HEI!
DIGIKERHO TI 19.4. 2022 KLO 12-14 KIRJASTON YLÄKERRASSA
Digikerhossa on tietoiskuna Oulun Kehitysvammaisten Tuki ry:n hallinnoima Verkko haltuun hanke. Hankkeen tavoitteena on lisätä kehitysvammaisten ihmisten turvallisia verkkotaitoja, osallistumismahdollisuuksia ja kouluttaa verkkotukihenkilöitä. Hanketta esittelevät projektipäällikkö Kaisa Pitkälä ja projektityöntekijä Sirpa Lukka.
Tervetuloa kuulemaan, miten hankkeessa on onnistuttu!
OULUNSALON KEVÄTMARKKINAT OVAT PE 22.4. KLO 9.00 ALKAEN
Eläkeliiton Oulunsalon yhdistyksen toimipisteessä on myynnissä kahvia, herkullisia vohveleita ja maukkaita makkaroita. Tietysti myös arpoja hyvillä palkinnoilla on myynnissä. Tervetuloa, tavataan markkinoilla!
LEIKKIPÄIVÄ SALOILAN PÄIVÄKODIN PIHALLA 23.4. KLO 14-16
Leikkipäivän ohjelma liitteenä. Vapaaehtoisia kaivataan mukaan!
SEURAAVA TIISTAITAPAAMINEN ON 26.4. KLO 13.00 OULUNSALON NUORISOSEURALLA
Oysissa toimivan OLKA-toiminnan esittely. Se on koordinoitua järjestö- ja vapaaehtoistoimintaa sairaalassa siellä asioivien auttamiseksi. Toimintaa esittelee koordinaattori Helena Peussa. Ohjelmassa on myös maksuton bingo palkinnoilla. Tervetuloa!
KESÄRETKI PÄIJÄT-HÄMEESEEN 28.-30.6.2022
Hyvän matkan ohjelma on liitteenä. Ilmoittautujia kaivataan. Ilmoittautumisaikaa on jatkettu 10.5. saakka.
YHDISTYKSEN KERHOJEN TIEDOT
APUSET / Kokoontuu perjantaisin klo 13 Salonkartanon asukkaiden ulkoiluttamiseen.
ELOFOLKJAM / Kokoontuu maanantaisin klo 13 - 14 Oulunsalon Nuorisoseuralla. Kausi on päättynyt.
BOCCIAKERHO / Kokoontuu torstaisin Liikuntakeskuksen Monitoimisalissa klo 12 - 15.
DIGIKERHO / Kokoontuu parillisen viikon tiistaisin klo 12 - 14 Kirjastossa.
KÄSITYÖ- JA ASKARTELUKERHO / Kokoontuu keskiviikkoisin klo 10 - 12 Nuorisoseuralla.
LAULUKERHO / Kokoontuu parillisen viikon tiistaisin klo 13 Nuorisoseuralla.
MUISTI- JA PELIKERHO / Kokoontuu parittoman viikon maanantaisin klo 12.30 - 14.00 Seurakuntatalolla.
SOITTOKERHO / Kokoontuu keskiviikkoisin klo 13 - 15 Nuorisoseuralla.
TAIDEPIIRI / Kokoontuu maanantaisin klo 15 Kirkonkylän koulun kuvaamataidon luokassa.
TUPPIKERHO / Kokoontuu keskiviikkoisin klo 13 - 15 Nuorisoseuralla.
UKKOPARLAMENTTI / Kokoontuu maanantaisin klo 9 - 10 Nuorisoseuralla.
TUOLIJUMPPA / Vetäjää etsitään jäsenien joukosta.
Terveisin
Paavo Tikkala
Eläkeliiton Oulunsalon yhdistys ry
www.elakeliitto.fi/oulunsalo
sihteeri
p. 040 508 2462
paavo.tikkala(at)dnainternet.net