SOKKOMATKA 24.6.2025

                                 Minne oltiin matkalla?

Tämän alkukesän tyypillisessä viileässä säässä neljäkymmentä sokkoreissaajaa bussia odotellessa toivoivat omassa mielessään ja ääneenkin lausuen edes sateetonta säätä. Näillä vuosikymmenillä olevat osaavat toki säänmukaisen varustautumisen: lämmintä alle ja ylle, sateenvarjoille löytyi käyttöä.

Linja-autoon kun päästiin, arvuuttelu reitin suunnasta alkoi. Forssaan päin ei nyt mennä, se oli varmaa. Punkalaitumentietä ja kohti Huittista jatkettiin. Näkymät auton ikkunoista juhannuksen tienoilla ovat peltomaisemia katsellessa syvän vihreitä. Lehtipuiden väri vaihtelee puulajin mukaan. 

Huittinen lähestyi ja oltiin toki jo kahvin edestä istuttu ja jutusteltu. Kolmen kirjaimen kahvila, ABC Huittinen oli ”leiponut” muhkeat sämpylät ja keittänyt isolla pannulla kahvia. Ihan omassa huoneessa saatiin kahvit nauttia. Huoltoasemat tankkauspisteitä kulkupeleille ja ihmisille, vatsanseutu noin viestitteli. Pakolliset asiat kun oli hoidettu, niin takaisin Atomin bussiin ja matka jatkui jonnekin. Aika paljon oli risteyksiä, ympyröitä, tienhaaroja, tienviittoja kilometrien kera. Valinnanvaraa oli. Jotenkin sieltä yksi valikoitui: Uusikaupunki. Sinne oltiin matkalla.

Kilometrit Uudenkaupungin tievarsikylteissä vähenivät hyvään tahtiin. Perillä vanhaan kaupunkiin, josta kapealta kadulta löytyi Wahlbergin Museotalo. Oppaan johdolla, historiaa kuunnellen, 1800 -luvun kaupunkitalossa voitiin aistia porvariskodin tunnelma. Yläkerran merellisessä näyttelyssä melkein tuoksui laivaterva. Eri kokoisia vakkoja oli lukuisia ja historiaa kovasti oikoen Vakka-Suomi on saanut nimensä juuri noista viljamittana käytetyistä vakoista. 

Aika kuluu ja sämpyläkahveista on vain muisto jäljellä, jos sitäkään. Lounasaika ja suunnistimme veden varrelle Ravintola Wikuun. Noutopöydän antimet siirsivät nälkää taas muutamalla tunnilla eteenpäin. Minulla siirtyi seuraavaan päivään. Maisema mukava ja miellyttävä syödä katetulla ja   suojatulla terassilla tihkusateessakin. 

Ja sitten eteenpäin, mutta ei vielä kotimatkalle. Pienen matkan päässä oli kirjava ja todella   monivärinen Taidetalo Pilvilinna. Naivistitaiteilija Raija Nokkalan ja talonmies/ruusumies Pentti Nokkalan kotitalo, jossa myös ateljee ja myymälä.  Mainoskortti kertoi: Harvinaislaatuinen elämys meren rannalla! Ja tottahan tuo olikin. Talo täynnä taidetta ja runoja ulkosinistä vessan pytyn kanteen. Talon ympäristössä päällystettyjä taidepolkuja, joiden varsilla 100 mitä erilaisempaa pikku patsasta ja veistosta osuvilla teksteillä höystettyinä. Pentti Nokkala esitteli pihapiirin 100 ruusulajiketta. Paplo -pupun kaksioonkin tutustuimme. Asukas ei meistä ollut kiinnostunut. Pullakahvit juotiin merellisestä maisemasta nauttien. Ostoksiakin tehtiin. Talo täytyy nähdä ja ympäristö itse kokea. 
Sitten, kun ryhmäkuvakin talon seinustalla oli otettu, oltiin valmiit hyvästelemään taiteilijapariskunta ja Uusikaupunki. Hannu pyöräytti meille pienen kierroksen Uudenkaupungin kaduilla ja käänsi sitten rattia siihen malliin, että parin tunnin kuluttua kyltissä luki Urjala 20 km. Osallistujamäärällä mitaten näyttää tämän tyyppinen reissaaminen saavan jatkua. 
Kiitos osallistujille ja mukavaa kesää. Reijalle kiitos, kun järjestit kaiken valmiiksi. 

Sade saatteli meitä koko kotimatkan. 
Maijan kynästä!