Kevätkokous 2021 Taidelaarissa ja etänä

Oma nappi, paras nappi – tietokonetaidot arjen avuksi

Tietoa ja ajatuksia kevätkokouksen kulusta ja sisällöstä

 

Eläkeliiton Sievin yhdistys sai tänä vuonna kevätkokouksen pystyyn oikeaan aikaan eikä se siirtynyt koronan vuoksi syksyyn, kuten vuosi sitten. Käsiteltävää oli sääntöjen määräämät vuoden 2020 toiminta ja talous tarkastuksineen sekä hallituksen vastuuvapaus. Kaikki hyväksyttiin ilman moitteita. Todettiin jopa niin, että ihmeesti tapahtumia ehti kertyä puurojuhlineen koronasta huolimatta.

Kevätkokouksessa uutta ja erilaista oli vain toimintatapa – paikalle sai osallistua vain 6 henkilöä ja muut olivat mukana etäyhteydellä. Eikä siinäkään mitään erikoista. Etäyhteydestä on korona tehnyt tuiki tavallisen tavan pitää kokouksia.

Mielenkiintoista on se, että tuossa kokouskutsun kattamassa eläkeläisten joukossa on paljon niitä, joilla ei ole tietokonetta tai älykännykkää eikä tietoa ja taitoa niiden hyödyntämisesen. Eikä siis todellista mahdollisuutta osallistua.

Nuoremmat ikäluokat kuittaavat tietokoneen ja taitojen puutteen usein ikäihmisiä vähätellen. Ja niin tekee oikeastaan hiljaisesti koko yhteiskunta.

Siinä kohdassa ei ajatella eikä ole halua nähdä, että tämän hetken nelikymppisten syntyessä ei kotona ollut tietokoneita ja puhelimet toimivat langoilla. Matkapuhelimet olivat kooltaan pienen työkalupakin kokoisia ja niitäkin harvassa. Näiden nelikymppisten varttuessa kouluikään osattiin kämmenen kokoisen vimmatusti piippaavan ”pelikoneen” tilalle pyytää parannusta commodore 64:sesta. Toimistoissa harjoiteltiin tuolloin tallentamista lerpuille ja korpuille ja tutustuttiin ensimmäisten tietokoneiden kummalliseen maailmaan.

Kun nämä tietokoneajan lapset ehtivät kymmenvuotiaiksi, tuli työpaikoille nykyisinkin tietokoneiksi tunnistettavat laitteet sähköposteineen ja nettiselaimineen. Todellisuus karkasi käsistä, jos ei ollut omakohtaista kokemusta siitä, mihin tietokonetta tarvitaan ja miten sitä käytetään.

Tuo outo todellisuus muuttui arjeksi niille, jotka työelämässä pääsivät ja joutuivat opettelemaan tietotekniikan mahdollisuuksia. Mutta kaikkien arjessa se ei ollut välttämätöntä. Ja moni asia ilman pakkoa ja kiinnostusta jää opettelematta, nykyisinkin.

Nyt ollaan tilanteessa, että yhteiskunta pyörii kiihtyvällä vaatimuksella tietotekniikan varassa. Sylilapset rauhoittuvat nykyisin ensimmäisistä kiukuistaan opettelemalla ”lääppimään” isän ja äidin älykännykkää. Ja tämän päivän työelämään ehtineet nuoret aikuiset eivät osaa kuivitellakaan aikaa ilman tietokonetta.

Tuo neljänkymmenen vuoden uskomaton muutosvauhti on tiedostettava ja sen aiheuttamat ongelmat tasoitettava kaikkien eduksi. Nuorempien on ymmärrettävä, kuinka kaiken mullistavaa aikaa olemme eläneet ja auttaa vanhempia selviytymään tästä myllerryksestä ylimielisyys unohtaen. Ja vanhempien on sitkeästi pienin askelin käytävä ainakin lyhyt oppimäärä tietotekniikkaa pysyäkseen kiinni yhteiskunnan palveluissa. Kiinnostuksen ja osaamisen ei tarvitse yltää tubettajiksi, mutta itsemääräämisoikeus ei ole sitä, että muut painavat nappia.

Eläkeliiton Sievin yhdistys tekee oman osansa tietokonetaitojen parantamisessa. Yhdistys on hakenut avustusta tietokoneopetuksen järjestämiseksi ja toivomme saavamme siihen kumppaneita. Käytäntö muokkautuu sen jälkeen, kun kokoontumiset väljenevät. Muun muassa kirjastossa järjestettävät matalan kynnyksen ”pulmakulmat” tietokoneiden ja käyttäjien ongelmien ratkaisemiseksi ovat muualla olleet erittäin suosittuja. Ja jos oikein pitkälle ideoi, niin jatkuvasti laajentuvan iäkkäiden kotihoidon yksi osa voisi olla digihoitaja, joka käynneillään päivittäisi sekä tietokoneen että käyttäjän. Aktiviteettia ja ajankulua löytyisi niin streematuista kirkonmenoista kuin netistä löytyvistä lehdistä, puhumattakaan ohjatuista liikuntatuokioista. Vaikka eihän se ystävän tapaamista korvaisi, sen kaikki ymmärtävät.

Ja eihän sitä tiedä, jos tällä menolla nettiinkin joku päivä iskisi korona ja se kävisi toimintakelvottomaksi. Silloin nykyiset ikäihmiset olisivat vahvoilla, kun nuoremmat kävisivät kärsimättömänä hakemassa neuvoa, millä napilla asiat hoidettiin ennen ilman nettiä.