Yhteystiedot
Eläkeliiton Urjalan yhdistys ry
Puheenjohtaja Maija Kyllönen
puhelin 044 7169964
KEVÄTRETKI TIISTAINA 30.5.2023 URJALANKYLÄN KOTISEUTUMUSEOLLE
Urjalan kunnan kaksivuotisen esiopetuksen kokeilun ryhmät yhteensä 34 lasta ja mukana päiväkodilta 8 aikuista sekä Eläkeliiton seniorit tekivät kevätretken tiistaina 30.5.2023 Urjalankylän kotiseutumuseolle.
Urjalan kotiseutumuseo sijaitsee rauhallisella ja idyllisellä mäellä. Museo kertoo hämäläisen talonpojan elämäntavasta 1800-luvun lopulla ja pienviljelijäkäsityöläisen elämästä 1940-lvulla.
Lapset jaettiin viiteen ryhmään. Pisteillä oli Eläkeliiton väkeä ohjaamassa ja Sinikka Nikkilä kertomassa museon tiloista ja rakennuksista.
Lapset vierailivat päärakennuksessa, ”Suutarin mökissä”, tutustuivat piha-alueen: tuulimyllyyn, korsuun, aittoihin ja pihakaivoon.
Perinneleikkejä (mm. viimeinen pari uunista ulos, 10 tikkua laudalta, hippa) leikittiin ja laulu raikui.
Kaikilla oli mukavaa ja aurinko paistoi. Erinomaista toimintaa. Kiitokset kaikille osallistuneille.
Urjalan kunnalle toivomus: Kotiseutumuseota tulee kehittää ja kahvio tietysti takaisin.
Museoterveisin
Unto Murto