Hyppää sisältöön
Logo
Eläkeliiton sivuille Etelä-Pohjanmaa
Valikko
  • Teuva
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot
  • Liity
Tuoksuköynnös

Hallituksen päätöksiä

Valittuja paloja hallituksen päätöksistä

Murupolku

  1. Etusivu
  2. Hallituksen päätöksiä

Lisätty 6.7.2022

-2.9.2021 hallitus päätti Sauli Kosken aloitteesta julkaista hänen laatimansa kannanoton, joka koskee eläkeläisköyhyyttä. Se on julkaistu mm. Suomenmaa-lehdessä, Ilkka-Pohjalaisessa ja TeJuKa paikallislehdessä. Sen lisäksi kannanotto on toimitettu valmisteluun asiaomaisille valmistelijoille maan hallintoon.

 

Sisältö on seuraava:

Eläkkeensaajien toimeentulo

Eläkeliiton Teuvan yhdistys 31.3.2022  

Eläkeliiton Teuvan yhdistys on huolestunut eläkeläisten toimeentulosta.

Meitä eläkeläisiä on Suomessa noin 1,5 miljoonaa, josta puolet saavat eläkettä alle 1500 euroa kuukaudessa.

Suupohjan alueella (Isojoki, Karijoki, Kauhajoki ja Teuva) keskieläke on noin 1300 euroa kuukaudessa.

Suupohjan alue vastaa sitä keskitasoa mitä Etelä-Pohjanmaa on. Poliitikot ovat luvanneet varsinkin vaalien alla korottaa meidän eläkettä saavien toimeentuloa. Toistaiseksi teot ovat olleet mitättömiä eläkeköyhyyden estämiseksi.

Vaikuttava tapa eläkeläisten toimeentulon parantamiseksi olisi esimerkiksi eläketulovähennyksen korottaminen verotuksessa.

Tämä nykyinen vähennys on ”junnannut” paikallaan jo pitkään. Nykyinen eläketulovähennys tulisi tuplata eli vähennys nostaa noin 20 000 euroon vuodessa.

Emme ole tottuneet paljoa saamaan, aina olemme tyytyneet osaamme. Emme ole lähteneet kadulle mellakoimaan, vaikka meitä onkin suuri joukko.

Kiristämme vyötämme, emme rutise, vaikka tulot eivät riitä elinkustannusten nousuun. Kustannusten nousu on kohdistunut välttämättömiin lämmityksen kustannuksiin, sähkön hintaan, liikkumiseen, elintarvikkeisiin sekä terveydenhuollon asiakasmaksuihin.

Haja-asutusalueella auton käyttö on pakollista, kun sieltä puuttuu julkinen liikenne.

Meillä todennäköisesti ei ole varaa elinaikanamme sähköautoiluun. Haluamme järjestönä puolustaa ja valvoa etujamme.

Eläkeliiton Teuvan yhdistys

 

Lisätty 7.6.2022:

-31.5.2022 hallitus päätti kokouksessaan maksaa piirin ja liiton kisoihin meneville osallistumismaksut pyydettäessä (ei matkakuluja).

Ko. kisoihin osallistumisesta pitää ilmoittaa rahastonhoitaja Matti Kalliolle puh. 040 0368030.

 




 

Teuva

  • Etusivu
  • Tapahtumat
  • Toiminta
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Yhteystiedot

Yhteystiedot

Yhteystiedot

Puheenjohtaja Tapani Laitamäki

Varapuheenjohtaja Sauli Koski, sauli.koski@gmail.com

Sihteeri Antti I. Kohtala, 0405759288, antti.kohtala@pp.inet.fi

Jäsensihteeri ja rahastonhoitaja Ulla Jaronen, 050 018 3784, ulla.jaronen@nic.fi

Tule vapaaehtoiseksi

Eläkeliiton vapaaehtoistoiminta tarjoaa monipuolista tukea arkeen ja hyvään elämään.

Tutustu

Eläkeliitto

  • Tilaa uutiskirje
  • Medialle
  • Tietosuojaseloste

Kalevankatu 61, 00180 Helsinki, p. (09) 7257 1100

Facebook Instagram Twitter