Kesäinen Sokkomatka

Kesäinen Sokkomatka

Heinäkuun 16.päivänä, jolloin Reino juhli nimipäiväänsä, lähdemme taas yhdessä ”Sokkomatkailemaan”.  Oletan, että suuntaamme kohti Pohjoista pallonpuoliskoa – eli Noormarkkua kohden, mutta kuten aikaisemminkin - saatan olla aivan väärässä. 

Toistan itseäni, mutta minusta on mukava saapua Nakkilan torille ja tavata siellä mukavia EL Nakkilan yhdistyksen jäseniä ja tuntea odottava ”ilmanala”. Matka alkaa jo siitä – linja-auton odotuksesta. 

Sitten kun kaikki jo istumme linja-autossa ja puheensorina täyttää auton, on taas sellainen ”ihanaa kuulua – nimenomaan – tähän ryhmään” -tunne. Kimpassa on mukava reissata. Pidän henkilökohtaisesti sokkoreissusta, juuri sen pienen jännityksen vuoksi ja erityisesti siksi, että meillä on erinomainen opas Hilkka Kotiranta, joka osaa järjestää ja tarjota meille aina parasta.

Päivä oli kaunis, tällaisena päivänä on hyvä lähetä joko sokkomatkalle tai lukea kesäkirjoja kirsikkapuiden varjossa: pöydällä kedonkukkia ja kukkaliina, jalat nostettuna tuolinpäälle ja kuppi haudutettua teetä ja lautasella muutama suklainen keksi, jotka pitää syödä sopivassa tahdissa, etteivät sulaessaan sotke sormia ja kirjanlehtiä. Onneksi on kesä, ja jos olisi ollut sadepäivä, niin kaiken tämän olisi voinut tehdä myös sisätiloissa. 

Yllätys, yllätys, lähdimmekin kakkostien toiselle puolelle - Leistilään, yhteen Nakkilan vanhimpaan kylään. Leistilän järvi kuivattiin joskus 1700-luvulla ja siitä saatiin 1500ha uutta peltoa. Järven – siis nykyään - peltojen leveys on 3,5km ja pituus noin 6km. 

 

Erikoisuutena on Leistilän järven kallioleikkaus, vankilasillan luona, se koostuu diapaasi -nimestä kivestä, joka on tuliperästä ja kallioleikkauksen alaosassa on punaista hiekkakiveä. 

Lattomerellä  tutustuttiin Johan Krafmaniin ja hänen suunnitelmiin kuivata silloinen Lattomeren soinen kosteikko viljelyksi sopivaksi maaksi, joskus 1700 -luvun loppupuolella. Lupahakemus kesti 20 vuotta. Ja siitä saatiin myös malli Järvikylään Leistilän järven kuivaamiseen. 

Ajoimme monitoimimies Timo Koivusalon talon ohi samoin kuin Lattomeren kirkon ja saavuimme Friitalaan ja Friitalan (entiselle nahkatehtaalle) monitoimitalolle. Siellä meitä odotti opas Petri Rekola. Hän esitteli meille Friitalan Nahkamuseon.  Olen joskus ”juossut” sen läpi, mutta mikään ei vedä vertoja oikealle oppaalle ja hänen tietotaidolleen. Sitä hiljentyy asian äärelle, malttaa kuunnella ja katsella rauhassa ympärilleen ja saa paljon enemmän tietoa. Tämän jälkeen voi pyörähtää siellä toisenkin kerran ja perehtyä muihin pieniin yksityiskohtiin. Lounaan nautimme Cafe Hellmanissa. 

Ulvila on ollut jo 1360-luvulla vilkas kauppakaupunki, sillä oli myös tapulioikeudet, joka vietiin siltä pois kahteen kertaan. Ensimmäisellä kerralla tapulioikeudet sai vain Turku, Helsinki ja Viipuri.  Sen jälkeen se sai ne jossain vaiheessa takaisin ja vuonna 1558 perustettiin Pori, jolloin siitä tuli tapulikaupunki. Vuonna 2000 Ulvila sai takaisin kaupunkioikeudet.  

Lounaan jälkeen meitä odotti Ulvilan keskiaikaisessa kirkossa opas Eemeli Tuominen ja hän kertoi meille kirkon historiasta. Minulle oli uutta se, että kirkko oli ensin ollut katolinen kirkko, jotenkin mietin, että olisihan minun tämäkin pitänyt tietää, en vaan osaa sanoa, montako kertaa tämänkin asian olen ohittanut - ihan noin vain – huokaan ja mietin, että tällaista tämä elämä sitten on. Joka päivä oppii aina uuttaa. Ja onhan siellä pyhimysveistokset oikealla Pyhä Olavi ja vasemmalla Pyhä Anna. Kaikkiaan pyhimysveistoksia oli 12 kpl, mutta loput ovat Satakunnan museon arkistossa. Reformaation yhteydessä kirkkoon tehtiin myös ensimmäiset kirkonpenkit vuonna 1530. Kirkon alttaritaulu on mysteeri, sillä tekijää ei tiedä, ja alttarin taulun ovet on maalattu molemmilta puolin. 

 

Keskiaikainen kirkko jäi seisomaan majesteetillisesti Vanhaan-Kylään ja me jatkoimme kahville Leineperiin. Leineperissä kävimme kahvila Savipakarissa. Alkujuomaksi saimme aivan ihanaa kuusenkerkkä kuohuviiniä. On selvää, että hankin sitä kotiini – aivan ihanaa arjen ylellisyyttä. Leineperissä on paljon katseltavaa ja koettavaa, siellä saattaisi saada kulumaan enemmänkin aikaa_ mökit, masuuni, mylly, Kaarlo Kangasniemen koti ja niin edelleen. 

Matka oli todella antoisa -  taas kerran – ja ajatuksia herättävä. Meitä oli hyvä porukka liikkeellä, kaikkiaan 30 – vaikka jossain vaiheessa taisin laskea itseni kahteen kertaan. Kiitos teille kaikille! Sihteeri AL

Tästä linkistä pääset kuvagalleriaan