Hyppää sisältöön
Logo
Eläkeliiton sivuille Etelä-Häme
Valikko
  • Kalvola
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot
  • Liity
Isopoikkikatu ja pitsi

MATKA PERUTTU

Vanha Rauma, Kylmäpihlaja, Kivikylä ja paljon muuta

Murupolku

  1. Etusivu
  2. Kalvola
  3. MATKA PERUTTU
25.7.—27.7.2023
Rauma

 

TÄMÄ UUSIKAAN YRITYS VIERAILLA RAUMAN PITSIVIIKOLLA EI ONNISTUNUT.

NÄIN PIENELLÄ PORUKALLA ( ILMOITTAUTUNEITA 21 HLÖ ) EI KANNATA MATKAA TEHDÄ.

HARMITTAA KOVASTI, MUTTA NYT MATKA ON PERUTTU.

Päätimme jokunen vuosi takaperin lähteä tutustumaan Rauman kauniiseen kaupunkiin. Korona kuitenkin sotki suunnitelmat ja jouduimme valmiiksi suunnitellun matkamme perumaan.

Otimme nyt uudelleen yhteyttä Rauman kaupungin matkailutoimistoon ja kysyimme neuvoa uudesta matkasta.

Neuvoja saatiin ja raumalaiset suunnittelivat meille uuden matkan aikaisempaa suunnitelmaamme mukaellen.

Kesän 2022 varsin onnistunut kaupunkiloma vietettiin Mikkelin seudulla ja nyt siis lähdemme länsirannikolle.

Lähtö tiistaina 25.7. Wetteriltä klo 10.00 ja Iittalasta noin klo 10.45. Ajamme ensin Huittisten kaupunkiin, josta jatkamme lyhyen kiertoajelun jälkeen entiseen Lappi tl:n kuntaan (kuuluu nykyään Raumaan) syömään yhteisen lounaan klo 12.30 Kivikylä Oy:n  ravintolassa. huittisten myymälä

Lounaan jälkeen matka jatkuu Rauman keskustaan hotelli Scandiciin. Majoitumme hotelliin ja ilta on vapaa vaikkapa kiertelemiseen vanhan kaupungin kaduilla. On myös aikaa tehdä ostoksia sekä tutustua Pitsiviikon tarjontaan.

vanha RaumaHotellilta on vain muutama sata metriä matkaa Vanhaan Raumaan eli puutaloalueelle. https://fi.wikipedia.org/wiki/Vanha_Rauma    Siellä sijaitsee mm. Rauman tori. Suosittelen omatoimista tutustumista alueeseen, voimme toki lähteä kävelemään yhdessä.

Koska on pitsiviikko, on kaupungilla runsaasti elämää, siis sinne!

Hotellissa on ravintola, jos haluaa syödä illallisen. Hotellissa on iltasauna naisille ja miehille. Syömään voi mennä myös lähistöllä oleviin ruokapaikkoihin. Esim.   https://www.wrk.fi/

Keskiviikkona aamiaisen jälkeen lähdemme klo 9.15 oppaan johdolla tutustumaan Rauman Merimuseoon. majakkaOpastuksen kesto on noin yksi tunti. Merimuseon jälkeen teemme saaristoristeilyn Kylmäpihlajan majakkasaarelle, jonne merimatka kestää 50 min/suunta. Kylmäpihlajan majakka sijaitsee aivan avomeren äärellä.

 majakka Saarelle saavuttua jakaudutaan kahteen ryhmään. Toinen ryhmä tutustuu oppaan johdolla saaren historiaan ja nykypäivään ja toinen ryhmä nauttii kalakeittolounaan majakan ravintolassa. 

Ryhmät vaihtavat osia, jonka jälkeen palaamme mantereelle, jonne saavutaan noin kello 15.50

vesitorniMantereelle saapumisen jälkeen nautitaan iltapäiväkahvit Rauman vesitornin kahvilassa. Näköalatasanne on 67 m merenpinnasta ja sieltä on upeat näkymät yli koko kaupungin keskustan aina merelle asti.https://fi.wikipedia.org/wiki/Rauman_vesitorni 

merikoulu

Loppuilta on vapaata aikaa kierrellä Pitsiviikon tilaisuuksia ja tutkailla kansainvälisten markkinoiden tarjontaa.

. https://fi.wikipedia.org/wiki/Rauman_merimuseo

Torstaina aamiainen hotellissa. Kotimatkalla poikkeamme jälleen Huittisiin Kivikylän myymälään, josta voi ostaa mukaan Kivikylän tuotteita.

Linkki ennakkotilauslomakkeeseen.

Matkan hinta 320 €/hlö, yhden hengen huoneen lisähinta on 101 €/hlö.

Hintaan sisältyy siis:

-bussi + kuljettajan yöpymiset ja ruokailut

- kahden yön majoitus Scandic Rauma aamiaisineen

- lounas Kivikylän ravintolassa

- Merimuseon pääsyliput + opastus

- matka vesibussilla Kylmäpihlajan majakkasaarelle, jossa ruokailu

- kahvit Vesitornissa

Paljon on siis ohjelmaa, mutta illat ovat vapaita kaupunkiin tutustumiseen.

Pitsiviikolla ihmisten pihaportit ovat auki ja pihoihin on mahdollista tutustua vapaasti.

 

Ilmoittautumiset:

Tapio Vuorinen, 050-67364 tai tapio.vuorinen@pp3.inet.fi

Linkki ilmoittautumisiin.

Ilmoittautuneet

Tilinumero FI 80 5680 4420 0216 00, viitenumero 4310, 320 €/hlö, yhden hengen huoneen lisähinta 101 €.
 

Kalvola

  • Etusivu
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot

Yhteystiedot

Puheenjohtaja
Raija Örn
Lasitehtaantie 12
14500 Iittala
raija.orn@pp.inet.fi 

Tule vapaaehtoiseksi

Eläkeliiton vapaaehtoistoiminta tarjoaa monipuolista tukea arkeen ja hyvään elämään.

Tutustu

Eläkeliitto

  • Tilaa uutiskirje
  • Medialle
  • Tietosuojaseloste

Kalevankatu 61, 00180 Helsinki, p. (09) 7257 1100

Facebook Instagram Twitter