Eläkeläisiä ei saa syrjiä asiakkaana
Eläkeliiton Etelä-Pohjanmaan piirin kevätkokous vaatii pankkipalveluiden ja käteisen rahan saatavuuden turvaamista koko Suomessa. Käteinen raha on monille eläkeläisille tärkeä maksutapa vielä pitkään tulevaisuudessakin. Pankkikonttorien aukioloaikoja on supistettu eikä kaikissa tarjota enää käteispalveluja lainkaan. Polttoaineen jakelupaikoilla on käteisellä maksaminen säilytettävä. Eläkeliiton Etelä-Pohjanmaan piiri katsoo, että asiakaspalvelua kasvotusten tarvitaan Suomessa jokaisella sektorilla nykyistä enemmän.
Hyvinvointialueet ovat hallituksen niille asettamien ylimitoitettujen säästöjen paineessa karsimassa juuri niistä ikääntyneille tärkeistä lähipalveluista, joita sote-uudistuksen piti parantaa. Vanhusten elintärkeitä hoivapaikkoja karsitaan nyt näennäisen yhteisöllisen asumisen varjolla. Kaikkia ikäryhmiä koskevat muun muassa päivystys ja hammashoito keskitetään suuriin yksiköihin ja pienet hyväkuntoiset tilat jäävät tyhjiksi.
Otettaessa käyttöön teknologisia kotihoitopalveluita on tunnistettava se, mitä mahdollisuuksia, etuja, uhkia ja haittoja teknologian käyttö kunkin asiakkaan kohdalla merkitsee. Teknologisten ratkaisujen rinnalla ja vaihtoehtoina tulee olla saatavilla myös inhimillisiä, ihmisten kasvotusten toteuttamia palveluja, jos potilas tai asiakas sitä itse toivoo. Oikeudenmukaisessa yhteiskunnassa ikä ja toimintakyky eivät saa viedä mahdollisuuksia tasavertaisiin, normaaleihin palveluihin. Tämän syrjimättömyysvelvoitteen piiriin kuuluu oikeus hoivaan, käteiseen rahaan ja pankkipalveluihin. Palvelujen tarjoajat voisivat huomioida eläkeläiset erityisasiakkaina, joiden palveluissa ei otettaisi huomioon vain voiton tavoittelua, vaan korostettaisiin inhimillistä ja yhteiskunnallista vastuuta.
Nurmossa 13.4.2024 Eläkeliiton Etelä-Pohjanmaan piirin kevätkokousedustajat
Anna-Liisa Ruutiainen
Sirpa Jussila puheenjohtaja toiminnanjohtaja
Edelliset Eläkeliiton ja Eläkeliiton Etelä-Pohjanmaan piirin
Kannanotot ja lausunnot kts. TÄSTÄ