Hyppää sisältöön
Logo
Eläkeliiton sivuille Etelä-Häme
Valikko
  • Kalvola
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot
  • Liity
marskilassa

Ruokamatka Lopelle

Murupolku

  1. Etusivu
  2. Kalvola
  3. Ruokamatka Lopelle

Hyvin onnistui matkamme Lopelle, vaikka säätä oli hieman  syytä pelätä. Ei satanut, tuuli sen sijaan oli melkoisen navakkaa.

tvEi haitannut, pipo vaan syvemmälle korviin ja kaulukset pystyyn.

 marskin majaMarskin Maja Lopen Räyskälässä Punelia-järven rannalla oli tämänkertainen kohteemme. Kolmekymmentäyhdeksän ( 39 ) jäsentä lähti tällä kertaa mukaan yhdistetylle ulkoilu- ja ruokamatkalle. 

Maasto Lopella on kaunista mäntymetsää, jossa olisi helppo vaellella pitempiäkin matkoja. Nyt kuitenkin kylmän tuulen vuoksi jäi ulkoilu aika vähälle, joskin yllättävän moni kiipesi läheisen kukkulan laelle tutkailemaan sinne rakennettuja juoksuhautoja.
 

hauta Ne olivat tietenkin vain rekvisiittaa turisteille, mutta eipä se haitannut, todellisen tuntuisia olivat.

Oppaanamme toiminut Heikki Kujansuu majassa kertoili metsästysmajan historiasta. Majahan rakennettiin alun perin Itä-Suomeen johonkin Lieksan korkeudelle, josta se sitten viisikymmentä-luvun alussa hilattiin nykyiselle paikalleen Lopelle. Kiinnostavaa kuultavaa.

Matkamme toinen elementti - ruokailu - oli järjestetty luonnollisesti ravintolarakennukseen, joka on erillään metsästysmajasta parin sadan metrin päässä. Pieni kävely teki vain hyvää ja kiihotti ruokahalua. 

Kyllä oli hyvää ruokaa! Opas Heikki ja yhtiökumppaninsa Teuvo Zetterman olivat loihtineet sellaisen ruokapöydän, että mies muistiin ei ole  tällaiseen pöytään päässyt.

ruokaaRuokaa oli jos jonkinlaista, ja minkä makuista! Harvoin saa syödäkseen näin hyvälle maistuvaa ruokaa.

Aika moni kävi Heikkiä ja Teuvoa kiittelemässä, eikä suotta. marskin ryyppy
Eikä Marskin ryyppykään pahemmin irvistyttänyt, aika moni ryypyn osti.

Erikoinen oli myös tapa lämmittää konjakkia. Tuli vaan kynttilään, kynttilä telineeseen, konjakkilasi kyljelleen liekin päälle ja hetken päästä konjakki oli lämmennyt sopivaksi. Toimii, aina oppii uutta.
konjakki

Matka oli hieno. Pelkkää kiitosta osallistujilta ja samanlaisia matkoja toivottiin lisää.

Kyllähän se onnistuu. Uudet ideat pyörivät jo päässä, kehitellään.

Lisää kuvia kuvagalleriassa.

Kiitos osallistujille!

TV ja TtK

Kalvola

  • Etusivu
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot

Yhteystiedot

Puheenjohtaja
Raija Örn
Lasitehtaantie 12
14500 Iittala
raija.orn@pp.inet.fi 

Tule vapaaehtoiseksi

Eläkeliiton vapaaehtoistoiminta tarjoaa monipuolista tukea arkeen ja hyvään elämään.

Tutustu

Eläkeliitto

  • Tilaa uutiskirje
  • Medialle
  • Tietosuojaseloste

Kalevankatu 61, 00180 Helsinki, p. (09) 7257 1100

Facebook Instagram Twitter