Yhteystiedot
Eläkeliiton Urjalan yhdistys ry
Puheenjohtaja Maija Kyllönen
puhelin 044 7169964
Sokkoretki 25.6.2024
Aurinkoinen tiistaiaamu näytti tulevalle retkipäivälle hyvän alun, kun 39 matkustajaa suunnisti ilman karttaa ja kompassia Atomin bussilla Forssan suuntaan. Suunnistusrastit oli pelkästään Reijan ja kuljettajan tiedossa. Risteyksissä arvuuteltiin mihin suuntaan kulloinkin käännyttäisiin ja mikä olisi mahdollinen määränpää.
Ensimmäinen pysähdys Somerolla. Aamukahvi Ruusan Kahvilan aurinkoisella terassilla herkullisen korvapuustin kera virkisti mieltä ja kieltä. Hetken saimme istuskella eikä käveleminenkään ollut kiellettyä.
Matka jatkui. Seuraava pysähdys Salossa, josta mukaamme loppupäiväksi saimme matkaoppaamme Leenan. Suunnistimme Vanhassa veturihallissa olevaan Salon Taidemuseoon, jossa tutustuimme Mari Rantasen näyttelyyn "Tunne Värinä". Taiteilija on kiinnostunut väreistä ja muodoista. Näitä molempia oli tarjolla: selkeitä muotoja, kirkkaita värejä ehkä ihan väristyksiin asti kaikissa näyttelyn tauluissa. Kiinnostava ja hauskakin, oli samassa paikassa Galleria Sivuraiteen Eevi Rantalan "Kodinhengetär" -näyttely.
Matka jatkui Halikkoon ja siellä Wiurilan kartanoon. Korvapuustit oli kulutettu johonkin ja ajatukset lounaasta jo mielissä. Kartanon ravintola Sigridissä nautimme buffee -lounaan ja jälkiruuaksi kahvit makean lisukkeen kera. Ruokailun jälkeen saimme kuulla Wiurilan kartanon historiaa, joka ulottuu 1400 -luvulle ja myös tämän päivän suunnitelmista. Kartanon uusi isäntä, Alexander Aminoff kahdeksannen polven Aminoffeja, johtaa Anne-Mari Aminoffin jälkeen aateliskartanoa. Äidiltä pojalle siirtynyt kartanon johtajuus pitää sisällään yrityksen, jossa kolme museota, ravintola, juhlatila, golfkenttä ja hevostallit. Tutustuimme Anne-Mari Aminoffin opastamana Koti- ja hevosmuseoon.
Huomasimme Koiviston bussin kartanon pihassa ja ainakin Humppilan yhdistyksen porukkaa oli Wiurilaan tutustumassa.
Eteenpäin aurinkoisiin maisemiin. Tenhola (ruotsiksi Tenala) sijaitsee Raaseporissa, sinne seuraavaksi. Tenholan juustola oli seuraava pysähdyspaikka. Juustomestari Per-Olof Friman kertoi yrityksensä historiasta ja nykytilasta. Juustot valmistetaan suoraan lähitilalta ostetusta maidosta, jota ei käsitellä mitenkään ennen valmistusprosessia. Pieni kytkös Urjalaan: juustolassa on urjalalainen mies töissä Maistellakin saimme erilaisia juustoja ja kotituliasia oli mahdollista hankkia. Tutustuimme myös paikalliseen sekatavarakauppaan.
Matka jatkui Tenalan keskiaikaiseen kivikirkkoon. Oppaan mielestä kirkko on kauneimpia tuon ajan kirkoista. Ja olihan se kaunis sisältä ja ulkoa, harmaakivikirkko.
Kirkkokäynnin jälkeen lastauduimme Atomin bussiin ja opas kertoi pienestä yllätyksestä, jonka järjesti miehensä avustuksella. Menimme Tammisaareen Dagmarin lähteelle, joka on kuuluisa hyvänmakuisesta, jopa terveysvaikutteisesta vedestä. Vesi oli raikasta ja sitä otimme kotimatkallekin juomapulloihin. Meitä virkisti ehkä enemmän meren rantalaiturille picnic -tyyliin laitetut termarikahvit, teet ja taatelikakku, sekä komea merimaisema. Kulkeminen laiturille oli vähän vaikea, mutta hekin, jotka eivät jyrkkiin rappuihin lähteneet, saivat samat palvelut.
Asiansa osaavan ja historiaa tuntevan oppaan hyvästelimme täällä, sitten kaikki taas autoon ja bussin "nokka" kohti Urjalaa. Ylen iltauutisille ei ehditty, mutta kymppiuutisille ainakin osa. Taisi suurimmalle osalle retkeläisistä Tammisaaren ja Raaseporin tienoot olla ensivisiittejä. Kiitos Reijalle järjestelyistä ja muille kiitos, että lähditte.
Maijan kynästä!