Oodi kaikille Kahvinkeittäjille

Oodi kaikille Kahvinkeittäjille

Tämä on oodi kaikille kahvinkeittäjille, samoin kuin ruoanlaittajille, ihan niin kuin otsikko lupaa. Mitä EL Nakkilan yhdistyksen Kerhot olisivat ilman kahveja… paljon vähemmän! Annan suuren arvon edellä mainituille ihmisille, koska he taikovat kaikkea hyvää ja yhteisöllistä. Itse olen iloinen siitä, että sain pidettyä perheeni hengissä, ei ollut yksi eikä kaksi kertaa, kun perunat paloivat pohjaan: Lasten kanssa legoleikit olivat paljon mielenkiitoisemmat kuin ruoanlaittaminen.

Kahvittelu kuuluu ihmisten kokoontumiseen, sitä tarjotaan sekä juhlissa, kokouksissa, ja EL Kerhoissa ympäri maata. Suomalaiset juovat noin 10 kg kahvia vuosittain per ihminen, Tuija Saarinen, joka on tutkinut suomalaisten suhdetta kahviin, sanoo, että määrä on suuri, jopa Ranskassa juodaan vähemmän, vaikka maa on tunnettu katukahviloistaan.

Edesmennyt EL Nakkilan yhdistyksen jäsen Pertti Lockberg kirjoitti EL Vuosikertomukseen vuonna 2021 artikkelin nimeltään Kaffebrännäri. Teksti oli laaja-alainen, asiantunteva ja mielenkiintoinen, harmi ettei sitä ole taltioitu digitaaliseen muotoon (Olisin voinut linkittää sen tähän.) Itselleni jo pelkkä tavallisen kahvin keittäminen on haasteellista. Saan kahvista helposti liian vahvaa tai liian luirua, ja vaikka kuinka yrittäisin käyttää samoja mittoja ja vesimääriä, niin tulos on aina yllätys. Pertti Lockberg kirjoitti artikkelissaan metrikaupalla kahvin laaduista, minun kirjoituksessa on vain kaksi sanaa laadusta: Juhlamokka ja kahvipaketissa oleva suodatinmerkki (ihme, että yleensä teidän nämäkin asiat). Teen kanssa on paljon yksinkertaisempaa; kuumaa vettä, teepussi ja kuppi – ja juoma on valmis – aika lailla tasalaatuista tavaraa!

EL Nakkilan yhdistyksen emäntä Soile Lasonen hoitaa yhdessä vuorotellen jäsenten kanssa kahvituksen. Puheenjohtaja ja sihteeri ovat ilmeisesti vapautettu kahvinkeittovuoroista… tällä hetkellä minun onneni. Mutta mitä sen jälkeen? Eroanko yhdistyksestä kahvinkeittovuoroni ajaksi, vai ehdotanko, että nettipäivittäjä vapautusi kahvinkeitosta, vai voisinko tarjota kaikille haudutettua teetä näkkileivän kera?

Tähän loppuun laitan ”pienen, mutta ikimuistoisen ruokakokemukseni”. Olin siskoni kanssa syömässä Helsingissä susheja. Olin siis ensimmäistä kertaa elämässäni sushibaarissa! Siihen aikaan täälläpäin Suomea ei koko asiasta tiedetty mitään – tai ainakaan minä en tiennyt mistään mitään.

Ihailin lautasen upeita värejä ja upeaa muotokieltä. Ajattelin aloittaa siitä vihreän pyöreästä pallosta (Wasabista tai tod.näk. piparjuuresta). Laiton sen suuhuni. Voitte arvata, arvon lukijat, että seuraava kohtaus oli kuin suoraan animaatiosta: Silmät pomppasivat puoli metriä ulos silmäkuopista, hiukset nousivat pystyyn, korvat kiertyivät korkkiruuville, kyyneleet virtasivat vuolaana virtana pitkin rintamusta, suu vääntyi hirvittävään irvistykseen ja nenä räjähti atomisateeksi… En pystynyt hengittämään ja mietin, että mitä ihmettä täällä tapahtuu? Samalla hetkellä, sisko kysyi silmät suurina ja epäuskoisena, että et kai sinä laittanut sitä wasabia kokonaan suuhusi? Ei tarvinnut vastata. Oodi kahvinkeittäjille, kahville ja ihan tavalliselle arjelle. Kuvassa emäntä Soile Lasonen ja Kaija-Liisa Lohivuo. Sihteeri AL