Hyppää sisältöön
Logo
Eläkeliiton sivuille Etelä-Häme
Valikko
  • Kalvola
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot
  • Liity
Museo

Äijät Museo Militariassa

Murupolku

  1. Etusivu
  2. Kalvola
  3. Äijät Museo Militariassa

Oh hoh! Olipa vaatimaton osanotto. Vain kahdeksan   äijää oli kiinnostunut Museo Militariasta.
MM tykki
Liekö pelko koronasta vai onko liian tuttu paikka? Enpä tiedä, voi olla kyse myös kyllästymisestä. Pitää ottaa huomioon, kun suunnitellaan uusia retkiä.opas

 

Tämä retki kuitenkin onnistui paremmin kuin hyvin. Opas oli selkeä-ääninen ja hyvin artikuloiva sekä lisäksi tuntui tietävän mistä puhui. Tutuiksi tulivat niin jääkärit kuin sisällissotakin,
jääkärit
ja talvi-ja jatkosota käsiteltiin sopivasti juuri ennen loppuhuipentumana ollutta elokuvaa.
 

Katselimme puolen tunnin filmin Talin-Ihantalan taistelusta. (Linkki elokuvaan IHANTALAN IHME.) Olipa vaikuttava näytös, josta kävi koskettavasti ilmi sodan julmuus. Kovaa aikaa, jota nykynuoret eivät välttämättä ymmärrä.
 

Kannatti käydä Museo Militariassa, totesivat kaikki mukana olleet.

lisää katsottavaa asiasta kiinnostuneille Linkit: RYNNÄKKÖTYKIT JA  IHANTALA 1 JA   RYNNÄKKÖTYKIT JA  IHANTALA  2.  TALI-IHANTALA TAISTELUT  

Mutta retki ei päättynyt vielä tähän! Meille oli varattu Ravintola Popinosta kabinetti yhteistä ruokailua varten. Kaikki osallistuivat, ja paistettu siika oli suorastaan herkullista.
syömässä

Mukava oli jutustella ja miettiä seuraavia retkiä. Harmillista kyllä, mutta seuraavat äijämatkat pitänee peruuttaa. Näin pienellä osallistujamäärällä ei kannata lähteä bussimatkalle. Katsotaan nyt, matka Loimaan Sarka-museoon olisi jo kuukauden päästä. Vai otetaanko vaimot mukaan?

Nyt vaan kiireesti ilmoittautumaan, sillä matkojen peruminen on ikävää hommaa.

Linkki kuvagalleriaan tulee myöhemmin.

TV ja TtK

Kalvola

  • Etusivu
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot

Yhteystiedot

Puheenjohtaja
Raija Örn
Lasitehtaantie 12
14500 Iittala
raija.orn@pp.inet.fi 

Tule vapaaehtoiseksi

Eläkeliiton vapaaehtoistoiminta tarjoaa monipuolista tukea arkeen ja hyvään elämään.

Tutustu

Eläkeliitto

  • Tilaa uutiskirje
  • Medialle
  • Tietosuojaseloste

Kalevankatu 61, 00180 Helsinki, p. (09) 7257 1100

Facebook Instagram Twitter