Hyppää sisältöön
Logo
Eläkeliiton sivuille Etelä-Häme
Valikko
  • Kalvola
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot
  • Liity
Äijät

Äijävirtaa

Murupolku

  1. Etusivu
  2. Kalvola
  3. Äijävirtaa

Yhdistyksemme toiminnasta kertovan juttusarjan neljäs osa

äijät

" Äijävirtaa " on Eläkeliiton lanseeraama miehille tarkoitettu kokoontumista ja yhdessäoloa lisäävä toimintamalli. Pyrkimyksenä on saada mukaan niitäkin henkilöitä, jotka eri syistä johtuen harvemmin osallistuvat yhteiseen kanssakäymiseen.

Syitä osallistumattomuuteen voi olla useita: ujous, sairaus, kulkuvälineen puuttuminen, haluttomuus jne. Usein yhteisiin tilaisuuksiin osallistuvat aina samat henkilöt, joten heidän lisäkseen toimintaan haluttaisiin lisää uusia henkilöitä.

Liitto ei enää käytä nimeä "äijävirtaa", mutta meillä tämä nimike on vielä ainakin toistaiseksi käytössä.

Toiminta lähti meilläkin aika nihkeästi käyntiin. Ryhmään ei meinannut löytyä halukasta vetäjää, ennen kuin Tapio Vuorinen lupautui ottamaan vetäjän vastuun.

TV
Ensimmäinen tilaisuus pidettiin Hauholla, jossa yhteisen risusavotan jälkeen grillailtiiin ja käytiin savusaunassa. Makkaranuotiolla vielä suunniteltiin tulevaa toimintaa ja luotiin suuntaviivoja äijien yhteisiin kokoontumisiin.

Päätettiin kokoontua kerran kuussa Kylätalolla, jossa pullakahvien lomassa joku sovittu henkilö kertoo työstään tai harrastuksestaan ja sen jälkeen on vapaata keskustelua kerrotusta aiheesta.

Näin tehtiinkin, kunnes korona sotki toiminnan. Esiintymisvuoron kuitenkin saivat Olavi Elo kertoen puukkoharrastuksestaan, Timo Kuosmanen atk-asioista ja Tapio Vuorinen aiheenaan sillanrakennus.

lasi 1
Vielä ehtivät Pentti Kivinen ja Tapio Sihvo kertoilla Lasitehtaan toiminnasta ja vaikutuksesta Iittalan kyläyhteisöön. Kävimme myös vierailulla tehtaalla, ennen kuin korona yllätti koko maailman.

lasi 2
Ohjelmaa kuitenkin aina välillä oli, mutta ei Kylätalolla.

vihavuosi
Kävimme ensin omilla autoilla Vihavuodessa kahvilla ja kylämuseossa ja lisäksi

stadion
kävimme bussilla tutustumassa Helsingin peruskorjattuun Olympiastadioniin ja Urheilumuseoon.

koskenkorva
Ilmajoelle tehtiin bussiretki Koskenkorvan museolle, mutta sinne halusivat naisetkin mukaan. Meillä ei ollut mahdollisuutta kieltäytyä, joten "kossumatka" toteutettiin yhteismatkana.

david
Olemme myös saaneet ulkopuolisia luennoitsijoita seuraksemme Kylätalolle. Pihlajalinnan erikoislääkäri Arvo Haapanen  saapui luennoimaan aiheesta "Halua on, mutta ei kykyä" ja Kanta-Hämeen Pelastuslaitokselta ensivastehoitaja Jani Sulander kävi opastamassa sydäniskurin käyttöä.

bmv
Yksi vierailumatkakin tehtiin. Hämeenlinnan Autokeskus esitteli meille myymälässään Bemareita. Tällaisia vierailuja voisi kyllä tehdä lisääkin, esimerkiksi Mersu saattaisi olla kiinnostunut esittelemään autojaan.

Mukaan on yleensä tullut noin kolmekymmentä osallistujaa, mutta ennätys on toistaiseksi Arvo Haapasen luennon kuulijamäärä kolmekymmentäyhdeksän (39) mukana ollutta.

Tällä tavalla toimintaa on myös tarkoitus jatkaa. Suunnitelmia on jo tehty ja muutama toivekin on esitetty. Lisää vaan äijiä mukaan, ja kun saadaan johonkin tilaisuuteen sata osallistujaa, voimme röyhistää rintaa.

Tervetuloa mukaan toimintaan!

TV ja TtK

Kalvola

  • Etusivu
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot

Yhteystiedot

Puheenjohtaja
Raija Örn
Lasitehtaantie 12
14500 Iittala
raija.orn@pp.inet.fi 

Tule vapaaehtoiseksi

Eläkeliiton vapaaehtoistoiminta tarjoaa monipuolista tukea arkeen ja hyvään elämään.

Tutustu

Eläkeliitto

  • Tilaa uutiskirje
  • Medialle
  • Tietosuojaseloste

Kalevankatu 61, 00180 Helsinki, p. (09) 7257 1100

Facebook Instagram Twitter