Hyppää sisältöön
Logo
Eläkeliiton sivuille Keski-Pohjanmaa
Valikko
  • Kannus
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot
  • Liity
pääsiäiskortteja

Pääsiäisen lähestyessä

Murupolku

  1. Etusivu
  2. Kannus
  3. Pääsiäisen lähestyessä

Olemme nyt reilun vuoden eläneet covid 19 tautia eli kansankielessä koronaa ja sen  varjossa varoen ja vältellen toisiamme ja läheisiämme.

Emme ole Eläkeliitonkaan puitteissa kokoontuneet kahvitilaisuuksiin, retkiin emmekä yhteisiin juttuihin.

Kuitenkin viime kesän saimme elää aika vapaasti, kunnes syksyllä ja joulua kohden tauti lisääntyi. Kuitenkin täällä omalla alueellamme olemme säästyneet todella hyvin taudin kynsistä.

Aivan upean lumisen kunnollisen "vanhanajan" talven olemme saaneet viettää ja nauttia lumitalven iloista. Monille on kertynyt pitkälti kilometrejä suksilla ja kuka milläkin tavoin on ulkoilua harrastanut. Nyt olemme jo saaneet hetken nauttia keväisistä säistä ja kevärauringosta ja nuo paksut hangetkin ovat alkaneet madaltua ja tiet sulaa.

Nyt olemmekin jo siinä vaiheessa, että siirrymme kesäikaan. Virallisesti ensi yönä, mutta varmaan  moni jo illalla kellonsa vaihtaa uuteen aikaan .

Ensi viikolla elämme hiljaista viikkoa ja edessämme on toinen pääsiäinen koronan varjossa. Monelle se poikkeaa niin paljon niistä tutuista pääsiäsviikon tapahtumista, iltakirkoista, kiirastorstain juhlallisesta tilaisuudesta ja pääsiäisaamun riemullisesta tapahtumasta.

Kuitenkin elämämme on nyt tätä varovaisuutta ja välttelyä, mutta hartaasti toivomme ja odotamme vielä parempiakin aikoja elettäväksemme johon toivottavasti rokotteet tuovat piankin helpotusta.

Kaikille Eläkeliiton jäsenille kesän kurkistelua, hyvää kevään jatkoa, sekä

                                     Hyvää ja Riemullista Pääsiäistä!

pajunkissan oksa

Toivottelee kotisivuvastaava.

Kannus

  • Etusivu
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot

Yhteystiedot

Eläkeliiton Kannuksen yhdistys ry
Kannuksenkatu 36  69100 Kannus

Puheenjohtaja Riitta Laasonen

 

Tule vapaaehtoiseksi

Eläkeliiton vapaaehtoistoiminta tarjoaa monipuolista tukea arkeen ja hyvään elämään.

Tutustu

Eläkeliitto

  • Tilaa uutiskirje
  • Medialle
  • Tietosuojaseloste

Kalevankatu 61, 00180 Helsinki, p. (09) 7257 1100

Facebook Instagram Twitter