Hyppää sisältöön
Logo
Eläkeliiton sivuille Pohjois-Pohjanmaa
Valikko
  • Muhos
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot
  • Liity
Nunnapukuiset naiset esiintyvät juhlassa

Yhdeksän nunnaa puurojuhlassa

Murupolku

  1. Etusivu
  2. Muhos
  3. Yhdeksän nunnaa puurojuhlassa

Syksyllä 2024 aloitettiin Eläkeliiton Muhoksen osastolla ohjattu tanssiliikunta. Samaan aikaan ennen tunteja alkoi tapahtua jotain salaperäistä Muhoksen Päiväkeskuksen takkahuoneessa. Tanssitunneille ilmestyi joukko naisia salaperäisesti hymyillen, valmiiksi kuumissaan ja hengästyneinä jo ennen tuntien alkua.

Joulukuun alussa vietettiin kerhon päättäjäiset, ohjelmallinen puurojuhla. Salaisten valmistelujen tuloksena saliin ilmestyi yhdeksän mustiin kaapuihin, valkeareunaisiin huiveihin ja valkoisiin hansikkaisiin pukeutunutta nunnaa, joilla näytti olevan tutut kasvot. Esitys alkoi rauhallisen musiikin mukaisesti asiaankuuluvalla hartaudella ja tyyneydellä. Kunnes muuttui musiikissa tahdit, silloin villiinnyttiin! Lopussa taas palattiin nunnan tyyneen olemukseen. Hups! Tulikohan liikaa riehuttua!

Yleisön reaktioista päätelleen tanssiesitys toi tilaisuuteen iloa, naurua ja hyvää mieltä, kutsuttiin lavalle uudestaan. Palaute on ollut kannustavaa. Tieto esityksestä levisi, ja voisi sanoa että siitä aukesi jopa pienoinen keikkaputki. Esityksiä ryhmällä oli yhteensä neljä, toimme kaivattua iloa ja vaihtelua vanhusten palvelutalojen ja toisen jäsenyhdistyksen yhteishetkiin. 

Nunnat-ryhmässä esiintyi ohjaajamme Arja, sekä Hannele, Seija, Soili, Eija, Eeva, Sisko, Eija ja Irene. Ryhmästä on muotoutunut idearikas yksikkö, vietettiin aikaa myös yhteisen lounaan merkeissä. Uusi tanssiprojektikin on aluillaan. Kenties seuraavalla kerralla päällämme on toisenlaiset kostyymit. Nimikin voi olla vaihtunut.

Omalle epämukavuusalueelle heittäytyminen kannattaa, kokemus tuo varmuutta. Silti, joka kerta esiintyminen jännittää aluksi, kunnes musiikki vie mukanaan. Parhaimmillaan ns. Flow-tilan saavuttaneena ihmettelee, mitä jännittämistä siinä oli? Flow:n määritelmässä sanotaankin: ”ihminen on haastettu, mutta hän tuntee pystyvänsä vastaamaan haasteeseen”.

Irene Murtovaara

Muhos

  • Etusivu
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot

Yhteystiedot

Tule vapaaehtoiseksi

Eläkeliiton vapaaehtoistoiminta tarjoaa monipuolista tukea arkeen ja hyvään elämään.

Tutustu

Eläkeliitto

  • Tilaa uutiskirje
  • Medialle
  • Tietosuojaseloste

Kalevankatu 61, 00180 Helsinki, p. (09) 7257 1100

Facebook Instagram Twitter