Syysretki satumaahan -tarina (07.09)

Syysretki satumaahan

 

Nakkilan torilla on paljon ihmisiä, yllään värikkäitä ulkoiluvaatteita. Autoja kääntyy tasaisesti parkkipaikalle. Autoista nousee iloisia ihmisiä, Ilmassa suuren ”urheilujuhlan” tuntua.

Linja-auto on iso, ja se on täynnä ihmisiä. Tasaisen puheensorinan keskeyttää matkaoppaana toimiva Hilkka Kotiranta. Hän toivottaa väkensä tervetulleeksi EL Nakkilan yhdistyksen syysretkelle, Merikarvialle. Vielä silloin emme tienneet sitä satumaaksi. Itse oletin, että menemme merenrannalle, ja olin pakannut mukaani kassillisen lämpimiä vaatteita: Merellä tulee aina! Ja tämä kaikki siis oli oletusta!

Linja-auto kiersi Kellahden kylän kautta. Upea oppaamme Hilkka Kotiranta kertoi Kellahden kartanoista ja niiden historiasta, samoin Hilkka mainitsi, että Kellahti oli saanut Satakunnan vuoden kylän tittelin tänä vuonna. Siinä samassa sarjassa kilpaili myös Nakkilan Kolmen Kylän Talo, Hormistossa. Mietin siinä linja-auton penkillä, että miten minäkin olen mennyt aina ”merta edemmäs kalaan”, kun tässä lähellä on näin upeaa historiaa, josta en tiedä mitään…ajattelin kuitenkin antaa itselleni hieman armoa, ja mietin, että kun nuorena mennään ja kierretään, niin siten vanhana voi katsella ympärille ja huomata kaiken sen kauneuden mitä aikaisemmin ei ehtynyt huomata. Sanotaankin, että kaikella on aikansa ja paikkansa. Luotan sanontaan.

Hetki, kun linja-auto saapui Merikarvian satumaahan, oli hengästyttävä. Jo tielle saattoi aistia tulevaa tunnelmaa. Ja kuinka huomaavaisesti Riikosen isäntäpari oli laittanut meille viitan: Eläkeliitto. Meitä oli odotettu! Isäntä itse tietysti meitä vastassa.

Tulessamme satumaan pihaan en varmaankaan ollut ainoa, joka hengitti syvään ja huokasi sekä paikan kauneuden puolesta että paikan hyvästä lumovoimasta. Kaikesta näki, että se henki isäntäparin rakkautta kesäpaikkaansa kohtaan: Siellä oli leikillisyyttä, siellä oli taitavuutta, siellä oli toimivuutta, siellä oli mystisyyttä, siellä oli kaikkea sitä mitä vain voi kuvitella peikkometsän keskellä olevasta satumaasta.

Tämän ”positiivisen järkytyksen” jälkeen pääsimme ruokailemaan. Ihmettelin, miten hienosti mahduimme kaikki terassille, eikä ollut yhtään ahtauden tuntua, päinvastoin, Tämä isäntäpari on tottunut kestisemään vieraitaan ja saa heidät todella tuntemaan ainutlaatuisuutta. Se on upea taito tässä maailman ajassa.

Ennen ruokailua EL Nakkilan yhdistyksen puheenjohtaja Leena Lockberg kiitti kutsusta ja ojensi Satumaan etuoikeutetulle emännälle Eläkeliiton viirin. Ruoka oli maittavaa. Oli ihana istua yhtenä retkeläisenä niin kauniissa paikassa jakaen se ainutlaatuinen hetki muiden kanssa. Puheensorinaa oli ihana kuunnella. Mielessäni vertaan aina puheensorinaa kevätlintujen liverryksen. Siinä on jotain samaa. Arvostan myös sitä, että emäntä Riikonen kiersi pöydästä pöytään ja kyseli vieraittensa kuulumisia. Sekin on hieno taito, jolla saa vieraansa tuntemaan olonsa kodikkaaksi.

Ruokailun jälkeen tutustuimme satumaiseen puutarhaan ja sen pieniin yksityiskohtiin: siiliperheeseen, karhuemoon poikasensa kanssa, mietiskelijään ja valkoisiin puutarhapolkuihin, Pariisin kahvilapöytä ryhmään, vain muutamia mainitakseni

Ennen lähtöämme joimme kahvit. Päivä oli muuttunut iltapäiväksi ja muutamat olivat vaivihkaa lisänneet vaatteita päälleen, kuka lämpimän puseron, kuka paksumman takin, yhtä kaikki syysretki oli äärettömän onnistunut: yhteisöllisyyttä kauniissa satumaassa, jota ympäröi salaperäinen ja sammaleinen peikkometsä. Ei ollut merta, oli upea pieni joki, ei ollut tuulta, oli pilveä ja poutaa, ei ollut kauniin karua merenrantaa, oli ihana kesä/syysparatiisi. Kiitos kaikille syysretkestä. Sihteeri Aira