Hyppää sisältöön
Logo
Eläkeliiton sivuille Etelä-Häme
Valikko
  • Kalvola
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot
  • Liity
Vallisaaren matka 2023

Sotahistoriamatka Vallisaareen

Murupolku

  1. Etusivu
  2. Kalvola
  3. Sotahistoriamatka Vallisaareen

Ilma oli mitä parhain, kun bussissa 30 innokkaita reissaajia aloitti matkan kohti Helsinkiä ja Kauppatoria.
Tapio Vuorinen oli suunnitellut meille hienon matkan, mutta joutui juuri ennen matkaa sairaslistalle ja Timo Jaakkola toimi vt. matkanjohtajana.

 

Sami Uutela
Kuljettajamme Sami Uutela

meri

vesibussissa
Katarina - vesibussi meitä jo odottelikin, sekä kaunis välkehtivä meri, lukuisine saarineen.

saaristoa

saaristoa 2

saaristoa 3
Laivan kapteeni, Leo, kertoi alueen mielenkiintoista historiaa, vesibussin hitaasti kierrellessä Helsingin saaristossa.

ruokailu

herkkuja
Meidän iloksemme oli katettu mitä runsain Saaristolaispöytä, josta löytyi monenlaista herkkua varmasti jokaiseen makuun.


Vallisaari
opas ja me
Vallisaareen saapuessa opas oli vastassa ja sopiva jaloittelukierros, n 3km saaren kohteisiin alkoi.

me
Vallisaari avautui yleisölle 2016, osa saarta on kuitenkin edelleen puolustusvoimien hallussa ja pääsy sinne ankarasti kielletty.
me 2
Muussa osassa saarta saa vapaasti liikkua, ilman opastustakin, kuitenkin turvallisuusvinkit huomioiden.
”Jos löydät maastosta räjähteen tai sitä muistuttavan esineen, älä koske, vaan soita yleiseen hätänumeroon”- kertoo saaren historiasta.

Saari on ollut sotilaskäytössä koko historiansa ajan. Ensimmäiset linnoitukset rakennettiin 1600-luvulla.

Saaren tuhoisin onnettomuus tapahtui 1937, Onnettomuus sai ilmeisesti alkunsa rannikkotykistön taistelupanosten varomattomasta käsittelystä. Varasto varastolta edennyt räjähdysten sarja jatkui koko päivän ja näkyi ja tuntui kaupungissa asti. Kahdeksan ihmistä menehtyi heti ja neljä myöhemmin sairaalassa.
Lisäksi puolustusministeriön taisteluvälineosaston päällikkö kuoli viikon päästä järkytyksestä.  Vallisaaren asukkaat pakenivat räjähdyksiä uiden ja veneillä, osan hakiessa suojaa kallionkoloista.
Räjähdyksen syy jäi selvittämättä. Alue on saanut nimekseen Kuolemanlaakso.


Saaren alueesta 70% on luonnonsuojelualuetta, Metsähallituksen hoitaessa saaren arvokasta luontoa ja kulttuuriperintöä. Myös vanhat rakennukset, patterit ja ruuti- ja varastokellarit ovat suojeltuja.

Helsinki mereltä
Paluumatkalla nautimme jälleen upeista saaristomaisemista, sekä kahvitarjoilusta.


Kauppatori
Matka oli kaikin puolin onnistunut, kiitos Tapsalle kohteen valinnasta!

Ippa ja TtK

Kalvola

  • Etusivu
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot

Yhteystiedot

Puheenjohtaja
Raija Örn
Lasitehtaantie 12
14500 Iittala
raija.orn@pp.inet.fi 

Tule vapaaehtoiseksi

Eläkeliiton vapaaehtoistoiminta tarjoaa monipuolista tukea arkeen ja hyvään elämään.

Tutustu

Eläkeliitto

  • Tilaa uutiskirje
  • Medialle
  • Tietosuojaseloste

Kalevankatu 61, 00180 Helsinki, p. (09) 7257 1100

Facebook Instagram Twitter