Hyppää sisältöön
Logo
Eläkeliiton sivuille Etelä-Häme
Valikko
  • Kalvola
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot
  • Liity
MP-MUSEO LAHTI

Äijillä hieno matka Lahteen

Murupolku

  1. Etusivu
  2. Kalvola
  3. Äijillä hieno matka Lahteen

Äijät kokoontuivat tämän vuoden puolella jo viidennen kerran, nyt jälleen bussimatkan merkeissä. Kaksikymmentäseitsemän (27) kiinnostuneinta äijää lähtl kauniina kevätaamuna matkaan kohti Lahtea ja Vääksyä.

 


Kuljettajamme Sami oli kirjoittanut bussin tuulilasin yläpuolelle tekstin   " Man power", ja kyllähän bussissa miesvoimaa olikin vaikka muille jakaa.

Ensimmäinen kohteemme oli Lahden moottoripyörämuseo Vesijärven rannalla. 


Museon omistajat Maarit ja Riku Routo ottivat meidät tosi ystävällisesti vastaan Maaritin kysellessä keitä me olemme. Pienen esittelyn jälkeen Riku esitteli museon historiikin ja samalla myös oman uransa tärkeimmät vaiheet.

Rikulla juttua piisasi ja nimiä tuli niin paljon, että meitä eläkeläisiä nimien paljous jo hieman hirvitti. Paljon on museonjohtaja matkustellut ja tavannut kuuluisuuksia eli hyvin värikästä on elämä ollut.


Museo oli todella hieno niin rakennuksena kuin sisällöltäänkin. Toinen toistaan hienompia moottoripyöriä vieri vieressä, niin uusia kuin vanhojakin.


BMW, Harley Davidson, Norton, BSA, Triumph, Royal Enfield, Jawa ja monet muut tunnetut, historialliset moottoripyörämerkit saivat tunteet ja muistot pintaan. Siksi olikin hyvä päästä Ace Corner-ravintolan puolelle syömään ja tasaamaan tunteita.


Ravintolatoiminnasta vastaava Maarit apulaisineen tarjoili meille mainiot, mustakuoriset hampurilaiset ja peräti oluen kera. Kyllä maistui.


Hieno museokäynti, mutta matka jatkui.


Ajelimme vanhaa nelostietä Vääksyyn Kanavan Panimolle, 


missä Karlstedtin veljekset ottivat meidät avosylin vastaan. Panimo oli muilta vierailta suljettu, joten saimme aivan rauhassa tutustua opastetulla kierroksella oluen panemiseen ja muuhunkin panimon toimintaan, kuten pullotukseen.


Esittelykierroksen jälkeen saimme panimoravintolan puolella hieman maistiaisia, ja sen verran maistiaiset vaikuttivat, että 


panimon kaupasta lähti melko mukava määrä olutta mukaankin. Karlstedtin veljekset vaikuttivat tyytyväisiltä, ja ilmeisesti heidän kannatti uhrata vapaapäivänsä meidän palvelemiseemme.

KATSO KUVAGALLERIA

Me kiitämme veljeksiä, samoin kuin pariskunta Routoa. Kiitos myös kaikille osallistujille mukavasta matkasta.

TV ja TtK

Kalvola

  • Etusivu
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot

Yhteystiedot

Puheenjohtaja
Raija Örn
Lasitehtaantie 12
14500 Iittala
raija.orn@pp.inet.fi 

Tule vapaaehtoiseksi

Eläkeliiton vapaaehtoistoiminta tarjoaa monipuolista tukea arkeen ja hyvään elämään.

Tutustu

Eläkeliitto

  • Tilaa uutiskirje
  • Medialle
  • Tietosuojaseloste

Kalevankatu 61, 00180 Helsinki, p. (09) 7257 1100

Facebook Instagram Twitter