Hyppää sisältöön
Logo
Eläkeliiton sivuille Etelä-Häme
Valikko
  • Kalvola
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot
  • Liity
tv

Matkanjohtajan jorinoita 5/21

Murupolku

  1. Etusivu
  2. Kalvola
  3. MATKANJOHTAJAN JORINOITA 5
  4. Matkanjohtajan jorinoita 5/21

Edellisistä jorinoista onkin jo vierähtänyt muutama kuukausi.aulanko Silloin ei oltu vielä matkailua aloitetettu, mutta suunnitelmia oli paljon. Nyt niitä matkoja on jo tehty, runsaastikin, ja kiinnostus on ollut aika vaihtelevaa.

Ensimmäinen retkihän oli toukokuussa Aulangon ulkoilumajalle, ja se kiinnosti kovasti. Ulkoilu ja yhdessäolo pitkän koronantäyteisen talven jälkeen sai väkeä liikkeelle kiitettävästi.

Kuluneena kesänä keskityimme aika paljon taiteen ympärille. repin Tarjolla oli niin kuvataidetta kuin teatteriakin. Olisi luullut kiinnostavan, mutta eipä kiinnostanut.

Ilja Repinin taidenäyttelyyn Helsingin Ateneumiin saimme kaksikymmentä lippua. Liput menivät juuri ja juuri kaupaksi ja enempää ei tulijoita olisi ollutkaan kuin mitä saimme lippuja.

Näyttely oli upea ja matka muutenkin kaikin puolin onnistunut. Lisää tällaista, toivoi joku.

reidar
Toinen taidematkamme on vielä edessä. Teemme vierailun Kangasalle Reidar Särestöniemen näyttelyyn ja samalla tutustumme kuvanveistäjä Kimmo Pyykön elämään ja tuotantoon.

Tälle matkalle on ilmoittautunut vain kaksikymmentä osallistujaa, eli taide ei näytä jäseniämme kiinnostavan. Tästä on helppo vetää tarvittavat johtopäätökset.

akkarEnsimmäisen kesäteatterimatkan teimme Lopelle katsomaan komediaa Akkaralli. Kiinnostus oli olematonta, sillä mukaan lähti vain kahdeksantoista kiinnostunutta. Lopen teatteri ei jäseniämme syystä tai toisesta innostanut, vaikka itse esitys oli hauska ja hyvin tehty ja näyttelijät suoriutuivat hyvin.

bussissaToinen teatterimatka tehtiin Tampereelle, missä Komediateatteri esitti hupailun Korpelan  kujanjuoksu. Varasimme rohkeasti viisikymmentä lippua, sillä näytelmä oli saanut etukäteen runsaasti huomiota.

Kiinnostusta oli jonkun verran, mutta läheskään kaikki liput eivät käyneet kaupaksi. Lievällä pakkomyynnillä tämän jutun kirjoittajan sukulaiset ostivat loput liput, joten tappioilta vältyttiin tällä kertaa.

Mikä sitten on johtopäätös tämän kesän taidetapahtumista? 

Johtopäätös on helppo tehdä. Yhteisiä matkoja teattereihin tai taidenäyttelyihin ei muutamaa ihmistä varten kannata enää järjestää.

Ryhmänä olisi ollut kaikkein helpointa osallistua tapahtumiin,  joihin ei muuten tule lähdettyä. Koska kiinnostusta on vain muutamilla, niin näistä matkoista nyt luovutaan. Tyhjiä busseja kulkee maanteillä muutenkin jo tarpeeksi, eli meidän ei tarvitse lisätä tältä osin ilmastokuormituksen määrää.

Seuraavissa jorinoissa keskitytään kesän muihin matkoihin. Saapas nähdä, minkälaisia johtopäätöksiä niistä tehdään.

TV ja TtK

Kalvola

  • Etusivu
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot

Yhteystiedot

Puheenjohtaja
Raija Örn
Lasitehtaantie 12
14500 Iittala
raija.orn@pp.inet.fi 

Tule vapaaehtoiseksi

Eläkeliiton vapaaehtoistoiminta tarjoaa monipuolista tukea arkeen ja hyvään elämään.

Tutustu

Eläkeliitto

  • Tilaa uutiskirje
  • Medialle
  • Tietosuojaseloste

Kalevankatu 61, 00180 Helsinki, p. (09) 7257 1100

Facebook Instagram Twitter