Hyppää sisältöön
Logo
Eläkeliiton sivuille Varsinais-Suomi
Valikko
  • Lieto
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot
  • Liity
Lieto, luontoretkellä Teijolla

MTLH:n tuetut lomat

Murupolku

  1. Etusivu
  2. Lieto
  3. MTLH:n tuetut lomat


Muutosten edessä 

Vuosi 2025 on edennyt jo helmikuuhun ja talvilomakauteen. Talvilomat ovatkin ensimmäinen lomatoiminnan sesonki. MTLH:n tuetuilla lomilla lomailee helmikuussa 390 perhettä. Perheet ovatkin lomatoiminnan keskiössä tänä vuonna, vuoden teemamme on erilaiset perheet. Valitettavasti aikuisille lomia on tarjolla huomattavasti aiempaa vähemmän. Senioreille, omaishoitajille ja muutamille paljon tukea tarvitseville aikuisryhmille voimme lomia kuitenkin järjestää.

Elämme muutosten aikaa. Sote-järjestöjä haastetaan toimimaan yhteisvoimin ja entistä tehokkaammin. Ponnistelemme MTLH:ssa, että toiminta jatkuu laadukkaana ja kohtaamme mahdollisimman monia lomatoimintaa tai Maaseudun tukihenkilöverkon tukea ja apua tarvitsevia. Tähän liittyy myös brändiuudistuksemme, jota parhaillaan valmistelemme.

Tulevaisuus on juuri nyt sumuinen. Toiminnan tavoitteet ovat kuitenkin kirkkaat. Työskennellään hyvien asioiden puolesta yhdessä.

Anne Ylönen
toiminnanjohtaja

MTLH:n lomatoiminnan avustuksesta leikataan lähes 40 % 

Hallituksen avustusleikkaukset kohdistuvat merkittävästi MTLH:n lomatoimintaan. Avustuksesta leikataan lähes 40 % vuoden 2024 avustukseen verrattuna.

MTLH keskittyy vuonna 2025 perheille suunnattuihin tuettuihin lomiin. Lisäksi pystymme toteuttamaan joitakin työikäisten ja ikääntyneiden lomia sekä aikuisten vertaislomia.

Hae tuettua lomaa kesälle

Haluatko tuetulle lomalle kesällä 2025? Nyt on aika siirtää katseet kesään, sillä lomaa tulee hakea viimeistään 3 kuukautta ennen loman alkua. 

Tutustu lomavalikoimaamme ja hae lomaa

Voit hakea vuoden 2025 lomia.

Tuettuja lomia järjestää viisi lomajärjestöä, jotka saavat toimintaansa avustusta Sosiaali- ja Terveysministeriön (STEA) hallinnoimista Veikkauksen tuotoista. Lomajaksoja on kattavasti erilaisille kohderyhmille iäkkäistä perheellisiin ja potilasryhmille.

  • Hyvinvointilomat ry
  • Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH)
  • Solaris-lomat ry
  • Nasy – Naiset yhdessä ry
  • Svenska Semesterförbundet ry   

    Lisätietoja

https://www.elakeliitto.fi/tuetut-lomat-2025 

Lisätietoja Lehmirannasta, MTLH:lta ja Pirkko Leiniöltä puh 050-5123250

 

Lieto

  • Etusivu
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot

Yhteystiedot

Puheenjohtaja Reijo Virtanen

Valjaskuja 4 B 1  21420 Lieto

reijo.kalervo@elisanet.fi

puh. 050 5540903

Tule vapaaehtoiseksi

Eläkeliiton vapaaehtoistoiminta tarjoaa monipuolista tukea arkeen ja hyvään elämään.

Tutustu

Eläkeliitto

  • Tilaa uutiskirje
  • Medialle
  • Tietosuojaseloste

Kalevankatu 61, 00180 Helsinki, p. (09) 7257 1100

Facebook Instagram Twitter