Hyppää sisältöön
Logo
Eläkeliiton sivuille Etelä-Häme
Valikko
  • Kalvola
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot
  • Liity
Ahveniston laavulta

Ahveniston Toimintapäivä

Murupolku

  1. Etusivu
  2. Kalvola
  3. Ahveniston Toimintapäivä

Vihdoin se koitti, nimittäin päivä, jota Timon kanssa olimme monta kuukautta hartaasti suunnitelleet. Kolmiosaisen yhdistetyn toiminta-ja some-päivän ensimmäinen osa Ahveniston upeissa maisemissaAhveniston järvi

keräsi kaksikymmentäkuusi (26) osallistujaa. Aurinko paistoi keväisen kirkkaasti lähes pilvettömältä taivaalta, kun saavuimme kuka milläkin kyydillä Ahveniston parkkipaikalle ja siitä kaupungin ylläpitämälle kodalle.Ahvenisto ja vanha olympiastadion

Ensimmäiset saapujat olivat jo sytyttäneet kodan grillauspaikalle tulen, mutta makkaroita ei vielä ollut luvassa, sillä ensin piti hoitaa päivän ohjelma alta pois. Odottelimme jumppaajaa, ja aikataulun mukaisesti aloitimme vartaloidemme vääntelyn mitä erilaisimpiin asentoihin.

Hämeenlinnan TerveysHuoltamon kunto-ohjaaja Anita Aronen opasti meitä etsimään sellaisia niveliä, mitä emme tienneet olevan olemassakaan.alkuverryttely

Kaikki vaikuttivat tyytyväisiltä Anitan ohjelmaan.

Alkujumpan jälkeen lähdimme maastoon.Ahveniston maastolenkki

Muutama henkilö jäi päivystämään kodan tulta ja vartioimaan varusteita, muut lähtivät lenkille. Osa kiersi järven, osa kiersi vähän pidemmän lenkin.

Etukäteen oli luvattu etsiä kylmänkukkia,kylmänkukka

ja onneksi tarkkasilmäisimmät niitä löysivätkin polun varrelta. Kuvia tietenkin otettiin muistoksi ja muille näytettäväksi.

Päivystämään jääneet olivat paistaneetMakkaranpaistoa

ryynärit ja muut makkarat valmiiksi, ja päästiin päivän toisen ohjelmanumeron kimppuun samalla kun nautimme makkaraa ja mehua.makkaranpaisto 2

 

Timo oli laatinut kymmenen kysymystä, joihin itse kunkin piti etsiä vastaus omalta älylaitteeltaan. Ålylaitteet eivät toimineet

Nyt tuli kuitenkin ongelmia: ei ollut wifi-yhteyttä. Timo  jotenkin yhteyden taikoi puhelimensa avulla, itse olin aivan ulalla. Sitten tuli toinen ongelma, koska aurinko paistoi taivaan täydeltä. Laitteet peilasivat niin, että niistä näki vain oman kuvansa. Kun aikansa väänteli laitetta eri asentoon, sinne pystyi jotain kirjoittamaankin. Vastaukset eivät jostain syystä tulleet koskaan perille. Tärkeintä kai kuitenkin oli, että kaikki innokkaasti yrittivät.

Some-kysymysten jälkeen oli vuorossa sauna.saunan jälkeen Löylyä piisasi, oli jopa niin kuuma, että osa meni kaksitoista-asteiseen veteen uimaan. Toki pari rohkeinta ui ilman saunaakin. Huh!laituri

Päivä päättyi, kaikki tykkäsivät. Tuli pelkkää kiitosta järjestäjille,laavu

joten tästä jatkamme hyvillä mielin kakkosvaiheeseen kohti Alajärven Tervaniemeä. Muutoksia tulee, mutta niistä sitten enemmän paikan päällä.

Kiitos kaikille meidän järjestäjien puolesta toivottavat Tapio V. ja Timo K.

Kalvola

  • Etusivu
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot

Yhteystiedot

Puheenjohtaja
Raija Örn
Lasitehtaantie 12
14500 Iittala
raija.orn@pp.inet.fi 

Tule vapaaehtoiseksi

Eläkeliiton vapaaehtoistoiminta tarjoaa monipuolista tukea arkeen ja hyvään elämään.

Tutustu

Eläkeliitto

  • Tilaa uutiskirje
  • Medialle
  • Tietosuojaseloste

Kalevankatu 61, 00180 Helsinki, p. (09) 7257 1100

Facebook Instagram Twitter