Hyppää sisältöön
Logo
Eläkeliiton sivuille Etelä-Häme
Valikko
  • Kalvola
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot
  • Liity
omppu

Kotisivujen vierailumäärät 2020

Murupolku

  1. Etusivu
  2. Kalvola
  3. Kotisivujen vierailumäärät 2020

Taas Tapio V. ja Timo K. ovat olleet jalat irti maasta jo muutaman päivän. Eläkeliitosta tuli tieto kotisivujen käytöstä ajalta 1.1.-30.6.2020 eli puolen vuoden ajalta.

Viime syksynä (2019) meillä oli ennätysmäärä kävijöitä. 9 kuukauden aikana sivuilla käytiin yli 20.000 kertaa ja eri sivuja avattiin yli 30.000 kertaa. Oli muuten mahtavat lukemat, suurimmat Hämeessä, taisi olla suurimmat koko maassa ottaen huomioon yhdistyksemme koon.

Nyt tuli uudet lukemat, mutta vain ½ vuoden ajalta. Ne ylittivät hurjimmatkin odotukset, etenkin kun toiminta on ollut lamassa melkein 3 kk koronan takia.

Meillä oli 2020 tammi- kesäkuussa sivuja ja linkkejä yhteensä 473. Osa on jo poistunut.

Suurimmat käyntikerta-määrät ajoittuvat vuosijuhliemme aikaan. 10 päivän jaksolla 7.1 -16.1.2020 avauksia 3724 kertaa eli joka päivä 10 päivän aikana 372 kertaa. Se tarkoittaa, että niillä joilla on älylaite (puhelin, tabletti tai tietokone) ovat käyneet ja avanneet joka päivä vähintään 3 sivua tai sitten sivuillamme on ollut paljon vierailijoita.

Tämä 3724 kertaa sivujamme tai sivuillamme olevia linkkejä avattu, on sellainen luku, johon kaikki yhdistykset eivät pääse edes puolen vuoden aikana.

Sivujen avaus määrät kuukausittain
tammikuu 8402    
helmikuu 9359    
maaliskuu 5646    
huhtikuu 3143    
toukokuu 2933    
kesäkuu 2519    
yhteensä 32002    

 

Yllä oleva tieto käyränä, jossa näkyy Koronan vaikutus.

käyrä
Käyrästä näkyy miten Korona vaikutti maaliskuusta alkaen kun toimintamme ajettiin alas.

Tässä vuoden 2020 lukemat tammi -  kesäkuu sivuilla käyty yli 20.000 kertaa (20663). (Käyntikerralla voi avata useampia sivuja tai linkkejä).

Sivuja tai linkkejä avattu yli 30.000 kertaa (32002). Ja kaikki tämä puolen vuoden aikana. Samoihin lukuihin päästiin 2019 9 kuukauden aikana.

käyrä
Pylväistä näkyy tapahtumien katselumäärien pudotus  2020 alkuvuodesta (kun ei ole toimintaa verrattuna viime syksyyn).  
Tapio V. lisääntyvä blogikirjoittelu näkyy ajankohtaisten sivujen avausmäärissä, jotka ovat nousseet verrattuna viime syksyyn.
Kun lisäsimme sivuillemme linkkien määrää, se näkyy kohdassa muuta todella isona avausten määrän nousuna.

Eli hyvin olette te kaikki sivuillamme vierailleet vastaten muuttuvaan yhdistyksemme toimintatilanteeseen. Suuri kiitos teille.
kiitti
Kun katsomme vuoden 2019 elo-joulukuu (6 kk.)  ja 202
0 tammi-kesäkuu (6kk.) Sivuja katsottu tai linkkejä avattu.
käyrä

 

 

 

 

 

 

Sivujen avausmäärät 6 kk:n aikan

 

2019 2020
etusivu 6 573 7132
ajankohtaista 1 223 4389
galleria 3 230 1673
tapahtumat 9 077 6383
toiminta 2 685 1884
muuta 833 8521
     
yhteensä 23 601 32002

Vertailulukuja Etelä-Hämeen muihin yhdistyksiin ei ole vielä tullut , mutta veikkaan että olemme selvä ykkönen.

Tuntuu siltä että emme tee kotisivuilla turhaa työtä. Lupaamme tehdä parhaamme edelleen
Kiitos teille. TtK ja TV

Kalvola

  • Etusivu
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot

Yhteystiedot

Puheenjohtaja
Raija Örn
Lasitehtaantie 12
14500 Iittala
raija.orn@pp.inet.fi 

Tule vapaaehtoiseksi

Eläkeliiton vapaaehtoistoiminta tarjoaa monipuolista tukea arkeen ja hyvään elämään.

Tutustu

Eläkeliitto

  • Tilaa uutiskirje
  • Medialle
  • Tietosuojaseloste

Kalevankatu 61, 00180 Helsinki, p. (09) 7257 1100

Facebook Instagram Twitter