Hyppää sisältöön
Logo
Eläkeliiton sivuille Kymenlaakso
Valikko
  • Kotka
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot
  • Liity
Koskivirran Marja

Miten minusta tuli eläkeliittolainen

Murupolku

  1. Etusivu
  2. Kotka
  3. Miten minusta tuli eläkeliittolainen

Olen Marja Koskivirta. Olen syntynyt vuonna 1955 Karhulassa. Peruskoulutukseni on apuhoitaja v. 1976 ja sairaanhoitaja v. 1998. Hallinnon erikoistumisopinnot olen suorittanut v.2000. Työurallani olen toiminut 22 vuotta apuhoitajana / perushoitajan ja sairaanhoitajana 19 vuotta, josta esimiehenä n. 10 vuotta eri paikoissa. Minulla on 4 aikuista lasta ja tällä hetkellä 6 lastenlasta, joista kaksi viimeistä on syntynyt ensimmäisenä eläkevuotenani 2017.

Olen liittynyt Eläkeliiton Kotkan yhdistykseen 24.11.2016. Kotkan yhdistyksen puheenjohtaja Anja Länsmans soitti eräänä aamuna ja kutsui minut yhdistyksen vuosikokoukseen klo 12  Kodintalolle. Olemme molemmat sairaanhoitajia ja tunsimme toisemme. Hän tiesi, että jään eläkkeelle vuoden 2017 alusta, koska olimme kesällä Karhulan torilla tavatessamme keskustelleet asiasta. Hän halusi minut mukaan Eläkeliiton toimintaan.

Tässä yhdistyksen syyskokouksessa minut yllättäen valittiin yhdistyksen rahastonhoitajaksi. Vuoden 2017 toimin Kotkan yhdistyksen rahastonhoitajana ja puheenjohtaja Anja Länsmanin apuna kaikessa mahdollisessa missä hän apua tarvitsi. Vuosi oli todella raskas, kun uupumus 40v hoitotyönurasta ei millään meinannut helpottaa. Olin todella uupunut, mutta onneksi kaksi kertaa kuukaudessa olleet kerhotapaamiset saivat minut liikkeelle. Yhdistyksen toiminta ja kerhotapaamiset pelastivat minut lopulliselta romahtamiselta. Äksyilin ja kiukuttelin, kun olin niin väsynyt, mutta kerholaiset kestivät ja ymmärsivät sekä pyrkivät auttamaan. Monet tapaamiset Anjan kanssa yhdistyksen asioissa ja hänen kanssaan käymäni keskustelut alkoivat vähitellen helpottaa oloani.

Syksyllä 2017 Anja halusi luopua yhdistyksen puheenjohtajuudesta ja minut valittiin yhdistyksen puheenjohtajaksi vuoden 2018 alusta, jota hoidan edelleen. Vuosiin on mahtunut paljon erilaisia kerhotapaamisia ja erilaisia persoonia. Meillä oli aloittaessani noin sata jäsentä. Tällä hetkellä meitä on noin 60. Luonnollinen poistuma, ikääntyminen, muistisairaudet, kotoa hoivakotiin siirtymiset ja jäsenyydestä omasta halusta eronneet ovat vähentäneet jäsenmääräämme. Tämän vuoden aikana meille on liittynyt noin 10 uutta jäsentä.

Korona aika toi monia haasteita emmekä pystyneet kokoontumaan. Nyt on aika taas kokoontua ja kohdata toisiamme. Tervetuloa mukaan toimintaan! 

Kotka

  • Etusivu
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot

Yhteystiedot

Puheenjohtaja Eeva Jyrälä, p. 050 406 2239, eeva.jyrala (ät)kymp.net

Tule vapaaehtoiseksi

Eläkeliiton vapaaehtoistoiminta tarjoaa monipuolista tukea arkeen ja hyvään elämään.

Tutustu

Eläkeliitto

  • Tilaa uutiskirje
  • Medialle
  • Tietosuojaseloste

Kalevankatu 61, 00180 Helsinki, p. (09) 7257 1100

Facebook Instagram Twitter