyksen jäsenet ovat olleet mukana. Suurin tapahtumista oli piirin 50-vuotisjuhla Kangasniemellä, johon osallistuttiin yhdeksän jäsenen vahvuudella. Jäppilän kesäpäiville osallistuttiin uuden telttakatoksen kanssa ja tarjoiltiin kahvia ja vohveleita. "Mölkkyaktiivit" pelasivat neljän hengen joukkueella Puumalassa ja Hirvensalmella. Joukkueeseen kuuluivat yhdistyksestä Sirkka Nyyssönen, Raija Kolehmainen, Ari Kekäläinen ja Kauko Huttunen. Piirin Golf-kisassa Kangasniemellä Jäppilän edustaja Reijo Kolehmainen tuli kolmanneksi. Etelä-Savon piirin 50-vuotisjuhlakirja on nyt myynnissä 30 €/kpl, jota voi ostaa puheenjohtaja Pekalta.
Liikuntapäivään Ahvenaukiolle kokoontui peräti 50 henkilöä. Pelattiin mm. mölkkyä, tonkkumia ja frisbeegolfia. Liikunnan ohjaajina toimivat Aija ja Eero Lappi. Kisailun lomassa nautittiin nokipannukahveista ja grillitulilla paistetuista makkaroista, joita tarjoilivat Anja ja Tuomo Tenhunen.
Kilpailulajeista tonkkumi oli monelle uusi tuttavuus, jota seurattiin mielenkiinnolla. Kisassa heitettiin kaksi kierrosta ja 8 kumia/kierros.
Tulokset:
- Esko Kaukonen 5 osumaa
- Kauko Huttunen ja Kaija-Liisa Taavitsainen 2 osumaa
- Anja Nokkala, Arvo Levänen, Seppo Nyyssönen ja Veli Kekäläinen 1 osumaa
Liikuntapäivä onnistui hienosti ja kiitosten saattelemana niin järjestäjät kuin päivään osallistujat saivat palata iloisena kotiin. Puheenjohtaja Pekka mainitsi saaneensa jatko toiveita ja ideoita uusille rupatteluhetkille vaikkapa grilli-iltojen merkeissä. Ideat käsitellään, kun suunnitellaan tulevaa toimintaa!
Teksti: Leena Maaninen
Kuvat: Pirjo Riipinen, Pekka Suhonen ja Leena Maaninen