Koronarajoitukset jatkuvat Oulun alueella 2.5.2021 saakka. Määräyksissä on yleisöraja 10 henkilöä.
Yhdistyksen hallituksen kokous on ensi tiistaina ja siellä varmaan mietitään, että miten tästä eteenpäin.
Muutamia ajatuksiani tähän seuraavaksi:
- Boccian kevätkausi alkaa olla käsitelty vaikka emme ole päässeet heittämään ensimmäistäkään kertaa. Oulunsalon liikuntakeskuksen aikuisryhmien vuorot on peruttu 2.5. saakka. Yhdistyksellä on varattuna 3 vuoroa tuon jälkeiselle kevätkaudelle, jos koronarajoitukset muuttuvat.
- Mölkky aloitetaan vapun jälkeisellä viikolla. Onko viikonpäivä entinen (maanantai) vai halutaanko sitä muuttaa johonkin suuntaan?
- Muut kerhot? Yleisöraja on tosiaankin nyt 10. Voisi miettiä, että joko jotkut kerhot haluaisivat toimia? Olisiko tuo vapautumista jos vain rokotut voisivat osallistua?
Ottakaa kantaa noihin avoimiin asioihin!
YHDISTYKSEN KERHOTOIMINTA
APUSET
Kokoontuu perjantaisin klo 13 Salonkartanon asukkaiden ulkoiluttamiseen.
BOCCIAKERHO/KORONATAUKO
KÄSITYÖ- JA ASKARTELUKERHO/KORONATAUKO
LAULUKERHO/KORONATAUKO
MUISTI- JA RISTIKKOKERHO/KORONATAUKO
SOITTOKERHO kokoontuu Nuorisoseuralla keskiviikoisin klo 13-15
TAIDEPIIRI/KORONATAUKO
TUPPIKERHO/KORONATAUKO
UKKOPARLAMENTTI/KORONATAUKO
Terveisin