Yhdistyksen sokkomatka Kinnulaan 18.6.2024

Tiistaina 18.6.2024 sateen saattelemana lähdettiin jännittävälle sokkomatkalle kohti tuntematonta.

Ahon bussi oli Räyringistä ottanut matkalaisia kyytiin ja loput sitten Passelin pysäkiltä.  

Kuskimme Kosken Jarmo käänsi nokan kohti Jyväskylää ja kun Sillanpäästä käännyttiin Halsuan suunnalle vähän jo mielessä kävi matka Keski-Suomen puolelle.  Kun matkan vetäjänä oli Kinnulasta kotoisin oleva Hämäläisen Maija niin suunta oli sitten mielenkiintoinen 1523 asukkaan KINNULA.

Ensimmäin pysähdys Kinnulassa oli Karkausmäen kammari. Siellä yrittäjä Jenni Numminen kertoi meille talon tarinaa:  Nykyinen talo on rakennettu 1920-luvulla metsäyhtiön kämpäksi, 1950- ja 1960-luvuilla talossa on toiminut kauppa,  majoitustoiminta alkoi 2015.

Nyt paikalla on Majatalo luonnon keskellä — huonemajoitusta, Glamping-teltta, laavumajoitusta sekä puusauna ja rentouttavat hoidot mahdollisia. 

Karkausmäeltä saatiin joukkomme oppaaksi Pirkko Kauppinen ja näin alkoi Kinnulaan tutustuminen:

Kangaskylä - Niemenkylä - Hiilinki - Muhola - Saarenkylä - Sepänkylä.

Saarenkylässä kuultiin sateisessa säässä  kyläyhdistysen toiminnasta Lassi Niinijärven kertomana  ja saatiin nauttia Saarentuvan sisätiloissa kyläyhdistyksen kaffit makoisten piirakoitten kera.  

Seuraava pysähdys oli Vanha Pappila.  Vanhaan pappilarakennukseen siirryimme  kuistin kautta ja voi mitä ihmettä sen kätköistä paljastuikaan.  Upea sali, käytävän hirsiseinät, hienolla maulla sisustetut majoituskammarit, huoneita toisensa perään ...    Pihalla sai kokeilla kirveenheittoa seinäkiekkoihin  ja käydä ihailemassa kesäaitan majoitustiloja, riihestä tehtyä saunaa ja näköalapaikkaa Pappilanjoen rannalla. 

Ei ihme että Paikka Pappilassa oli myös Suomen kaunein koti kesämökit-ohjelmassa viime vuonna!

Sade jatkui ja seuraavaan paikkaan oltiin jo menossa: Vihtori Storckin Perinneateljeehen. 

Vihtori Storck (22. kesäkuuta 1911 - 18. elokuuta 1993) oli kinnulalainen maanviljelijä, maallikkosaarnaaja ja monipuolinen itseoppinut kuvataiteilija. Storck syntyi köyhään seitsenlapsiseen perheeseen.  Hän sai lestadiolaisen herätyksen 1930-luvulla ja hän toimi saarnaajanakin. Hän oli sodassa viisi vuotta, ja aseemasodan  aikana hänen kuvataiteellinen lahjakkuutensa tuli esiin. Hän sai tehdä esimiehilleen puuveistoksia muun muassa eläinaiheista. Sodasta palattuaan Storck raivasi Kinnulan kivisistä pelloista maatilan, jota viljeli eläkkeelle siirtymiseensä saakka. Vasta eläkevuosina hän rakensi ateljeen ja ryhtyi maalaamaan öljyväreillä.  Storckin luonnollista kokoa oleva valjastettu puinen hevosveistos on Sotamuseossakin. Puun lisäksi Storck on tehnyt paperi- ja kiviveistoksia. Kiviveistoksissa on erikoista luonnonkiven ja laastin yhdistäminen. Hänen eläin- ja ihmishahmonsa ovat ilmeikkäitä.

Pihalla oli jo monenlaista kivipatsasta ym. ja päältä päin rakennus ei kyllä näyttänyt mitä sisällään piti.  Eteen avautui valtavasti veistettyjä hahmoja olipa iso hevonenkin valjastettu kyntöhommiin.  Lisäksi seinillä oli valtaisat määrät maalauksia.

Päivä oli jo pitkällä ja nälkäkin alkoi olla joten 13:30 aikaan suunnattiin Riistaravintola Pikku Peuraan.               Tämä sijaitsee Peuran Polun lähtöpisteessä Valkeisjärven rannalla.     Riistaruoka lisukkeineen oli maittavaa ja kaiken kruunasi taustamusiikki jota esittivät hanuristi Kirsti Ahola ja kitaristi Seppo Pekkarinen.  Kuultiin myös Maijan ja veljensä Sepon yhteisesityksenä upea Katri-Helenan biisi: En voi en saata ymmärtää.

Täysin mahoin ja hyvillä mielin astelimme kohti Ahon bussia ja kotimatka saattoi alkaa.

15.30 paikkeilla Passelin pysäkillä suurin osa porukasta jäi bussin kyydistä pois tapahtumarikkaan retken päätteeksi ja toiset jatkoivat vielä Ahon tallille.

Kiitos Hämäläisen Maija upeasta Kinnula-päivästä!!!

 sokkolaisten puolesta Anttilan Riitta