Eläkeliiton Myrskylän yhdistys teki pitkästä aikaa teatteriretken! Kohteena oli tällä kertaa Lahti ja sen Kaupunginteatterin Waitress - unelmien resepti esitys. Esitys oli kerhossa jäsenistön porukalla valitsema ja sen organisoi uusi matka- ja tapahtumatyöryhmä, josta heille kiitos! Kun väliaikatarjoilut oli tilattu etukäteen, ei tarvinnut jonotella kahvin ostoon.
Poiminta näytelmän sisällöstä teatterin omilta verkkosivuilta
Ihastuttava Jenna, joka on kuitenkin itsensä ja unelmansa unohtanut, työskentelee tarjoilijana Joen kahvilassa. Työpäivät pikkukaupungin laitamilla rullaavat samaa arkista rataansa, mutta onneksi niitä ovat jakamassa hyvät työkaverit Becky ja Dawn. Yhdessä naiset pohtivat todellista rakkautta, intohimoa ja parisuhteiden haasteita. Yksityiselämässään Jenna on jumissa surkeassa suhteessa Earlin kanssa, josta irtautuminen tuntuu olevan mahdotonta. Rakkauden haaveista luopunut Jenna on loistava leipoja. Hän lataa kaiken intohimonsa leipomiseen, joka suo hänelle myös paon todellisuudesta. Kun elämä yllättäen tuo eteen hurmaavan tohtori Pomatterin, olisiko resepti onneen vihdoin kirjoitettu?
Maailmalla hitiksi noussut Broadway-musikaali Waitress nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa. Nokkela ja suorapuheinen huumori maustavat mehevästi elämänmakuista tarinaa, jossa arki ja unelmat sekoittuvat toisiinsa. Haave paremmasta elämästä luo uskoa tulevaisuuteen, sillä jokainen ansaitsee palan onnea!
Perustuu Adrienne Shelleyn elokuvaan vuodelta 2007. Musikaalin kantaesitys 2016. Teksti Jessie Nelson, musiikki ja lyriikat Sara Bareilles, kantaesityksen ohjaus Diane Paulus, koreografia Lorin Latarro.
Myrskyläläisten arvio esityksestä paluumatkalla bussissa
Kun kyselin paluumatkalla bussissa miltä esitys tuntui, Asta Paloneva kertoi, että häntä aamulla vähän harmitti kun tuli ilmoittauduttua mukaan, ei olisikaan viitsinyt lähteä. Nyt esityksen jälkeen ei enää harmittanut yhtään. Päin vastoin, hän kertoi olevansa iloinen, että tuli lähdettyä.
Muutenkin esitystä kiiteltiin oikein hyväksi. Yhdestä asiasta tuli kuitenkin myös negatiivista palautetta. Osa porukasta oli sitä mieltä, musiikin voluumi oli liian kovalla. Varsinkin kuulokojeen käyttäjillä kerrottiin olleen tämän kanssa ongelmaa.
Itse arvioisin esitystä (paljastamatta juonta sen tarkemmin), että se oli hieno nuoren, heikolla itsetunnolla varustetun, rosoista elämää viettävän naisleipurin kasvutarina äitiyden kautta ehjäksi ja vahvemmaksi ihmiseksi. Minusta näyttelijät olivat hyviä, lauloivat upeasti, elävä orkesteri säväytti ja päähenkilön leipomien piiraiden nimet olivat ajatuksiaherättäviä.
Teksti ja kuvat: Aku Eronen