Viikkotiedote 21.7.2024
HEI!
TAIVALKOSKEN KESÄTEATTERIMATKA LA 10.8.2024 (kutsu löytyy täältä)
Meillä on 49 lähtijää, mutta jos löytyy retkelle halukkaita, niin voimme ottaa vielä 6 osallistujaa mukaan. Ilmoittautumistiedot ovat entiset, mutta jatkamme aikaa maksupäivään 26.7.2024 saakka.
ELÄKELIITON POHJOIS-POHJANMAAN PIIRIN KESÄPÄIVÄ TO 18.7.2024 VETERAANIMAJALLA PATTIJOEN MIKONKARISSA
Säätila piti jännityksessä tapahtumaan saakka, mutta ukkoskuuro päättyi n. klo 10.00 ja sen jälkeen oli pilvipoutaa.
Osallistujia oli runsaasti koska yhdistyksien joukkueita oli yhteensä 14. Tuloslaskentaa odotellessa ja muutenkin päivän aikana oli mahdollista kuunnella ja myös laulaa karaokea piirin karaokemestari Ilpo Vuorisen johdolla.
Joukkuekisan lajit olivat: tikan-, kettingin- ja hevosenkengän heitto. Joukkueen koko joukkuekisassa oli 3-5 henkilöä ja joukkueen tulokseen otettiin paras nais- ja miestulos jokaisessa lajissa. Oulunsalosta olivat mukana Eeva-Liisa Seppänen, Anna-Liisa Vanhala ja Paavo Tikkala. Oulunsalon joukkueen tulos oli 153, mutta sijoitusta emme tiedä tässä vaiheessa.
Noissa mainituissa lajeissa kilpailtiin myös piirin mestaruuksista yksityisinä lajeina.
Tikanheitossa tuli Oulunsaloon menestystä:
Miehet/ 1. Paavo Tikkala, tulos 45
Naiset/ 1. Eeva-Liisa Seppänen, tulos 26
SYYSUNELMIA 2024 -KONSERTTI MADETOJAN SALISSA SU 13.10.2024 KLO 14.00
Kutsu löytyy täältä ja ilmoittautumiset 24.9.2024 mennessä Paavo Tikkalalle.
YHDISTYKSEN KERHOT
APUSET / Kokoontuu perjantaisin klo 13.00 Salonkartanon asukkaiden ulkoiluttamiseen.
MÖLKKY / Kokoontuu torstaisin klo 12-14 Nuorisoseuran piha-alueella.
TUPPIKERHO / Kokoontuu keskiviikkoisin klo 13.00 Nuorisoseuralla.
UKKOPARLAMENTTI / Kokoontuu maanantaisin klo 9-10 Nuorisoseuralla.
NÄILLÄ KERHOILLA ON KESÄTAUKO MENEILLÄÄN
BOCCIAKERHO / Kokoontuu torstaisin klo 12.00 Oulunsalon Liikuntakeskuksen Monitoimisalissa.
ELOFOLKJAM / Kokoontuu maanantaisin klo 10-11 Nuorisoseuralla.
KÄSITYÖ- JA ASKARTELUKERHO / Kokoontuu keskiviikkoisin klo 10-12 Nuorisoseuralla.
LAULUKERHO / Kokoontuu parillisen viikon tiistaisin klo 13.00 Nuorisoseuralla.
SOITTOKERHO / Kokoontuu keskiviikkoisin klo 13.00 Nuorisoseuralla.
MUISTI- JA PELIKERHO / Kokoontuu parittomien viikkojen maanantaisin klo 12.30-14 seurakunnan toimitalon yläsalissa.
TAIDEPIIRI / Kokoontuu maanantaisin klo 15.00 Kirkonkylän koulu kuvaamataidon luokassa.
YHDISTYKSEN KUNTOSALIRYHMÄ / Kokoontuu torstaisin klo 8.30 Oulunsalon liikuntakeskuksen kuntosalilla. Kulku salille tapahtuu itsepalveluna.
Terveisin
Paavo Tikkala
Eläkeliiton Oulunsalon yhdistys ry
www.elakeliitto.fi/yhdistykset/oulunsalo
sihteeri
p. 040 508 2462
paavo.tikkala(at)dnainternet.net