Hyppää sisältöön
Logo
Eläkeliiton sivuille Etelä-Häme
Valikko
  • Kalvola
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot
  • Liity
koronatalvi

Voi pahus tuota koronaa

Murupolku

  1. Etusivu
  2. Kalvola
  3. Voi pahus tuota koronaa

Eihän tässä näin pitänyt käydä, ei ollenkaan.

Mutta kävi kuitenkin.

Koronaepidemian luultiin jo loppuneen, mutta eipäs se loppunutkaan. Toinen aalto iski ja sekoitti jälleen toimintamme täysin.
 

Korona 26.11.2020
thl Korona 26.11.2020

Ensin loppui vesijumppa.  Koska saunat suljettiin, 
emme halunneet jatkaa pelkkää jumppaamista. Saunassa käynti on kuitenkin yksi iso osa tähän harrastukseen  kuuluvaa sosiaalista kanssakäymistä, kuten myös vesijumpan jälkeinen kahvihetki uimalan kahviossa.
kahvila ja tapsa

Vesijumpasta siis luovuttiin toistaiseksi. Totuuden nimessä on sanottava, että maaliskuisen ensimmäisen lopettamispäätöksen jälkeen syksyllä alkanut uusi kausi ei enää kiinnostanut jäseniä läheskään niin paljon kuin ennen koronaa. Toiminnan jatkumisesta ei vielä tiedä kukaan.

Se vesijumpasta.

Äijätoiminta loppui myös. Talvi ja kevät olivat totaalista hiljaiseloa, kunnes elokuussa päätettiin lähteä vierailulle Vihavuoden vanhan sahan alueelle ja koskimuseoon. Äijiä oli liikkeellä niin paljon, että päätettiin kokeilla muitakin kohteita.

Kävimme tutustumassa peruskorjattuun Helsingin Olympiastadioniin, ja matka onnistui mainiosti. Päätettiin vieläkin jatkaa yhteistä äijätoimintaa, mutta vierailu Museo Militariaan keräsi niin vähän osallistujia, että äijätoiminta päätettiin panna tauolle.
 

popino
Äijät museo Militarian jälkeen syömässä Popinossa

Jo sovittu matka Sarka-museoon peruttiin  ja vierailu Ilmajoen Koskenkorva-museoon päätettiin muuttaa kaikille jäsenille avoimeksi, ei siis enää pelkille äijille.
013


 

Lähes kaikki yhteiset matkathan peruttiin jo keväällä. Tarton matkaa ja Pikkujouluja pidettiin vireillä niin kauan kuin mahdollista, mutta mikään ei auttanut. Lopulta oli pakko korkeampien voimien edessä taipua, ja molemmat tapahtumat peruttiin.

Samoin peruttiin jo valmiiksi suunniteltu ruokamatka Vaihmalan Hoviin, kuten myös vireillä ollut ulkoilupäivä Eerikkilän urheilupuistoon.

Muutakin harmia on. Kuukausikokouksia ei toistaiseksi pidetä, joka on varsin harmillista.

apteekkari
Kuukausikokouksessa Apteekkaria kuuntelemassa

Yhdistyksen tiedotusasiat on helppo esittää kokouksissa, kun on paljon jäseniä paikalla. Siellä on myös helppo ilmoittautua matkoille ja muihin tapahtumiin, kun saadaan salissa listat kiertämään. Kaikilla ei ole nettiä, ja monet ilmoittautuvatkin mielellään listojen kautta.

Yhteiset kokoukset ja kahvihetket on siis toistaiseksi lopetettu. Lepaanrannassa vielä näytti kaikki hyvältä, mutta ei näytä enää. Mitään tietoa tulevasta ei ole. 
 

Se tiedetään, että lisää rajoituksia on tulossa. Eristetäänkö Uusimaa, suljetaanko koulut, rajoitetaanko kokoontumista ja liikkumista edelleen ja suljetaanko meidät seniorit jälleen koteihimme? Lähipäivät näyttävät, odotellaan.

Linkkejä:
video https://valtioneuvosto.fi/live pääministerin lausunto 26.11.2020 video
Uusia koronavirustartuntoja huolestuttavasti kaikkien sairaanhoitopiirien alueilla – eniten pääkaupunkiseudulla.
 

talvi
Talven odotusta. TtK

Uusia yhteisiä matkoja ei ole tulossa ennen
Ilmajoen matkaa helmikuussa. Se matka tehdään,
mikäli koronavirus sen sallii.

Ollaan kuitenkin edelleen valoisalla mielellä. 

Ulkoillaan, eikä vaivuta synkkyyteen. Odotellaan rauhassa Joulua, vaikka se voikin tänä vuonna olla aivan erilainen kuin koskaan ennen. 

Tällä palstalla tiedotamme, jos jotain tiedotettavaa tulee. Saatamme kirjoittaa aikamme kuluksi jotain muutakin. Tulossa on ainakin "Matkanjohtajan jorinoita" ja kenties pitkästä aikaa joku helppo ruokaohje äijille. Niitä odotellessa:

Hyvää loppusyksyä kaikille

TV ja TtK

Kalvola

  • Etusivu
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot

Yhteystiedot

Puheenjohtaja
Raija Örn
Lasitehtaantie 12
14500 Iittala
raija.orn@pp.inet.fi 

Tule vapaaehtoiseksi

Eläkeliiton vapaaehtoistoiminta tarjoaa monipuolista tukea arkeen ja hyvään elämään.

Tutustu

Eläkeliitto

  • Tilaa uutiskirje
  • Medialle
  • Tietosuojaseloste

Kalevankatu 61, 00180 Helsinki, p. (09) 7257 1100

Facebook Instagram Twitter